Liity Autoliittoon

Etsi auton merkillä ja mallilla kiinnostavat artikkelit
2.12.2025

Moottori 100 vuotta: autoilusta innostunut rouva Sylvi Kekkonen ajoi itse Moottorin haastatteluun miehensä lahjaksi saamalla Morris Minillä

Teksti Benjamin Helander
Kuva Moottorin arkisto, Mini

Suomen pitkäaikaisimman presidentin puoliso suoritti ajokortin kuusikymppisenä, ja pian autosta tuli hänelle tärkeä pakopaikka hektisen arjen keskeltä.

Moottori ylläpiti 1950- ja -60-luvuilla palstaa nimeltä "Kuukauden automies" tai "Kuukauden autonainen", riippuen ratin takaa kulloinkin löytyneestä tunnetusta persoonasta.

Näitä juttuja lukee näin vuosikymmenien jälkeen suurella mielenkiinnolla, sillä ne välittävät paljon tietoa paitsi itse henkilöstä, myös ajastaan. Lisäksi on tietenkin kiinnostavaa saada tietää näiden koko kansan tuntemien tai muistamien henkilöiden autohistoriaa kaukaa vuosikymmenten takaa sekä saada kuulla heidän autoilutottumuksistaan.

Jo aiemmin Moottori 100 vuotta -teemalla on tämän palstan kautta tutustuttu autokoulu-Fordeineen miss universum Armi Kuuselaan, Fiateineen näyttelijä-/ohjaajalegenda Lasse Pöystiin sekä Chevroleteineen Finnairin pitkäaikaisimpaan johtajaan Gunnar Korhoseen.

Tällä kertaa mennään Moottoriin 12/1962, jossa Kuukauden autonaisena on itse tasavallan presidentin puoliso, rouva Sylvi Kekkonen. Tätä artikkelia ei julkaista sattumalta juuri tällä päivämäärällä, tuleehan tänään 2. joulukuuta 2025 kuluneeksi tasan 51 vuotta Sylvi Kekkosen poismenosta kesken Urho Kekkosen presidenttikauden.

Sylvi Kekkoselle tulivat tutuksi myös muunlaiset autot, kuin presidentilliset limusiinit takapenkiltä käsin. Kuvassa on Kekkosten käyttöön vuonna 1963 tullut Chrysler New Yorker Mobilian näyttelyssä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kekkosen vai Kennedyn auto?

Presidentin rouvan haastattelun on Moottorille toteuttanut Maija-Liisa Heini. Haastattelu kuitenkin alkaa tavalla, jota ei ehkä oltu käsikirjoitettu, muttei tätä osuutta ole voinut itse artikkelista poiskaan jättää.

– Tuuttaaks’ toi auto kans’?

– Kyllä se tuuttaa. Mutta eihän autoa saa tuutata, kun se seisoo kadulla.

– Kuinkas kovaa sillä pääsee?

– Kyllä sillä sataaneljääkymmentä pääsee, jos haluaa.

Tätä keskustelua ei suinkaan käyty haastattelijan ja Sylvi Kekkosen välillä, vaan haastattelun alkaessa Helsingin Munkkiniemessä kahden pikkupojan ja Sylvi Kekkosen välillä. Pikkupojat tuskin tiesivät kenen kanssa keskustelivat, ja he olivat huomattavasti kiinnostuneempia itse autosta.

– Mitäs toi auto on maksanu?

– Sitä minä en tiedä. Auto on saatu lahjaksi.

– Kenenkäs se on?

– Se on presidentin auto.

– Älä narraa, tuli epäuskoisesti.

– En minä narraa, kyllä se on presidentin auto.

– Onks’ se Kekkosen vai Kennedyn?

– Kyllä se on Kekkosen auto.

– Älä narraa, sanoivat nyt molemmat yhteen ääneen.

Tämän jälkeen rouva Sylvi Kekkosella ei ollut ollut muuta vaihtoehtoa kuin kysyä poikien lukutaitoa. Myöntävän vastauksen saatuaan hän oli ojentanut heille auton rekisterikirjan.

Kotvasen kuluttua he ojensivat rekisterikirjan takaisin ja lähtivät saapastelemaan pois hieman hämillisen näköisinä. Ilmeisesti he eivät oikein tienneet mitä sanoa, tilanne taisi mennä yli pikku miesten horisontin. Mutta vähän matkan päässä toinen pojista näytti muistavan jotakin – hän kääntyi autoon päin, kumarsi kohteliaasti ja sanoi:

– Näkemiin.

Sinivalkoinen Morris Mini Minor

Sylvi Kekkosella oli käytössään sinivalkoinen Morris Mini Minor. Valkoinen kori ja sininen katto eivät tulleet autoon sattumalta, sillä presidenttipari oli saanut auton lahjaksi vuoden 1961 vierailullaan Isoon-Britanniaan, jossa puolestaan oli pelisilmää auton värivalinnan suhteen.

Pikkuautojen uranuurtajana BMC:n Mini otti käyttöön nykyään itsestään selvältä tuntuvan poikittaisen etumoottorin ja etuvedon yhdistävän rakenteen. Kuvan vuoden 1959 alkuperäinen malli ei juurikaan poikkea Kekkosten vuoden 1961 mallista.

Haastatelun aikaan, reilun vuoden kuluttua auton vastaanottamisesta, rouva Kekkonen on ehtinyt ajaa sillä jo 7 000 kilometriä. Haastattelussa Sylvi Kekkonen kertoo ajavansa Minillä sekä Helsingin seudulla että Naantalin saaristoseudulla silloin, kun presidenttipari vietti aikaansa kesäasunnollaan Kultarannassa. Tarina ei sitä suoraan kerro, mutta mahdollisesti presidentinlinnan autonkuljettajat hoitivat vaativamman siirtomatkan Helsingin ja Naantalin välillä. Autonkuljettajat myös huolehtivat pääasiassa Minin pesusta ja pikkuhuolloista, mutta kuulemma aika ajoin Sylvilläkin pysyi säämiskä kädessään. Talvella autolla ei ajettu ollenkaan.

Auton virallisesti omistaneella Urho Kekkosella ajokorttia ei ikinä ollut, eikä Sylvilläkään ennen ihastuttavaa Miniä.

– Minusta auto oli heti sen ensi kertaa nähdessäni niin kiltin näköinen, että halusin ajaa sitä ja menin autokouluun. Perhe nauroi, mutta perhe yleensä nauraa minun edesottamuksilleni. Ajokortti tuli aikanaan [17.5.1961] ja ilmoitin vasta jälkeenpäin perhepiirissä, että olin ollut ajokokeessa ”kohtalaisesti hermostuneena” ja selviytynyt. Säästin lähiympäristöltäni yhden ilon…

Omalla autolla irti... Kekkosen rouvan arjesta

Vuonna 1900 syntynyt rouva Sylvi Kekkonen oli ensimmäisen ajokortin ajaessaan 61-vuotias. Monet tuoreet ja ehkä vähän kokeneemmatkin kuljettajat tapaavat vastata legendaariseen kysymykseen ajotaidostaan legendaarisella tavalla, "keskimääräistä parempi". Sylvi Kekkonen ei tähän joukkoon lukeutunut.

Rouva Kekkonen puhuu autoilustaan turhia tärkeilemättä. Hän sanoo ajaneensa ”vaihtelevalla menestyksellä” ja kun tiedustelen häneltä, millainen on hänen mielestään ihanneautoilija hän vastaa suoralta kädeltä, ettei hän ainakaan itse ole sitä.

– Ihanneautoilija säilyttää joka tilanteessa päänsä kylmänä. Minä voisin joskus kuvitella pelästyväni. Muuten: ihanneautoilija ei myöskään tuuttaa tarpeettomasti autoaan eikä heristele nyrkkiään muita ohittaessaan. Ja olen ollut huomaavinani, että naiset yleensä ajavat varovaisemmin kuin miehet. Itse ajan mieluummin noin 70 – 80 km:n tuntinopeutta, jos tie on kunnollinen. En nauti kovasta ajosta, olinpa ratissa tai matkustajana, eikä mielenrauhaani häiritse vähäänkään, jos kovemmat menijät ajavat ohitse. Leben und leben lassen… eikö niin?

Ihannematkustajaa rouva Kekkonen puolestaan kuvailee "sellaiseksi, joka ei anna neuvoja, ei huomauta virheistä eikä muuten ole aivan koko ajan äänessä."

Sylvi Kekkonen myöntää haastattelussa, ettei osaa vaihtaa rengasta, ja että "auton koneisto on hänelle jotensakin hämärä käsite." Rouva Kekkonen kuitenkin kuvailee auton olevan hänelle pakopaikka presidentin puolison arjesta. Hänen mukaansa "oma pieni auto takaa sen, että tarvittaessa pääsee 'vähin äänin livahtamaan hetkeksi omille teilleen...'" Autoilupaikkoina Sylvin suosikkeja olivat asfalttitiet Helsingin ulkopuolella sekä Naantalin seudun saaristotiet.

Nykyaikana tällaista juttua olisi vaikea kuvitella tehtävän. Ainakaan presidentin omistaman auton rekisterikilpeä tuskin näytettäisiin, eikä auton rekisterikirjaa varmastikaan näytettäisi kenelle tahansa.

Sylvi Kekkosella oli myös tiukkana periaatteenaan, että hän ei koskaan itse pyytänyt ketään Mininsä kyytiin. Jos joku halusi "ottaa riskin" ja omasta tahdostaan tulla kyytiin, ei hän kuitenkaan kieltäytynyt. Yksi tällainen "riskinottaja" oli ollut Kekkosten silloin viisivuotias pojantytär Salla Kekkonen (s. 1957).

– Salla vaati kiven kovaan viime kesänä Kultarannassa, että minun oli lähdettävä autolla hänen kanssaan ostamaan leluja Naantalista. Ja niin me teimme yhdessä ostosmatkan, eikä siinä käynyt kuinkaan. Lelut ostettiin ja kotiin tultiin.

Morris Mini Minor ei muuten ollut suinkaan ainoa auto, joka Sylvi Kekkoseen tultiin yhdistämään, vai mitä sanot tästä BMW:stä? Myöskään Urho Kekkoselle sinivalkoinen Morris Mini ei ollut ainoa lahjana saatu auto, vai mitä tuumit tässä jutussa esiin tulevasta, enemmänkin punaisen suuntaan taittuvasta ZIS-110:stä?

Maija-Liisa Heini päättää Sylvi Kekkosen haastattelun seuraaviin sanoihin:

Ja haastattelija on vaistoavinaan, että tasavaltamme ensimmäinen nainen hakeutuu tätä nykyä yhtä halukkaasti auton rattiin kuin hän joskus nuorena pappilan tyttärenä tarttui lempihevosensa Pikun ohjaksiin. Mieli vetää tielle.

Lähde: Moottorin arkisto

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kommentit (2)

  • JARI LAITINEN

    Mahtoikohan auto-ja lahjaverot olla hoidettu? Entä olikohan rekisteriin merkityn omistajan/haltijan ajokortillisuus olla kunnossa, vai oliko laki sen suhteen eri kuin nykyään?

    • Moottorin toimitus

      Terve Jari. Mielenkiintoinen pohdinta. Eiköhän asiat ole otettu huomioon, sillä tuossa virassa lahjat ovat suht yleisiä. Kyseinen Mini ei ollut kuitenkaan ainoa Kekkosten saama auto. Toinen lahjoitus tuli itänaapurin puolelta vuonna 1965 Moskvits Eliten muodossa. Mossen lahjoituksesta teki uniikin se yksityiskohta, että kyseessä oli ensimmäinen neuvostomaiden ulkopuolelle rekisteröity Moskvits Elite.

Kommentoi artikkelia

Luetuimmat

Liity Autoliiton jäseneksi

Autoliiton jäsenenä saat rajattoman pääsyn kaikkiin Moottori+ -sisältöihin ja lisäksi Moottori-lehden 9 kertaa vuodessa.

Liity jäseneksi