27.11.2016 Ajoneuvot Volvolta täysihoitopalveluita laiskoille ja kiireisille San Franciscossa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä San Franciscossa voi pian jättää Volvonsa tankkaamisen, pesemisen ja huoltokäynnit älypuhelimella tilattavan palvelun murheeksi. San Franciscossa voi Volvon uuden palvelumuodon myötä omistaa auton ilman, että sitä tarvitsee edes tankata itse. Samalla Volvon pilottiohjelma huolehtii autojen pesusta ja huolloista. Palvelun tarkoitus on mahdollistaa ajoneuvon omistaminen, vaikka itsellä ei olisi aikaa autosta huolehtimiseen.– Kuvittele tilanne, jossa voit pysäköidä auton aamulla töihin ja lähteä alkuillasta kotiin huolletun, puhtaan ja tankatun auton kanssa. Tällaisia palveluja me haluamme tarjota asiakkaillemme. Tutkimustemme mukaan ihmiset käyttävät useita tunteja viikossa tällaisten pikkuasioiden hoitamiseen. Haluamme antaa Volvo-kuljettajille lisää omaa aikaa, jotta he voivat nauttia elämästään enemmän, kertoo Volvon kansainvälinen asiakaspalvelujohtaja Björn Annwall.Yhtiön tutkimusten mukaan yli 70 prosenttia asiakkaista toivoo helppokäyttöisiä tankkauspalveluita, 56 prosenttia toivoo noutopalveluita määräaikaishuoltoihin ja 49 prosenttia kaipaa palvelua, joka siirtää auton paikasta toiseen tarvittaessa.– Lähestymistapamme on yksinkertainen. Haluamme tehdä asiakkaidemme elämästä helpompaa tarjoamalla uusinta yhteystekniikkaa helppokäyttöisessä älypuhelinsovelluksessa. Lähdemme liikkeelle avoimesti ja joustavasti ja toivotamme uudet yhteistyökumppanit tervetulleiksi mukaan näihin uusiin palveluihin. Tämä on vasta alkua, sanoo Volvon asiakasyhteyspalvelujen johtaja Anders Tylman-Mikiewicz.Pilottiohjelmaan kuuluu noin 300 XC90- ja S90-mallista Volvoa, joiden omistajat voivat tilata erikoispalveluita sijaintinsa perusteella älypuhelimensa avulla. Palvelutilaukset puolestaan ohjataan valtuutetulle Volvo-palvelutuottajalle, joka voi esimerkiksi tankata auton, suorittaa määräaikaishuollot tai tarjota muita erikoispalveluita. Sovellus järjestää palvelutuottajalle kertakäyttöisen digitaaliavaimen, jonka avulla auto voidaan käyttää tarvituissa toimenpiteissä ja paluttaa samaan tai uuteen osoitteeseen.Lähde ja kuvat: VolvoMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 7.2.2025 Ajoneuvot Flexis on Renaultin, Volvon ja CMA CGM:n uusi yhteisyritys, joka on tuomassa Euroopan markkinoille sähköisiä tavara-autoja 6.2.2025 Uutinen Ei sittenkään ensitreffit autokaupassa? Honda ja Nissan pistivät neuvottelut jäihin 5.2.2025 Uutinen Autoliitto muistuttaa hiihtolomalaisia: tee nämä asiat jo nyt – vähennät sillä lähtöstressiä 4.2.2025 Uutinen Taksin käyttäjien turva ryöstöhinnoitteluun – taksamittari 4.2.2025 Uutinen Pariton vai parillinen? Audi remontoi mallistonumeronsa – takaisin entiselleen 3.2.2025 Uutinen Citroën kiistää brittihuhut Rättärin paluusta sähköretroversiona 3.2.2025 Sähköautot Sähköautojen osuus kasvussa – kiitos käytettyjen tuonnin ja työsuhdeautojen 2.2.2025 Ajoneuvot Koeistuttu: Xpeng G9 ei pidä kynttilää vakan alla 31.1.2025 Uutinen BMW iX saa kasvojenkohotuksen ja lisää toimintamatkaa – uudistuneen malliston lähtöhinta 87 300 euroa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 8.2.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Audi A8L 6.3 W12 Security 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 6.2.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin huono tuuri jatkuu: nestevuoto pakotti korjaamolle 7.2.2025 Autonäyttely Retromobile 2025: tässä kohtuuhintaiset poiminnat - klassikoita jopa alle 10 000 eurolla! 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 7.2.2025 Klassikko Ruotsin kuningasperheen entinen Mercedes-Benz 600 Pullman huutokaupattavana – hinta-arvio jopa 250 000 euroa 9.2.2025 Lentokoneet Suomalaistenkin kaukolomien pitkäaikainen työjuhta on poissa - TUI siirsi viimeisen Boeing 767:nsa aavikolle 5.2.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – kuin ostaisit käytetyn auton, ja hyvä niin 6.2.2025 Matkailu Karakatitsa – ruma jäiden etenijäihme Virosta 4.2.2025 Kuluttajat Tapion vain reilu 400 kilometriä ajettu uusi Volkswagen-sähköauto hyytyi kesken ajon tielle: ”Rekkaa ohittaessa olisi tullut kylmä hiki” 28.1.2025 Kuluttajat Nikon auto kivitettiin lommoille – vakuutusyhtiön mielestä kysymyksessä olikin törmäysvahinko 18.1.2025 Lentokoneet Finnairin kuukausi sitten vastaanottama tuorein Airbus A350 on tuotekehityksen myötä jopa viisi tonnia alkuperäisiä yksilöitä kevyempi 8.1.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Peugeot teki luksussedanin keskelle poikittain sijoitetulla diesel-V12:lla 9.1.2025 Uutinen Reilu 130 000 kilometria ajetusta Škodasta rikkoutui ohjaus – myyjä epäili vian johtuneen auton ostajasta