9.10.2017 Ajoneuvot Ryppyjä sisarrakkaudessa: VW kokee Škodan haastajana Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagenilla ollaan nyreissään Škodan asemasta ja Porsche vaatii dieselgate-kuluja Audilta. Volkswagen-ryhmän suuri brändipaletti aiheuttaa paikoin haasteita tuotevalikoimien suunnittelussa. Samoista pohja-aineksista rakentaminen säästää sekä tuotekehitys- että valmistuskuluissa, mutta toisaalta autojen erottautuminen on joskus haasteellista. Tällä kertaa VW-ryhmän tsekkiläismerkki erottautuu kuitenkin liiaksikin – ainakin Volkswagenin mielestä. Volkswagenin kannalta ongelma on Škodan erikoisasema, jossa tsekkiläismerkki saa käyttöönsä VW-ryhmän teknologian edullisilla käyttömaksuilla, mutta se pystyy kokoamaan autot merkittävästi edullisemmalla työvoimalla. Tsekkiläisten teollisuustyöpaikkojen keskipalkka on Saksan tilastokeskuksen mukaan 10,10 euroa tunnilta verrattuna Saksan 38,70 euroon. Tilannetta ei paranna markkinatilanne, jossa Škoda pystyy myymään esimerkiksi Volkswagen Tiguania vastaavan Kodiaqin noin 1 500 euroa halvemmalla. Harmaita hiuksia tuottavat jopa saksalaiset autolehdet, jotka ovat monesti kehuneet tsekkituotteiden laatua verrattuna saksalaisiin vastineisiin. Osoituksena Škodan kukoistuksesta on sen voittomarginaali, joka on tällä hetkellä Volkswagen-ryhmän toiseksi paras 8,3 prosentilla. Ykkössijalta löytyy tuttu kannattavuusmestari Porsche. Volkswagenin oma kannattavuus oli vain 1,8 prosenttia. VW myy edelleen Škodaa enemmän autoja, mutta tsekkimerkki kasvaa Euroopassa kansanautoa voimakkaammin. Nyt Volkswagenilla haetaan ratkaisua kiperään tilanteeseen. VW-ryhmässä voimakkaasti vaikuttavat saksalaiset autoalan ammattijärjestöt vaativat osaa Škodan tuotannosta alityöllistettyihin Saksan tehtaisiin. Siirroilla turvattaisiin saksalaisia työpaikkoja muun muassa Passatin ja Golfin kysynnän hiipuessa. Samalla on ehdotettu, että Škoda joutuisi maksamaan isompia rojalteja käyttämästään teknologiasta. Esimerkiksi kompakteissa ja keskikokoisissa automalleissa käytettävä MQB-pohjarakenne on käytössä halki VW-ryhmän aina Audista Seatiin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Jatkossa selkeämmin eri askeleet Volkswagenia luotsaava toimitusjohtaja Herbert Diess on vaatinut, että jatkossa Volkswagen ja Škoda täytyy profiloida voimakkaammin erilaisiksi kohdemarkkinoiden ja asiakkaiden suhteen. Tämä koskee erityisesti VW-ryhmän tulevia sähköautosuunnitelmia, jossa saksalaiskonserni aikoo investoida peräti 20 miljardia euroa 50 sähköautomallin kehittämiseen vuoteen 2025 mennessä. Tarkasteltavana saattaa olla myös, paljonko merkit osallistuvat sähköautojen yhtenäisarkkitehtuuri MEB:n kehitys- ja rojaltikuluihin. – Sähköautomarkkinat ovat uusi laji, jossa ei yksinkertaisesti voida pitää brändien nykyasemia, kommentoi nimettömänä pysyttelevä VW-johtaja. Toisaalta, päällekkäisyyksiä kahden automerkin välillä on mahdotonta välttää, sillä yhteensä Škoda ja Volkswagen käsittävät yli 100 automallia. – Aina tulee joitain päällekkäisyyksiä. Ja vähäinen sisäinen kilpailu on vain hyvästä, kommentoi Diess. – Houkuttelemme pääasiassa asiakkaita VW-ryhmän ulkopuolelta ja se on meidän tehtävämme, kommentoi puolestaan Škodan merkkijohtaja Bernhard Maier Reutersille. Porschelta dieselgate-lasku Audille VW-ryhmän sisäisestä sisarkinasta nähtiin myös toinen esimerkki, sillä uutistoimisto Reuters kertoo Porschen vaativan 200 miljoonan euron korvauksia Audilta. Vaatimuksen perusteluna on, että Yhdysvalloissa päästöhuijausskandaalin piiriin kuuluu myös Audilta peräisin oleva 3,0-litrainen V6-dieselmoottori, jota on käytetty myös Porsche Cayennessa. Myös Saksan ajoneuvoviranomaiset määräsivät heinäkuussa 22 000 Porsche Cayennen dieselversioita takaisinkutsuttaviksi Euroopassa. Julkisuudessa Porschen johtohahmot ovatkin ilmaisseet tyytymättömyyttä Audia kohtaan päästöhuijausmoottoreiden toimittamisesta stuttgartilaismerkin autoihin. Nyt Porschen esittämässä laskussa on summattu takaisinkutsuista, lakikuluista ja asiakkuuksien ylläpidosta aiheutuneet kulut, sanomalehti Bild kertoo Reutersin mukaan. Porschen edustajan mukaan yhtiö ei kommentoi VW-ryhmän sisäisiä keskusteluja. Audin edustajan mukaan asiasta kannattaa kysyä puolestaan Porschelta. Lähteet: Automotive News, Reuters, Bloomberg Kuvat: Volkswagen, Antti Hentinen, Petri Munukka, Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.9.2026 Ajoneuvot Houkutteleeko kokonaiset 11 senttimetriä korkeutta kasvanut Lexus ES nelivetoisena peräti paluumuuttajia crossovereista sedaneihin? 15.9.2026 Uutinen Skuuttivahingon keskikorvaus noin 1 600 euroa – vuokralaudoilla 380 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa vuonna 2025 15.9.2026 Testit Pikakoe: Skilin renkaanvaihtopaketti helpottaa urakkaa – vaikka ihan kaikkeen se ei pysty 14.9.2026 Ajoneuvot Sähköautoihin aluksi varauksella suhtautunut Toyota on jotenkin kummassa löytänyt itsensä Suomen sähköautomarkkinoiden ykköspaikalta henkilö- ja pakettiautoissa 8.9.2026 Autoilu Tältä näyttää uusi alaikäisten kuljettajien vihreäkeltainen tunnus – käytöstä luistaminen tietää 100 euron maksua 7.9.2026 Taksit Taksin käyttäjä – vaadi kuskilta kyytihinta ennakolta! 7.9.2026 Uutinen Jenkkiavolavojen rekisteröintikiista eteni oikeuteen – maahantuoja kyseenalaistaa Traficomin koko poikkeuslupatulkinnan 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 21.9.2026 Lentokoneet Tanskalainen Simone teki tällä pikkuisella Piper Coltilla vaaralliset "mathiasrustit" Afganistanin Kabuliin toteuttaakseen afgaanitytön unelman lentämisestä 21.9.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Museorekisteröity Volkswagen Passat 19.9.2026 Huutokauppahelmet Uusin alkuperäiskuntoinen Detroit Electric -sähköauto edustaa vuosimallia 1937 - sitä ajetaan takapenkiltä käsin hallintalaitteilla, jotka saavat uusimmatkin "yoket" tuntumaan tavallisilta 21.9.2026 Yleinen Heja Sverige eli se Öölannin sota oli… ei kun siis 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 16.9.2026 Viikon arkistopoiminto Onkohan 2 miljoonaa kilometriä ajettu Volga-pirssi ja 84-vuotias isäntä edelleen kaikkien aikojen kokenein parivaljakko taksitolpalla? 18.9.2026 Kuluttajat Matkailuauton öljynpainevalo syttyi tunti korjauksen jälkeen – asiakas vaati korjaamolta yli 2 000 euron korvauksia 16.9.2026 Liikenneturvallisuus Poliisin ennakkovaroitus ei auttanut – autoilijat vastasivat Suomen ennätyksellä: Kehä I:llä 1241 välähdystä neljään tuntiin 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?