14.7.2020 Ajoneuvot Volkswagen ID.3 – myyntiin saapuu uusia ja vanhoja versioita Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Volkswagenin ID.3 on jo myynnissä 1ST -ennakkoerällä ja noita autoja on jälleen saatavilla. Tulossa on jo lisää vaihtoehtoja viiden uuden erikoismallin verran sekä odotettu perusversio ID.3 Pure. Volkswagen ID.3 saatiin ohjelmisto-ongelmien aiheuttamien viivästysten jälkeen vihdoin kesäkuussa myyntiin. Tuolloin aloitettiin ID.3 1ST -ennakkoerällä, jonka hinnat alkoivat alta 40 000 euron. Ennakkovaarajista ei lopulta riittänyt koko erän myyntiin, joten tällä hetkellä tuon kiintiön vapaat autot ovat kenen tahansa tilattavissa. Tämä ei kuitenkaan jää vielä tähän. Saksassa alle 30 000 euroa maksavan ID.3 Pure -perusversion myynti alkaa Suomessa alkuvuodesta 2021 ja tämän hintaa kaikki odottavat suurella mielenkiinnolla. ID.3 Pure on varustettu 45 kWh akulla, jonka myötä WLTP-mittaustavan mukainen toimintamatka on noin 330 kilometriä. Samaan aikaan asiakkaita houkutellaan jo seuraavalla erikoiserällä. Näihin erikoismalleihin on valittu varusteiksi eri kohderyhmille suosituimmiksi katsottuja varusteita ja lisävarusteita pystyy valitsemaan rajatusta valikoimasta. On kuitenkin liikaa kaivattu, että näistä olisi selvillä sen enempää vakiovarustelu, saatavilla oleva lisävarustelu kuin hintakaan – näitä lupaillaan saataville syksyllä. Toki tämän vuoden puolella toimitettavissa autoissa eivät vielä toimi myöskään kaikki toiminnot. Life, Business, Family, Tech ja Tour Volkswagen ID.3:n erikoismallien seuraava sarja on Life, Business, Family, Tech ja Tour. Näistä neljä ensiksi mainittua on varustettu 58 kilowattitunnin akulla, jota valmistaja kutsuu nimellä Pro ja sen avulla WLTP-mittauksen mukainen toimintamatka on jopa 420 kilometriä. Sähkömoottori tuottaa tehoa 150 kW (204 hv) ja maksimivääntö on 310 Nm. Näillä arvoilla ID.3 kiihtyy 0–100 km/h 7,3 sekunnissa. Oletettavasti joukon kallein Volkswagen ID.3 Tour on varustettu suurimmalla 77 kWh akulla, jonka valmistaja on nimennyt Pro S. ID.3 Tour -erikoismalli on aina nelipaikkainen ja sen WLTP-mittaustavan mukainen toimintamatka on 550 kilometriä. Näiden viiden uuden Volkswagen ID.3 -erikoismallin toimitukset alkavat loppuvuodesta 2020, eli matka hinnastosta ja varustelusta täysin uuteen toimitettuun autoon on varsin lyhyt. Hinnaston selvitessä kuluttajan on toki vielä hyvä huomioida valtion myöntämä 2 000 euron täyssähköauton hankintatuki, joka vaikuttaa lopulliseen maksettavaan summaan. Tänä vuonna toimitettavissa autoissa ei ole vielä aktivoituna App Connect -toimintoja eikä AR-HUD-tuulilasinäytön lisätyn todellisuuden ominaisuuksia. Nämä ominaisuudet päivitetään autoihin ohjelmistopäivityksellä vuoden 2021 ensimmäisen kvartaalin aikana. Mikäli on valmis odottamaan auton toimitusta alkuvuoteen 2021, lupailee Volkswagen luovuttaa auton kaikilla toiminnoilla varustettuna. Lähde: Volkswagen, Kuva: Lauri Ahtiainen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 23.1.2026 Sähköautot Latausta sähköautoille Helsingissä hyvin, arvioi kolmannes asukkaista 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 22.1.2026 Uutinen Mazda luottaa yhteistyöhön – omaa sähköautoa lykätty 2029 saakka 22.1.2026 Uutinen Uusi Renault Clio ennakkomyynnissä – edullisimmillaan 22 990 euroa, hybridinä 5 000 euroa enemmän 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 18.1.2026 Matkailu Mitä yhteistä on englantilaisella ompelukoneella ja Henri Toivosen Talbotilla? 18.1.2026 Ajoneuvot Koeistuttu: Japanin sähkökeisarin uudet vaatteet tulevat kyllä Ranskasta, mutta se ei ole suinkaan koko totuus 18.1.2026 Uutinen Brysselin autonäyttely 2026 – muun muassa Kia EV2, Honda Prelude, sähkö-Hilux ja Xpeng P7+ Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.1.2026 Käyttötesti Käyttötesti: onnistuuko Škoda Elroqilla viikon työajot pakkasilla ilman välilataamista? 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 23.1.2026 Uutinen Odotettu Volvo EX60 kulkee jopa 810 kilometriä latauksella 23.1.2026 Autoilu Tämä pysäköinnissä kismittää asukkaita Helsingissä 23.1.2026 Moottoripyörät Triumph Tiger Sport 800 Tour – se matkaisempi sportti-adventure 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 21.1.2026 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: poistimme Toyota Priuksesta tuhansia euroja säästäneen korjauksen 18.1.2026 Klassikko Idän Porsche 80-luvun lopulta hurmaa simppelillä ja pelkistetyllä olemuksellaan 21.1.2026 Autoilu Päivän kuva: Lähes uusi rengas tyhjeni sekunneissa 10.1.2026 Kuluttajat Talvipakkanen paljasti vian ja Škodan Adblue-järjestelmä lakkasi toimimasta – kuluttaja vaati myyjäliikettä vastuuseen 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 4.1.2026 Päivän kuva Night Panel: Saabin oivallus, jota kaipaa yhä pimeille teille 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt