31.12.2016 Liikenne Veneilijöille tulossa 100–300 euron vuosivero Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hallituksen esitys uudesta veneverosta kohdistuu niin moottoriveneisiin, purjeveneisiin kuin vesiskoottereihin. Verolta välttyisivät vain alle 9-metriset veneet, joissa on alle 38 kW:n moottori. Veroa kannettaisiin veneistä, joiden moottoriteho on vähintään 38 kilowattia eli noin 52 hevosvoimaa. Lisäksi veronalaisia olisivat moottoritehosta riippumatta moottori- ja purjeveneet, joiden rungon pituus on vähintään yhdeksän metriä.Veron suuruus määräytyisi vesikulkuneuvon moottoritehon perusteella siten, että jokainen kilowatti vaikuttaisi veroon. Veron vuotuinen määrä olisi 100 euroa 38 kilowatin tehoiselta moottorilta ja sen ylittävältä osalta vero kasvaisi kahdella eurolla täyttä kilowattia kohden. Veron enimmäismäärä olisi 300 euroa, mikä vastaisi 138 kilowatin eli noin 188 hevosvoiman tehoa.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVeroilmoitus tai rekisteröintiVeronalaisen vesikulkuneuvon omistajalle tai haltijalle esitetään velvollisuutta antaa veroilmoitus ennen kuin vesikulkuneuvo otetaan ensimmäisen kerran käyttöön Suomessa. Ilmoitusvelvollisuus ei koskisi rekisteröityjä vesikulkuneuvoja, joille vero määrättäisiin rekisteritietojen mukaan.Vain neljäsosa rekisterissäVenerekisterissä on reilut 200 000 vesikulkuneuvoa, joista moottoriveneitä on noin 186 000 ja purjeveneitä noin 14 000. Lisäksi rekisterissä on noin 2 000 vesiskootteria, noin 1 200 moottoripurjehtijaa ja yli tuhat muuta vesikulkuneuvoa. Ahvenanmaan rekisterissä on lisäksi 5 700 moottorivenettä.Vesikulkuneuvoja arvioidaan olevan käytössä yli 800 000, joten nykyinen rekisteröintivelvoite koskee vain noin joka neljättä vesikulkuneuvoa.Valvonta vesillä satunnaisempaa kuin tieliikenteessäVeneiden verotuksen ongelmana on aiemmin pidetty venerekisteritietojen puutteellisuutta ja valvonnan vähäisyyttä. Vesikulkuneuvoilla ei ole esimerkiksi pakollista katsastusvelvollisuutta, joten niiden verotuksen valvonta on merkittävästi vaikeampaa kuin tieliikenteen ajoneuvojen, joille on määritelty pakolliset määräaikaiskatsastukset.Ennen veneveron toteutusta on ratkaistava myös Ahvenanmaan ja muun Suomen venerekistereiden erilaisista sisällöistä johtuvat haasteet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyVoimaan jo toukokuussa?Esitys veneverosta perustuu valtion vuoden 2017 talousarvioon ja sen arvioidaan lisäävän valtion vuotuisia verotuottoja noin 17 miljoonalla eurolla.Esitys on lausuntokierroksella 16. tammikuuta asti. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi helmikuussa. Jos eduskunta hyväksyy esityksen, se tulee voimaan jo toukokuussa 2017.Teksti: Bo Ingves ja Eila Parviainen Kuva: Moottorin arkistoLähde: ValtiovarainministeriöKatso myös jutut "Autovero pienenee vuoden alussa", ”Polttoainevero ja vuotuinen ajoneuvovero nousevat” ja ”Leasingautojen verotus yksinkertaistuu”. Lue lisää Kaikki artikkelit 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 Uutinen Tärkein turvattuna: mitä turvaistuimen valitsemisessa tulee ottaa huomioon ja entä jos niitä tarvitaankin kolme? 18.4.2025 Uutinen Sähköiset Audi A6 ja Mini Cooper törmäyskokeissa – Euro NCAP 17.4.2025 Uutinen Onko puhelintehdas Nissanin uusi kaveri – ja voiko sähköautoja valmistaa kuka vain? 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 16.4.2025 Uutinen Lasten turvaistuin: Isofix-kiinnikkeillä vai ilman, ja kuinka nopeasti turvaistuin vanhenee? 14.4.2025 Euro NCAP Audi, Cupra ja Polestar muiden kanssa viiden tähden tahdissa – Euro NCAP huhtikuu 2025 14.4.2025 Uutinen Autoliitolta tärkeä vinkki pääsiäisliikenteeseen: ”Jos jonossa lähtee pomppimaan nopeuttaakseen omaa matkaa…” 12.4.2025 Uutinen Tiesittekö, että Trumpin autotariffit koskevat myös vanhoja autoja? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 20.4.2025 American Car Show American Car Show 2025: Ford F-550 Super Dutyn verran Martin itseluottamusta 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 19.4.2025 Ajatuksia autoista Kiitos lupauksista Jaguar, nyt teidän pitää enää lunastaa ne 20.4.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: autonrassuun lähes terapiamainen vaikutus 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 11.4.2025 Yleinen Guinness World Records -maailmanennätys suomalaiselle sähkömoottoripyörälle – 310 kilometriä yhdellä latauksella 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous