10.2.2023 Ajoneuvot Toyota esitteli Highlanderin yläpuolelle uuden Grand Highlanderin – lienee maailman suurimpia etuvetoisia maastureita Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Jaetusta nimestä ja alustasta huolimatta kyseessä ei ole pelkästään venytetty Highlander, vaan oma mallinsa, parhaimmillaan 367-hevosvoimaisena hybridinä nelivedon kera. Grand Highlanderin ajatusta on jo soviteltu Lexuksenkin mallistoon, miksei jopa luksussiiven Euroopan lippulaivamaasturiksi. Grand Highlander lienee vuoden suurin Toyota-uutuus ainakin siihen asti, kunnes japanilaisvalmistaja ennakkohuhujen perusteella lanseeraa maailmalle uuden Land Cruiserin (Prado). Tämä uutuusmalli, joka on viivästynyt Toyotan kärsimän osapulan vuoksi jo ainakin toista vuotta, kätkee raporttien mukaan sisäänsä uudessa Pohjois-Amerikan crossover-sedan Crownissa nähtävän hybridivoimalinjan, ja jättää dieselit sivurooliin, joskaan ei kuitenkaan kokonaan pois. Tuleva Land Cruiser (Euroopan ulkopuolella Land Cruiser Prado) rakentuu ison Land Cruiserin ja Tundra-avolavan tavoin merkin uusimmalle tikapuurunkorakenteelle, TNGA-F:lle. Uusi Grand Highlander sen sijaan rakentuu etuvetopohjaiselle TNGA-K:lle, joka on koti hyvin monille Toyotan keskiluokan mallille, Highlanderista RAV-4:ään ja aina Camryyn asti, unohtamatta Lexuksen keskiluokkaa. Ajatuksissa näitä kahta maasturia yhdistää nyt nimenomaan Crownin hybridivoimalinja. Grand Highlanderin merkittävin tekninen eroavaisuus pikkusiskoonsa nähden löytyy juuri tästä Hybrid Maxista. Paketti koostuu 2,4-litraisesta polttomoottorista kuusivaihteisella automaatilla ja kahdella sähkömoottorilla - yksi kumpaankin päähän. Voimavaroissa Grand Highlander Hybrid Maxin kerrotaan pääsevän vaikuttaviin lukemiin, 367 hevosvoimaan ja 542 newtonmetriin. Grand Highlanderia varten Crown Crossoverin Hybrid Max -voimalinjaa on muokattu niin, että 2 200 kilon perävaunumassa on tullut mahdolliseksi. Ehkäpä tulevan Land Cruiserin GA-F -rungolla massaa voidaan kasvattaa 3 tonniin ja sen yli. Hybrid Maxin ohella Grand Highlander tulee kätkemään sisäänsä 2,4-litraisen turbomoottorin ilman sähköavustusta 270-heppaisena ja 8-vaihteisella automaatilla sekä muun muassa Camry- ja RAV4 Hybridistä tutun 2,5-litraisen hybridivoimalinjan CVT:llä. Neliveto tulee näihin versioihin valinnaisena, muutoin kyseessä on eittämättä eräs maailman suurimmista etuvetomaastureista, sillä yleensähän tässä kokoluokassa aletaan mennä jo takavetopohjaisissa ratkaisuissa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Highlanderin ja Sequoian väliin Grand Highlinder on enimmillään kahdeksanpaikkainen, aivan kuten Toyotan Pohjois-Amerikan malliston maastureista Highlander ja GA-F-rakenteinen, Tundraan perustuva suurikokoinen Sequoia. Kahden jälkimmäisen välissä on kuitenkin merkittävä ero niin koossa kuin kaikessa muussa habituksessakin, ja Grand Highlander osuu juuri sopivasti näiden väliin. Grand Highlanderin kokonaispituus on 5 115 millimetriä eli auto on 18 senttimetriä Sequoiaa lyhyempi, mutta vastaavasti 16,5 senttiä Highlanderia pidempi, ja siten melko tasan puolessavälissä näitä kahta. 2 946 millin akselivälissä on 10 senttiä Highlanderia enemmän. Lisäksi Grand Highlander on Highlanderia 5 senttiä korkeampi ja noin 6 senttiä leveämpi. Eri tavalla suunniteltu takajousitus tekee lisää tilaa taaimmaiselle istuinriville ja on lisäksi Highlanderia mukavuuspainotteisempi. Kasvanut koko tietää sitä, että myös siellä kolmosrivillä on säädylliset tilat aikuisille, ja että kolmosrivin takaa löytyy jopa 595 litran tavaratila, 140 litraa Highlanderia suurempi. Kaikki takapenkit kaadettuna tavaratilaa löytyy 1 600 litraa. Takarivillä jalkatilaa on 85 senttimetriä, ja olkapäätilaakin reippaasti lisää. Reunimmaisilla paikoilla on lisäksi omat mukitelineet sekä USB-C -portit, keskipaikka on edelleenkin lähinnä tilapäiskäyttöön. Kahdeksanpaikkainen auto on, kun keski- ja takariveillä istuu kummallakin kolme matkustajaa, mutta auto on mahdollista konfiguroida myös seitsenpaikkaiseksi niin, että keskirivillä on kaksi herraskaista erillisistuinta. Suuremman kokonsa lisäksi Grand Highlander on joka kulmasta eri näköinen kuin pikkusisarensa. Esimerkiksi kyljen iso pokkaus puuttuu Grandista, maski on suurempi ja perä muhkeampi, muistuttaen jokseenkin paljon RAV4:ää. Ohessa voi verrata yksinkertaisella tavalla Highlanderin, Grand Highlanderin ja Sequoian sivuprofiileita toisiinsa: Luksussiiven versionti kantanee nimeä Lexus TX On vahvoja viitteitä siitä, että Toyota Grand Highlander on jo tänä vuonna saamassa Lexus-sisaren. Toyotan luksussiipi on versioinut suoraan myös molemmat Land Cruiserit, jotka kulkevat nimillä GX ja LX. Tuleva kolmirivinen Lexus-maasturi, joka on vuoden 2009 tavaramerkkikirjauksen perusteella oletettavasti TX, korvaa RX:n neljännen sukupolven yhteydessä mallistosta pois pudotetun seitsenpaikkaisen RX L -mallin. Lexus GX on toista maata. Tunnetusti sekä LX että GX puuttuvat Lexuksen Euroopan-valikoimasta kokonaan. LX on full size -luokan luksusmaasturi, ja tuskin myöskään Land Cruiser Pradoon perustuva, raskastekoinen GX 4,7-litraisella vapaastihengittävällä bensiini-V8:lla olisi kovin paljon euroverottajien mieleen. TX puolestaan olisi LX:ää reippaasti halvempi ja GX:ää mukavampi ja tilavampi, sekä tietenkin ympäristötietoisempi. Ajatuksena TX:ää ei olisi näillä tiedoin täysin mahdotonta sovittaa jopa Lexuksen Euroopan malliston lippulaivamaasturiksi, myytiinhän meillä myös RX L:ää. Tavaramerkkikirjausten perusteella Lexus on jo kolmisen vuotta sitten lyönyt lukkoon mallimerkinnät "TX 350" ja TX 500h", jotka istuisivat tyylikkäästi 2,4-litraisen turbomoottorin ja 2,5-litraisen täyshybridin taakse. Kaiken kukkuraksi viime vuonna Lexus rekisteröi mallimerkinnän "TX 550h+", joka toi meille palapelin viimeisen palan, Hybrid Maxin, Lexuksen kielellä ilmaistuna. Lähteet: Toyota, Top Electric SUV Kuvat: Toyota, Lexus Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 27.9.2026 Klassikko Lucea haukutaan erikoisen näköiseksi, mutta muistatteko, kun Ferrari teki Lepakkoauton? 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Carado CV595 4×4 X-Edition: Välillä jotain muuta kuin valkoista ja harmaata 25.9.2026 Uutinen Sähköautojen akkukorjaus puhuttaa: vaarana varaosien huono saatavuus ja korjauskelvottomat akut 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Korin levennyksillä Pössl Roadstar XT -malliin saa yli 2 metrin poikittaisvuoteen 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knausin uutuusmallissa diesel lämmittää myös asuintilat 24.9.2026 Matkailuajoneuvot Adria Alpina 583 UL: Uusi ilme ja kaksi tapaa kokata Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 26.9.2026 Huutokauppahelmet Kelpaakohan tämä Kiovasta sotaa pakoon lähtenyt ilmiömäinen ZIS 110B Phaeton jäseneksi Packard-klubiin Packardin kotimaassa? 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 26.9.2026 Matkailuajoneuvot Hymer uutuusmalli GT-S:ssä on olohuone kahdella sohvalla 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton?