23.11.2017 Liikenne VR:llä positiivinen ongelma – käyttöön jo kerran eläköityneitä vaunuja Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yle uutiset kertoo VR:n kaipaavan kipeästi lisäkapasiteettia suosituimmille junareiteille. Apua haetaan yllättävästä suunnasta. Ruuhka raiteila on lisääntynyt, kertoo Yle. Erityisesti suosiotaan on kasvattanut Pohjanmaan ratayhteys Helsingistä Tampereen kautta Seinäjoelle ja Vaasaan: VR:n mukaan matkustajamäärät ovat kasvaneet esimerkiksi Seinäjoelle 10 prosenttia ja Vaasaan 15 prosenttia tammi–lokakuun välisenä aikana edellisvuodesta. – Matkustajamäärät ovat olleet selvässä kasvussa tänä vuonna. Tämä johtuu lippujen hinnanalennuksista, ja nopeammat aikataulut ovat tuoneet meille lisää matkustajia. Nämä ovat johtaneet siihen, että useampi juna on ollut täydempi kuin aikaisemmin, VR:n kaukoliikenteen suunnittelujohtaja Juho Hannukainen sanoo Ylelle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uusia ja vanhoja vaunuja Viimeksi raideliikenteen kapasiteetti lisääntyi syksyllä, kun VR sai liikkeelle aiemmin tilatut ohjausvaunut. Uusi tilaus on kuitenkin jo tehty: vuonna 2019 on tarkoitus ottaa käyttöön jopa 20 uutta kaksikerrosvaunua. Sitä ennen VR ottaa tungosta helpottaakseen käyttöön vanhoja, jo kerran eläköityneitä junavaunuja. Koska Pendolinoja on Ylen mukaan jo nyt käytössä maksimimäärä, eikä niihin voi lisätä vaunuja, apua haetaan Intercity-junista. – Olemme päättäneet, että otamme keväällä käyttöön 18 liikenteestä poistettua yksikerroksista vaunua, jotka tulevat esimerkiksi yöjuniin. Näin saamme vapautettua uudempia kaksikerroksisia vaunuja nopeille vuoroille, jolloin voimme pitää maksiminopeudet, Hannukainen kertoo Ylelle. Hannukaisen mukaan ensimmäiset vanhat junavaunut otetaan käyttöön maaliskuussa ja loput viimeistään syyskuussa. Aikataulumuutoksia ja junavaihtoja? Suunnittelupöydällä on myös mahdollisuus vaihtaa Pendolinot suosituimmilla junavuoroilla isompiin Intercity-juniin. – Tutkimme jatkuvasti, voimmeko muuttaa liikennerakennetta niin että suosituimmat vuorot ajetaan isommalla ic-kalustolla eikä pienemmillä Pendolinoilla. Yksi tällainen hetki voisi muutokselle olla ensi kesäkuussa, kun aikatauluihin tehdään tarvittaessa muutoksia. Kyllä tämä suunnittelupöydällä on, mutta mitään varmaan en voi tässä vaiheessa luvata, Hannukainen sanoo Ylelle. Lähde: Yle Kuva: Moottorin kuva-arkisto Lue myös: VR: kuhinaa raiteilla – helmikuussa yli 950 000 junamatkaa Maailman hitain pikajuna Junamatka Borneolla – Höyryävää historiaa kiskoilla Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 20.7.2026 Autoilu Väsymys ei kuulu ratin taakse – näillä vinkeillä huomaat väsyneen kuljettajan sekä ehkäiset onnettomuudet 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 17.7.2026 Päivän kuva Kokeilussa oleva eläinten suojatie – täyttä totta Naantalissa ja Nousiaisissa 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Å kodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Matkailu Auto rikki ja avain poikki: perheen karavaanariuran tulikasteesta kotimaan matkailun riemuun 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Å kodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?