Lexus LX 600

Ajoneuvot Esittely Uutinen 17.10.2021

Keidas tikapuurungolla – näin mahtailee uuden Land Cruiserin luksuspainos Lexus LX 600

Land Cruiserin 70-vuotisjuhlan kunniaksi automaailma sai uuden nelivetojen kuninkaan muutama kuukausi sitten. Kruununsa kuningas saa ainakin kuvainnollisesti nyt, kun Lexus LX siirtyy neljänteen sukupolveensa.

1990-luvun puolessa välissä Lexus jalkautui kansainväliseen F-SUV -luokkaan LX-mallillaan. Tähän katumaastureiden kuninkuusluokkaan lukeutuvat myös muiden muassa Range Rover sekä Cadillac Escalade, uudempina tulokkaina BMW X7 ja M-B GLS. Jo ensimmäisestä polvesta lähtien LX on perustunut emomerkki Toyotan isoon Land Cruiseriin. Juuri niin se tekee nytkin. Perusta on sama vankka maasturi, jonka akselivälikin on millilleen sama (2 850 mm) kuin aina 90-luvulta lähtien. Paljon on kuitenkin myös muuttunut, asiakkaiden toivomuksia on kuunneltu.

Lexus LX 600

Laihempi ja atleettisempi

Siskonsa tavoin LX on käynyt laihdutuskuurilla, ja keventynyt uusimman TNGA-alustasukupolven F-tikapuurungon myötä 200 kilolla. Koko kori on niin ikään aiempaa jäykempi.

Asiakaspalautteissaan Lexus on vuosien varrella kuullut paljon tyytymättömyyttä siitä, ettei LX eroa riittävällä tavalla Land Cruiserista. 200-sarjan LX:n viimeisin facelift toi tähän ainakin ulkonäöllistä helpotusta, näyttiväthän L-finesse -muodot jokseenkin hurjilta kolossaalisen maasturin ympärillä.

Uudessa LX:ssä on tehty selvä irtiotto sisarmalliin, toki rinnakkain samalla tuotantolinjalla valmistettavissa autoissa on myös sukunäköä. Vähiten eroa on helmoissa, ovissa ja lokasuojissa, eniten keulassa ja perässä. Keula on yläosastaan viistetympi ja se on saanut täysin erilaiset ajovalot, jättimäisen L-finesse-maskin sekä erilaisen konepellin. Perä on LC300:ssa lähes täysin pysty, mutta LX:ssä se on hieman rangerovermaisesti viistetty, tehden vähemmällä peltimäärällä takaosasta muhkeamman näköisen. Peräosa muistuttaa monilta osin uutta NX:ää, tosin muutamaa kertaluokkaa massiivisempana.

Lexus LX 600

Jopa F Sportin 22-tuumaiset vanteet on saatu näyttämään LX:ssä ihan tavallisilta pyöriltä, auto kun on niin iso.

Lexus LX 600

F Sport tuo hillittyä sporttisuutta Lexuksen lippulaivaan. Tummanpuhuvien design-elementtien lisäksi malliversioon kuuluu myös mutka-ajonautiskeluun viritetty alusta.

Jos vain Ultra Luxury riittää

LX:ään tulee uutuuden myötä ensi kertaa tarjolle Ultra Luxury -varustetaso, jonka ytimessä on nelipaikkainen konfiguraatio, muiden versioiden ollessa seitsenpaikkaisia. Niin kuin kaikissa tämän luokan edustajissa, muhkeat takaistuimet on suunniteltu täydellistä automatkaa varten. Paitsi auton alusta, myös tämä nojatuoli tekee kaikkensa, ettei siinä (kenties omasta) elokuvastaan nauttiva kyytiläinen saa samppanjoita syliinsä tiukemmallakaan nimismiehenkiharalla. Oikealla puolella istuvan matkustajan asiat ovat kaikkein parhaiten, sillä etuistuin taitettuna hän nauttii jopa 1,1 metrin jalkatilasta.

Lexus LX 600

Valtaosa LX:n ostajakunnasta pitää majaansa joko Yhdysvaltain lounaisosassa tai Persianlahden arabimaissa. Näitä alueita yhdistää aavikkoinen ympäristö, joten keidasvertaus ei välttämättä ole kaukaa haettu. Tämän keitaan täytyy kuitenkin myös liikkua, ja siihen tarkoitukseen on kuljettajalle suotu kasapäin avustimia. Mainitsemisen arvoisia lienevät ainakin monikulmaiset kamerat, joilla tilannekuva pysyy yllä aina auton alle asti. Ajoavustimet ja -järjestelmät periytyvät monilta osin Land Cruiserilta, joskin niiden ohjauksessa näkyy vahvasti Lexuksen kädenjälki. Tuskin LX:ää kukaan on oikeasti ihan kovaan maastoon viemässä, mutta kyllä sielläkin pärjää 700 millimetrin kahluusyvyydellä, 44 asteen sivuttaiskallistuskulmalla ja 45 asteen nousukulmalla.

Lexus LX 600

 

Sisätiloissa yleisesti avautuu tämän tason autolle ominaisen laadukas, viimeistelty ja täyteläinen tunnelma, mutta esillepano ei kuitenkaan ole liian raskas. Vaikka sisälläkin kaikki perustuu rakenteellisesti Land Cruiseriin, ovat oikeastaan kaikki erilliset osat LX:ssä omia. Eniten omilta vaikuttavat monitoiminäytöt, joita kojelaudalta löytyy kaksi päällekkäin, yhteispinta-alaltaan 19,3 tuumaa. Yhdessä ne jättävät varjoonsa jopa Tesla Model S:n screenin, ja silti tilaa on jäänyt jos jonkinmoisille fyysisille painikkeille. LC300:sta poiketen mittaristo on digitaalinen ja monitoiminen. Musiikista LX:ssä nautitaan 25:n Mark Levinsonin huippukaiuttimen välityksellä.

 

Kaiken kaikkiaan Lexuksen lähestymistapa maasturien kuninkuusluokkaan on kuitenkin edelleen varsin konservatiivinen.

Näkemiin mallimerkintälogiikka, LX 600

Aiemmin yleensäkin autojen mallimerkinnät heijastelivat moottorin ominaisuuksia, useimmiten sen iskutilavuutta. Niin oli myös edellispolven LX:n kohdalla: LX 570 tarkoitti todella 5,7-litraista voimanlähdettä. Nyt moottorit pienenevät ja mallimerkinnät vain kasvavat. Uutuudessa mallimerkintä LX 600 tarkoittaa nimittäin 3,4-litraista konetta. Mutta nyt siis tiedämme varmasti, että LX jakaa sisarensa kanssa saman voimanlähteen.

Lexus LX 600

Hurjalla tavalla pienentynyt moottori ei tarkoita heikentynyttä suorituskykyä. Aikaisemman vapaastihengittävän V8:n korvannut ahdettu V6 tarjoilee LC:n kanssa samat 415 hevosvoimaa ja 650 newtonmetriä. Tehoa on tullut lisää noin 50 hevosvoimaa, vääntöä on puolestaan yli sata newtonmetriä enemmän. Dieselvaihtoehto ei LX:n ostajakuntaa puhuttele, paitsi Venäjällä, jossa nähdään uusi 3,3-litrainen V6 mallimerkinnällä LX500d. Polttoaineen kulutuksessa uutuus ei varmasti pääse/joudu edeltäjänsä 20+ litran yhdistettyyn. Hybridiversiota ei ainakaan alkuun nähdä, mutta uutukaisella Tundralla voisi olla sille puolelle jotain annettavaa.

Lexus LX:n myötä Land Cruiser 300:n runko valloittaa jälleen yhden alueen Maapallolta, nimittäin Anglo-Amerikan. Läntinen Eurooppa onkin nyt ainoa asuttu maanosa, jossa kumpaakaan versiota ei edelleenkään nähdä.

Lexus LX 600

Uusi LX on ollut julkisuudessa vasta muutaman päivän, mutta sen maski on jo ehditty julistaa maailman suurimmaksi.

Japanilaiset vievät Lexuksensa maastoon

Japanilaiset autonvalmistajat ovat tunnettuja tavastaan tehdä omille kotimarkkinoilleen kokonaan omia malliversioita. LX:n kohdalla tällainen only for Japan -tapaus on maastoon viritetty versio. Ulkomaille vietävissä versioissa on hirvittävän kalliit, suuret vanteet, eikä niissä ole kuin taka-akselilla Torsen-tasauspyörästö. Offroad-LX:ssä puolestaan on tasauspyörästön lukot, maastorenkaat 18-tuumaisilla vanteilla sekä riittävästi fylliä helmoissa. Tarpeeksi pätevä paja lisää tähän vielä vinssit ja snorkkelit, aivan kuten edellissukupolviinkin on nähty tehtävän.

Lexus LX 600

Jaa artikkeli

Valmistajalta: Lexus

Kaikki koeajot

Uusimmat