21.1.2019 Liikenne Ulkomailla autoileva – onko kaskovakuutus varmasti voimassa? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vakuutusyhtiöillä on alueellisia ja vakuutusten voimassaoloon ulkomailla liittyviä rajoituksia, moni yhtiö myös on tarkentanut käytäntöjään vuoden vaihduttua. Ulkomaille omalla autolla mielivän kannattaa tarkastaa, oman auton kaskovakuutuksen ehdot ja kattavuus.– Kaskovakuutuksen voimassaolo riippuu vakuutusehdoista. Tavallisinta on, että kaskovakuutusten voimassaoloa on rajoitettu alueellisesti, FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnanvakuutusasiantuntija Hanna Salo kertoo.Salon mukaan näyttäisi siltä, että ainakin POP Vakuutuksen (ja Säästöpankin vakuutusten, molemmat myöntää Suomen Vahinkovakuutus Oy) vakuutusehdoissa on rajattu kaskovakuutuksen voimassaolo ulkomailla paitsi alueellisesti, myös enintään 30 päivän yhtäjaksoisen matkan ajaksi.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyRajoituksia VenäjälläVakuutusehdoissa on usein rajoituksia varsinkin Venäjää sekä muita Itä-Euroopan maita koskien. Maat vaihtelevat vakuutusyhtiöittäin.– Kaskovakuutus ei ole näissä maissa välttämättä lainkaan voimassa, tai sen saattaa saada voimaan erikseen sopimalla ja lisämaksusta. Tällainen erillinen laajennus vakuutuksen voimassaoloon saattaa olla voimassa vain tietyn ajan. Näissä maissa saattaa myös olla esimerkiksi korotettu omavastuu varkausvahingoissa.Autopalvelu- eli hinausvakuutuksessa on yleensä erilaiset korvaussäännökset Suomessa ja ulkomailla tapahtuneissa vahingoissa. Sijaisautovakuutukset ovat voimassa yleensä vain Suomessa.– Yhteenvetona voi todeta, että jos on suuntaamassa autolla ulkomailla, kannattaa aina tarkistaa omasta vakuutusyhtiöstä, mikä on juuri sen oman kaskovakuutuksen tilanne suunnitellulla matkareitillä, Salo vinkkaa.Vihreä kortti voi olla pakollinenOmasta vakuutusyhtiöstä, Autoliiton nettisivuilta tai Liikennevakuutuskeskuksen nettisivuilta kannattaa tarkistaa, tarvitseeko mukaan kohdemaahan ottaa kansainvälinen todistus liikennevakuutuksesta eli niin sanottu vihreä kortti (green card).– Yleensä kaskovakuutus on voimassa Euroopassa ja sen ulkopuolisissa niin sanotuissa green card -sopimusmaissa, Salo kertoo.Vihreä kortti tulee esittää liikennevahingon yhteydessä sekä tarvittaessa rajaviranomaisille.Kansainvälinen ajokortti voi olla tarpeenEU-maissa myönnetyt ajokortit ovat voimassa toisissa EU-maissa. Jotkut maat vaativat automatkailijalta kansainvälistä ajokorttia, jonka voi Suomessa hakea Autoliitosta.Kortti maksaa 25 tai 35 euroa ja on voimassa 1 tai 3 vuotta. Autoliiton nettisivuilla www.autoliitto.fi on päivitetty lista eri maiden ajokorttimääräyksistä. Plus-jäsenyys pelastaa tien poskesta – myös ulkomailla Autoliiton Plus-jäsen saa veloituksetta matkan jatkamispalveluita, kuten tiepalvelua, hinauksen tai sijaisauton 42 Euroopan maassa tai maa-alueella. Plus-jäsen soittaa Suomeen saamaansa puhelinnumeroon ja voi asioida suomen kielellä. Jäsenyys on henkilökohtainen, ei ajoneuvoon sidottu palvelu, joka varmistaa perillepääsyn. Apu siis koskee myös samassa ajoneuvossa jäsenen kanssa matkustavia. Autoliitolla on sisarjärjestöjä ympäri maailmaa. Useimmilla on joko omia tiepalveluyksiköitä tai yhteistyökumppaneita, jotka avustavat konerikkoisia. Teksti: Marko Jokela Kuva: Moottorin arkistoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 12.5.2025 Yleinen Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 10.5.2025 Uutinen Ferrarin ensimmäinen sähköauto saapuu ensi vuonna – esittely tapahtuu kolmessa vaiheessa 9.5.2025 Autokauppa Rahahuolet pohdituttavat autokaupoilla – ”Patoutunut kysyntä voi purkautua yllättävän nopeasti” 8.5.2025 Liikenne Ilmavoimien Baana 25 -harjoitus sulkee nelostien viikoksi Tikkakosken varalaskupaikan kohdalta 7.5.2025 Liikenne Autoliitto muistuttaa pysäköintialueiden väistämissäännöistä – ”toisin kuin usein kuvitellaan…” 7.5.2025 Liikenne Sähköpotkulaudalla saa kyyditä – väärin! 6.5.2025 Uutinen Classic Motorshow 2025: Omistajien helmien kymmenen upeaa finalistia Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 12.5.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Jeep Grand Cherokee SRT Trackhawk - 710 hevosvoiman järkiostos 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 6.5.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: taloudellisuuskisa osoitti, että käytetty Toyota Prius on edelleen voimissaan 10.5.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Iveco Massif 6.5.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Mercedes-Benz CLA - vanhaa vain ja ainoastaan nimi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä”