22.9.2021 Ajoneuvot Yamaha World GP 60 Anniversary -erikoismallit kertovat merkin kisavietistä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yamaha juhlistaa merkin 60-vuotista GP-kilpailuhistoriaa tarjoamalla kaudella 2022 urheilullista R-sarjaansa ikonisella kilpailutoiminnassa käyttämällään valkopunaisella Speedblock-erikoisvärityksellä. Erikoisväritys on saatavilla koko R-mallistoon eli 125-kuutioisesta R125-mallista aina 1000-kuutioiseen ja 200-hevosvoimaiseen R1-malliin asti. A2-luokan R3-mallin lisäksi mallisto täydentyy syksyn aikana kaksisylinterisellä R7-mallilla, jotka molemmat tulevat siis myös tarjolle mainitulla erikoisvärityksellä.Yamaha on ollut mukana kilpatoiminnassa siitä lähtien, kun yhtiö valmisti ensimmäisen moottoripyöränsä. Vain kymmenen päivää sen jälkeen, kun Yamaha Motor Company perustettiin 1.7.1955, Yamahan ensimmäinen moottoripyörämalli, YA-1 otti ykkössijan arvostetussa Mount Fuji -mäkikilpailussa.Vuonna 1958 Yamaha osallistui ensimmäiseen kansainväliseen kilpailuunsa Yhdysvaltain Catalinassa ja MM-tason GP-radoilla Yamaha on ollut mukana toukokuusta 1961 lähtien. Viimeisten 60 vuoden aikana yhtiöstä on muodostunut yksi menestyksekkäimmistä Moto GP -valmistajista. Yamahalla on tilillään yli 500 Grand Prix -voittoa, 38 kuljettajien maailmanmestaruutta, 37 valmistajien mestaruutta ja seitsemän tiimimestaruutta.Tehdaspyörillä ovat ajaneet legendaariset kuljettajat kuten Phil Read, Bill Ivy, Jarno Saarinen, Takazumi Katayama, Giacomo Agostini, Kenny Roberts, Eddie Lawson, Wayne Rainey, Jorge Lorenzo ja Valentino Rossi – ja nyttemmin Fabio Quartararo.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyySpeedblock – Yamahan ikoninen kilpa-ajoväriVuonna 1964 Yamahan kilpailuosasto esitteli 250-kuutioisen RD56 -kilpapyörän, jossa oli uusi valkoinen kate punaisella raidalla ja punainen etulokasuoja. Väritys osoittautui onnekkaaksi, kun tehdaskuljettaja Phil Read voitti Yamahan ensimmäisen maailmanmestaruuden. Tämä pelkistetty, punavalkoinen värimaailma vakiintui Yamahan tehtaan tunnusmerkiksi GP-kilpailuissa ja siitä tuli Yamaha Speedblock-värityksen edeltäjä.Punaisella Speedblock-kuviolla varustetusta valkoisesta katteesta tuli Yamahan virallinen kilpaväri Euroopassa kahden vuosikymmenen ajaksi. Tyylikkään pelkistetty ja ajaton Speedblock-kuvio on välittömästi tunnistettava ja se yhdistetään suoraan Yamahan menestyksekkääseen historiaan GP-kilpailuissa.Uudet R-sarjan World GP 60th Anniversary -mallitYamahan ikonisten kilpapyörien tavoin World GP 60th Anniversary R1-, -R7-, -R3- ja -R125 -malleissa on puhtaan valkoinen kate, jonka paksu punainen vaakaraita ja valkoiset pystyraidat muodostavat Speedblock-kuvion. Kilpapyöristä tutun väriteeman täydentävät punainen etulokasuoja, kullanväriset vanteet, keltainen etunumerokilpi, Anniversary-merkki ja polttoainesäiliöstä perään kulkeva punainen raita.R-sarjan uusien World GP 60th Anniversary -mallien yhteydessä Yamaha julkaisee uuden World GP 60th Anniversary -asustemalliston. Yamahan ikonisesta Speedblock-väriteemasta innoituksensa saanut mallisto sisältää lukuisia, erilaisia World GP 60th Anniversary -paitoja, -huppareita, -takkeja ja -lippiksiä.Varsinaisten R-sarjan World GP 60th Anniversary -mallien toimitukset Yamaha-jälleenmyyjille alkavat marraskuussa 2021. Hinnat ilmoitetaan myöhemmin.Teksti: Janne Huhtala Kuvat: Yamaha Lue lisää Kaikki artikkelit 16.7.2025 Ajoneuvot Välienselvittely Ranskan ykkösmerkin paikasta on huipussaan, kun nyt myös Renault teki maan presidentille oman näkemyksensä virka-autosta 16.7.2025 Ajoneuvot Harvinainen Mercedes-Benz 300 SEL löytyi ladosta – entisöitiin 12 vuoden urakalla 16.7.2025 Ajoneuvot Patria 6×6 käy kaupaksi – Tanska tilasi 129 ajoneuvoa, tilauksia yhteensä jo lähes 1000 15.7.2025 Ajoneuvot Viileää ilmaa vai kallis remontti? Säännöllinen ilmastointihuolto voi säästää satoja euroja 15.7.2025 Moottoriurheilu Goodwood ja Festival of Speed: aistien autovaltakunta 13.7.2025 Tekniikka Viimeiset käynnistykset: kolmoskone – uuden ajan oletusmylly 13.7.2025 Ajoneuvot Bentley EXP 15 -konsepti ennakoi täysin uuden ajan Bentley’ä, mutta sen oviratkaisu on lainattu Hyundai Velosterista 12.7.2025 Moottoripyörät Moottoripyöräkortti taskuun – näin tutkinto etenee 11.7.2025 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 6 N näki viimein päivänvalon – kiinteä takasiipi kertonee kaiken oleellisen tästä sähköisestä urheilusedanista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 15.7.2025 Uutinen Mercedes-Benz CLA Shooting Brake – tyylitietoinen sähköfarkku kulkee jopa 761 km latauksella – Koeistuttu 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 16.7.2025 Sähköautot Yhdysvaltalaisstartup pelasti Northvoltin tehtaan – tähtäimessä Euroopan valloitus 11.7.2025 Kuluttajat Käytetty BMW myytiin asiakkaalle vuoden 2019 autona, vaikka se oli valmistettu vuonna 2017 – myyjäliikkeen mielestä ei merkitystä markkina-arvoon 16.7.2025 Kuluttajat Kuorma-auto kaatui kipatessa – vakuutuksenottaja vaati vakuutusyhtiöltä korvausta ja vetosi aiemmin korvattuun vastaavaan vahinkoon 14.7.2025 Laivat Star of the Seas luovutettiin varustamolleen Meyer Turun telakalta - ei enää lisää kokoa, mutta muutamia pikkuparannuksia 9.7.2025 Ajoneuvot Kia EV5 tarjoaa lopultakin Kian vastauksen Enyaqin, ID.4:n ja Model Y:n haasteeseen myös täällä Euroopassa 15.7.2025 Päivän kuva Päivän kuva: vierekkäisillä Nesteen asemilla hintaero on noin 50 senttiä litralta – silti kauppa käy molemmissa 21.6.2025 Ajoneuvot Auto per 10 sekuntia – maailman suurin autotehdas pyörii lähes tauotta 21.6.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Huomaatko mikä tässä kuvassa on pielessä? 3.7.2025 Uutinen RAM-autojen virallinen maahantuoja: ”Kamuxin väite autojen valmistusmaasta on väärä” 23.6.2025 Uutinen Moottori paljastaa: Suomessa on rekisteröity jenkkiautoja väärillä papereilla – kaksi avolava-autoa myynnissä Kamuxilla 3.7.2025 Sähköautot "10 vuotta liian aikaisin" – Mercedes myöntää EQS-mallin virheen