Suomi 108 vuotta: kun kaikki bensiini piti säästää itsenäisyyden puolustamiseen, häkäpöntöistä tuli Suomen liikenteen megatrendi ja puheenaihe numero yksi

Tämä kuvallinen artikkeli valottaa sotien aikaista häkäpönttöarkea eri näkökulmista. Puu- ja puuhiilikaasuttimista tuli liikenteen elinehto ja huoltovarmuuden takaaja, mutta monille myös bisnes. Lisäksi häkäpöntöt olivat suuri terveysriski. Ja totta kai niillä varustetuilla autoilla keksittiin alkaa myös kilpailemaan.

Suomesta tuli viime sotien aikana varsinainen pioneeri ja taitaja vaihtoehtoisen käyttövoimamuodon, puu- ja puuhiilikaasuttimien hyödyntämisessä. Kun öljyn toimitukset maahan vaarantuivat toisen maailmansodan vuoksi, siviili-Suomen pyörät pidettiin pyörimässä häkäpönttöjen avulla.

Häkäpönttöjen ansiosta kaikki mahdollinen oikea polttoaine oli käytettävissä itsenäisyyden puolustamiseen. Hiilimonoksidi teki moottoreista väsyneitä, joten puolustuskäytössä vaikeissa maasto-olosuhteissa olleet kuorma-autot tarvitsivat ehdottomasti bensiiniä. Lisäksi esimerkiksi lentokoneet ja panssarivaunut nielivät osansa saatavilla olleista polttoainevarannoista.

Häkäpöntöissä eli puu- ja puuhiilikaasuttimissa poltettiin tietyllä tavalla puuta tai puuhiiltä, jotta siitä saatiin muodostettua hiilimonoksidia - kyllä, sitä häkää, joka vaanii omakotiasujia, kesämökkiläisiä ja kaikkia muita, jotka tulisijaa mahdollisesti väärin käyttävät. Häkä paloi auton moottorissa hyvinkin puhtaasti, mutta sen energiatiheys oli bensiiniä heikompi. Lisäksi ratkaisu vaati nykyihmiselle täysin vieraita lisätoimia auton käyttäjältä sekä tietenkin sen, että häkäpönttö vei autosta melko siivun tilaa, oli kukin ratkaisu sijoitettu miten tahansa.

Moottori-lehti oli luonnollisesti liikenteen ykkösjulkaisuna ja autoilijoiden äänenkannattajana melkoinen foorumi häkäpönttökeskustelulle. Jo pelkästään erimalliset ja eri valmistajien tekemät häkäpönttöratkaisut veivät sota-ajan Moottoreista palstatilaa niin mainosten kuin journalististen juttujenkin muodossa.

Saatavilla oli esimerkiksi tällainen häkäpönttö:

Ja tällainen:

Ja tällainen:

Tällainenkin oli:

Tällaisiakin häkäpönttöjä oli saatavilla:

Häkäpöntöissä siis poltettiin puuta tai puuhiiltä. Kuten voimme kuvitella, tämä tarkoitti, että pöntössä tuli säännöllisesti suorittaa nuohous. Siihenkin tarkoitukseen olivat omat keksintönsä olemassa, niin kuin tämä AKMO:n mainostama pyörrepuhdistin osoittaa:

Ilmi tuli jo sekin seikka, että häkäpöntöt tekivät moottoreista hieman unisia, ja myös niiden käynnistys saattoi olla konstikasta, ja vaatia startissa pitkääkin "sahausta". Onneksi Vartalla oli tarjota riittävän tehokas akku häkäpönttöautojen käynnistykseen:

Häkäpönttöautojen ajaminen vaati kuljettajalta ylimääräisiä taitoja. Puu- ja puuhiilikaasuttimen lämmittäminen ennen ajoa ja hämmentäminen kesken ajon olivat toimia, joihin kukaan autoilija ei ollut ennestään tottunut. Autoklubi eli nykyisen Autoliiton edeltäjä päättikin tässä vaiheessa perustaa oman autokoulun, jossa paitsi pystyi ajamaan yksityisajokortin, mutta joka myös tarjosi autoilijoille opetusta puu- ja puuhiilikaasutinautojen käyttöön.

Itse häkäpönttö ei välttämättä ollut helpoin sytytettävä, ja siinä täytyi monesti käyttää apuna esimerkiksi trasselia tai bensiiniä. Vaan ei enää sen jälkeen, kun Porin tulitikkutehdas oli lanseerannut autoilijoiden käyttöön helposti syttyvät ja kätevät "autotikut":

Vuoden 1944 loppuun mennessä markkinoille oli Suomessa toimitettu yhteensä 43 028 puu- tai puuhiilikaasutinta. Niistä 26 440 kappaletta oli puuhiili- eli pilkekaasuttimia ja 16 588 puolestaan puukaasuttimia. Moottorissa 1/1945 julkaistu tilasto näyttää, kuinka nämä kaupallisesti myydyt kaasuttimet jakautuivat käyttötarkoituksen mukaan. Kaasuttimia oli mennyt eniten kuorma- ja linja-autoihin, seuraavaksi eniten henkilöautoihin, sitten traktoreihin ja jopa moottoriveneisiin yli 600 kappaletta.

Varsin yleisesti on tiedossa myös, että puu- ja puuhiilikaasuttimet muodostivat käyttäjilleen vakavan terveysuhan, onhan hiilimonoksidi todellista myrkkyä. Ruotsi oli Suomen ohella häkäpönttöjen innokkaimpia hyödyntäjiä, ja tietoa jaettiin sotavuosina maiden välillä ahkerasti. Ohessa on katkelma ruotsalaisviranomaisten Moottorille kertomista kokemuksista ja toimintatavoista häkämyrkytystapauksiin liittyen. Siinä kerrotaan mitä tietoja häkämyrkytyspotilaan verinäytteen yhteydessä on lähetettävä Ruotsin valtion polttoainetoimikunnan Lääketieteellis-kemialliselle osastolle:

Jos kerran häkäpöntöt olivat sodan ajan autoilun megatrendi Suomessa, oli varsin luonnollista, että tällä saralla alettiin varsin pian harjoittamaan myös kilpailutoimintaa. Helsingin Kauppatorilta lähtikin eräänä marraskuun loppupuolen tiistaina koko joukko henkilö- ja kuorma-autoja monitahoiseen kilpailuun, jossa mitattiin aikoja ja kulutuslukemia, ja jossa autoilijat lopuksi pisteytettiin. Ohessa onkin joulukuun 1940 Moottorissa julkaistu taulukko tähän kilpailukokonaisuuteen kuuluneen kuorma-autojen taloudellisuuskilpailun tuloksista:

Vuonna 1941 Helsingin messuhallissa eli nykyisessä Töölön kisahallissa järjestettiin saksalaisten autojen näyttely, josta Moottori lukijoilleen raportoi. Luonnollisesti tässä näyttelyssä esillä olleessa Mercedes-Benz-kuorma-autossa oli häkäpönttö, saksaksi Gas-Generator:

Myös tässä helmikuun 1941 Moottorissa mainostetussa saksalaisessa Vomag-kuorma-autossa oli jo mainoksessa häkäpönttö:

Tässäkin vuodelta 1945 peräisin olevassa Korpivaara & Hallan Citroën-kuorma-autojen mainoksessa, jossa vasta päättyneestä sodasta palanneita kuorma-autoja tarjoudutaan sarjakorjaamaan, häkäpönttö on oletuksena paikoillaan:

Häkäpöntöille oli polttoaineen säännöstelystä johtuen tarvetta vielä sodan jälkeenkin, ja niinpä tässä samantyyppisessä Fordin mainoksessa tarjoudutaan kunnostamaan kuorma-autojen Imbert-kaasuttimet, samalla kun nämä Suomen pelastaneet kuorma-autot korjattiin jälleen siviilikäyttöön:

Lähde: Moottorin arkisto