”Ruma” ankanpoikanen – Ford Anglia 106E Sedan

Kun uusi Ford Anglia tuli markkinoille, sen ulkonäkö jakoi mielipiteitä. Toiset pitivät takalasin muotoilua rohkeana, toiset epäonnistuneena. Niin tai näin, Angliasta, tuli Suomessa 1960-luvun kestomenestyjä.

Suositussa 1960-luvun Englannin Yorkshiren maisemiin sijoittuvassa televisiosarjassa Sydämen asialla (Heart Beat) useat poliisiautoista ovat Ford Anglia -mallia. Kaksiväristä, virkaväreihin maalattua autoa kutsutaan herttaisesti Pandaksi. Tosielämässä Helsingin rikospoliisillakin oli 1960-luvulla sininen Anglia, jonka se oli saanut lahjoituksena tullilta.

Anglia on tuttu auto myös laajakankaalta. Harry Potter -elokuvasarjassa Weasleyn perheen sinivihreä Anglia pystyy muun muassa lentämään ja muuttumaan näkymättömäksi. Kotimaisissa rainoissa Anglia on esiintynyt esimerkiksi Jussi-patsaita ja muita palkintoja kahmineessa Aki Kaurismäen elokuvassa Tulitikkutehtaan tyttö.

Anglian ensimmäiset versiot poikkesivat kuitenkin huomattavasti tästä meillä tunnetuimmaksi muodostuneesta viimeisestä britti-Angliasta.

Vuosina 1953–1959 valmistettu Ford Anglia E100 oli muotoilultaan jo huomattavan moderni noudatellen paria vuotta aiemmin esiteltyä suuremman kokoluokan Ford Consul-mallia. Siinä oli suorat kyljet, eli ponttoonirunko, lyhyempi katto ja selkeästi erottuva tavaratila.

Ulkonäöstä, itsekantavasta korista ja etupään MacPherson-joustintuennasta ja moottorin parannuksista huolimatta voimalinja oli edelleen vanhanaikainen – sivuventtiilinelonen ja kolmipykäläinen vaihteisto.

Anglia oli myyntimenestys. Sitä valmistettiin lähes 346 000 yksilöä. Saman mallipaletin neliovisen version myyntinimenä oli Prefect, farmarimallin ovimäärästä riippuen Squire tai Escort ja umpikylkistä jakeluautoa markkinoitiin nimellä Ford Thames.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Takaikkuna ”väärin päin”

Englannin Fordin mallisto oli 1960-luvulla kattava: Anglia, Capri, Consul, Corsair, Cortina, Escort, Popular, Prefekt sekä Zephyr ja Zodiac. Valtaosaan haettiin muotoilullista inspiraatiota rapakon takaa. Ne olivat kuin amerikkalaisautojen pienoismalleja.

Näin oli myös 30.9.1959 julkistetun uuden Ford Anglia 105E:n laita. Keula kallistuu etuosastaan jyrkästi alas, ja selkeästi kohoavien ajovalollisten kurakaarien ansiosta etukulmat ovat helposti havaittavissa kuljettajan paikalta. Takapään kulmat on helppo hahmottaa pienten siipien avulla.

Perusmalleissa oli kapeampi jäähdyttäjän säleikkö, joka oli aluksi maalattu korin väriseksi. Deluxe-versioissa oli puolestaan koko keulan levyinen, suuntavilkkuihin ylettyvä, alaviistoon taittuva kromattu puntahymy ja kromia kylkilistoissa ja takalamppujen kehyksissä, avattavat takaikkunat ja lisähintaan kaksivärimaalaus.

Kallistettu takalasi

Silmiinpistävin uutuus oli suorasta lasista tehty, alareunasta matkustamoon kallistettu takalasi. Samankaltainen oli nähty jo 1950-luvun lopun Amerikan Fordin Mercuryssä ja Lincoln Continentalissa, mutta Euroopassa moiseen ei ollut totuttu.

Myöhemmin samaa tyyliä käytettiin esimerkiksi Ford Consul Classic- ja Citroën Ami 6-malleissa sekä kolmipyöräisessä Bond 250G-pikkuautossa, kaikki vuodelta 1961.

Ratkaisulla on käytännöllisetkin puolensa. Takaikkuna pysyy hyvin puhtaana, sillä se on suojassa sateelta ja lumelta.

Viisto kulma estää myös auringon porotusta matkustamoon. Takaluukusta on voitu tehdä suurempi, joten tavaratilaan pääsee helpommin käsiksi. Tavaratilan koko on puolestaan vaatimaton ja sen takaseinään kiinnitetty vararengas rajoittaa tilaa entisestään.

Pelkistetty matkustamo neljälle

On viistosta takalasista haittaakin. Hattuhyllystä on jouduttu luopumaan ja takamatkustajat joutuvat istumaan pää lähes kiinni takalasissa. Toisaalta kattolinja jatkuu korkeana taakse asti lisäten pääntilaa.

Takamatkustajien jalkatilat käyvät ahtaaksi, kun etupenkit vedetään taka-asentoon, vaikka etuistuinten alla on hyvät tilat jalkaterille. Leveät etuovet ja istuinosaa myöten pystyyn nousevat etupenkit helpottavat kulkua taakse.

Kojetaulu oli alkuvuosien perusmalleissa pelkistetty. Mittaristoa on helppo lukea kaksipuolaisen ohjauspyörän välistä ja se sisältää kaiken oleellisen: öljynpaineen ja latauksen varoitusvalot, suuntamerkkien ja kaukovalojen merkkivalot sekä nopeus- ja maili/kilometrimittarit. Alun pitäen ”karvalakki-versiosta” puuttui muun muassa lämpömittari, hansikaslokeron kansi, etumatkustajan aurinkolippa ja sisämatot. Deluxe-mallissa ne olivat vakiona.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Ensimmäinen Kent-moottori

Muutokset eivät rajoittuneet vain ulkoisiin ominaisuuksiin. Käytännössä uudella Ford Anglialla ei ollut edeltäjänsä kanssa muuta yhteistä kuin nimi.

Edestä saranoidun konepellin alla oleva moottori on Kent-sarjan ensimmäinen edustaja, tilavuudeltaan 996,7 kuutiosenttiä. Uutta Angliaa varten suunniteltu rivinelonen kehitti 39 hevosvoiman (29 kW) tehon. Se sai nimensä Kentin kreivikunnan mukaan, jossa Fordin Dagenhamin tehdas sijaitsi.

Englantilaiset olivat suosineet lyhytiskuisia moottoreita, mutta tämä oli pitkäiskuinen eli iskun pituus (80,9 mm) on sylinterin läpimittaa (48,4 mm) suurempi. Erillinen öljynsuodatin/pumppu helpotti huoltotoimia ja pienensi tuotantokustannuksia. Venttiilikoneisto nostettiin koneen sivulta kanteen. Imu- ja pakosarjat sijaitsivat kuitenkin samalla puolella sylinterikantta, joten kyseessä ei vielä ollut läpivirtausmoottori, josta Kent-sarja paremmin tunnetaan.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Takavetoinen

Anglia on perinteiseen tapaan takapyörävetoinen, kuten miltei kaikki autot tuohon maailmanaikaan olivat, pikkuautotkin. Pitkittäin sijoitettua moottoria seuraa kytkin ja vaihteisto, joka on modernisti nelinopeuksinen, niistä kolme suurinta synkronoitua. Edessä on erillisjousitus ja MacPherson-joustintuet, jäykällä taka-akselilla on lehtijouset.

Lähes 1,4 miljoonaa Angliaa

Angliaan perustuva pakettiauto, Ford Thames (307E) julkistettiin kesäkuussa 1961. Saan aikaan Kenex Coachwork Ltd ryhtyi valmistamaan 307E-malliin perustuvaa avolava-versiota ja Martin Walter Ltd jatkoi sen tuotantoa niin pitkään, kuin Ford Angliaa tehtiin. Lokakuusta 1962 lähtien sitä sai myös suuremmalla, 1,2 litran moottorilla (309E). Saman vuoden syyskuussa Ford esitteli farmarimallin Anglia 105E Estate.

Ford Cortinasta peräisin olevalla, 1 198 kuutiosentin moottorilla varustettu Anglia Super (123E) tuotiin markkinoille vuonna 1962. Kaksivärimaalauksen, ylellisemmän sisustuksen ja runsaamman kromauksen lisäksi siinä käytettiin niin ikään Cortinasta tuttua täyssynkronoitua vaihteistoa.

Ford Anglian tuotanto lopetettiin Englannin Dagenhamnin tehtaalla marraskuussa 1967 ja sen seuraaja nimettiin Escortiksi. Anglia-nimeä pidettiin tässä vaiheessa liian englantilaisena koko Euroopan markkinoille suunnatulle autolle.

Menestyksekästä Angliaa valmistettiin litran koneella Englannissa ja Australiassa yli miljoona yksilöä. Kun tähän lasketaan muut 105E-malliin pohjautuvat versiot, kokonaistuotanto nousee lähelle 1,4 miljoonaa.

Suomessa suosituimmaksi 1963

Vientiin tarkoitettujen, vasemmanpuoleisella ohjauksella varustettujen sedan-versioiden tyyppimerkintä oli 106E, mutta monessa Suomeenkin tuotujen autojen papereissa tyypiksi on erheellisesti merkitty 105E.

Malli menestyi meillä hyvin, pääosin kestävyyden ja edullisen hankintahinnan ansiosta. Tullessaan markkinoille, sen hinta oli pyöreät 600 000 markkaa. Hinta kuitenkin pieneni vuosien myötä ja kun rahauudistuksen jälkeen vuonna 1963 hinnoista tippui pari nollaa pois, perus-Anglian myyntihinta oli 5 233 markkaa.

Vuonna 1963 Ford Anglia saavutti Suomen rekisteröintitilaston kärkipaikan ja keikkui sen tuntumassa aina tuotantonsa lopettamiseen, vuoteen 1967 saakka. Yhteensä sitä tuotiin uutena Suomeen 3 613 kappaletta.

Teksti: Sami Lindell Kuvat: Jari Saarentaus

Artikkeli on lyhennelmä Moottorin Klassikko-sarjasta. Moottori-lehden 12/2014 voi ostaa digitaalisena näköisversiona Lehtiluukusta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy