13.2.2016

Koeajo: Haastajan asemassa – Renault Mégane

Renault Mégane

Pieni perheauto, joka on kevyt käsitellä ja mukava ajaa. Hyvää: käsiteltävyys, moottori, vaihteisto, neljän vuoden takuu. Huonoa: kosketusnäytön käytettävyys ajon aikana, avainkortti, katve etuoikealle.

Nousukiidossa oleva Renault kiiruhtaa autonostajien luo nyt voimalla. Maailmanlaajuisesti Renault kasvatti markkinaosuuttaan viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin, kun mukaan lasketaan henkilö- ja tavara-autot.

Suomessa Renault oli viime vuonna myydyin ranskalaismerkki. Mittavat kasvuprosentit, henkilöautoissa +63 prosenttia ja tavara-autoissa +39 prosenttia, ovat tietenkin osittain edellisten vuosien vaatimattoman suorituksen ansiota, mutta myydyimmäksi ranskalaismerkiksi pääsyyn tarvittiin lisäksi mallistoa, joka onnistui vetoamaan suomalaisiin.

Myös tänä vuonna Renault tavoittelee Suomessa kasvua. Huikeisiin kasvuprosentteihin ei enää varmasti ylletä, mutta markkinaosuuden kasvuun uskotaan vahvasti.

Viime vuonna Renault-henkilöautojen markkinaosuus Suomessa oli 2,6 prosenttia. Sillä irtosi merkkitilaston 12. sija. Tämän vuoden markkinaosuus tehdään ennen kaikkea uusilla henkilöautomalleilla: Talisman, Espace ja Mégane.

Renault Mégane

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Onnistunut sisusta

Maaliskuussa myyntiin tuleva uusi Renault Mégane herättää suuria odotuksia. Koeajettu viisiovinen Mégane kelpaa varmasti ulkonäöltään suomalaisille, mutta syksyllä myyntiin saadaan myös Suomessa suosittu farmarikori.

Ensisilmäys sisätiloihin herättää tyytyväisyyttä. Mégane todistaa, että muovinenkin sisustus voi olla laadukkaan oloinen. Huomio kiinnittyy erityisesti istuimiin, jotka näyttävät siltä, että niihin on kiinnitetty huomiota myös suunnittelu- ja valmistusvaiheessa. Istuimet ovat myös mukavat ja säätövaroja on riittävästi.

Runsaiden säätöjen kääntöpuolena alimmilleen laskettu istuin syö takamatkustajalta tehokkaasti varvastilan. Myös reisituki jää istuinta ala-asennossa käyttävälle kuljettajalle huonoksi. Hiukan korkeammalle nostettuna 164-senttinen kuljettaja saa istuimelta hyvän tuen.

Eniten istuma-asennossa jäi mietityttämään ohjauspylvään ja istuimen väliin jäävä tila. Pidempijalkaiselle kuljettajalle tila saattaa käydä ahtaaksi, joten koeistunta ennen ostopäätöstä kannattaa.

Takamatkustajille tilaa on auton kokoon nähden mukavasti.

Renault Mégane

Itsekuria vaaditaan

Sisustuksen laatuvaikutelmaa tukee myös selkeä ja käyttökelpoinen mittaristo. Mittaristo tarjoaa runsaasti informaatiota, mutta helppolukuisessa muodossa. Kuljettaja voi myös itse valikoida, millaiset tiedot mittaristossa kulloinkin on esillä.

Eniten epäilyksiä jättää sinänsä tyylikäs ja iso kosketusnäyttö sekä hipaisunapit. Uudessa Méganessa on uuden Espacen ja Talismanin tapaan käytössä Multi-Sense -teknologia. Sen ansiosta käyttäjä voi muutella ajoasetuksia henkilökohtaisten mieltymystensä mukaan. Ajoasetuksia on viisi.

Houkutus kosketusnäytön käyttöön ajonaikana on varmasti suuri, sillä sieltä löytyy käytännössä kaikki asetukset ja valinnat. Osa valinnoista on toteutettu myös ohjauspyörään, mutta ne tuskin riittävät läheskään kaikille Méganen kuljettajille.

Haaste on hyvin yleinen uusissa autoissa. Ennen ajoonlähtöä olisi maltettava käyttää hetki ajoasetusten, navigoinnin, radion ja muiden tarpeellisten toimintojen valintaan. Kosketusnäytön käyttö ajon aikana vie tässäkin autossa kuljettajalta liikaa huomiota.

Renault Mégane

Kevyt käsitellä

Tuntuvimman muistijäljen jättää ajettavuus. Renault Méganen 1,2-litrainen turboahdettu bensiinimoottori tottelee kaasujalkaa herkästi ja kuusiportaisen käsivalintaisen vaihteiston valitsin liikkuu kevyesti. Moottorin ja vaihteiston yhteistyön ansiosta käsiteltävyys on helppoa ja kätevää.

Taajamassa Mégane on ketterä ja virkeä liikkuja, eikä moottoritieosuus anna aihetta moitteisiin. Ajamisen ääniä matkustamoon ei juuri kantaudu, mutta jos niitä kaipaa niin kosketusnäytön valikosta löytyy myös äänitehosteita.

Valmistajan mukaan erityisesti jousitusta ja iskunvaimennusta on parannettu. Ohjauksesta on saatu tarkempi ja herkempi, kun apurungon ja korin kiinnityksissä ei ole käytetty kumisia kiinnityspisteitä.

Etuakseliston kolmiotukivarsien kiinnitysheloja on kehitetty ja taka-akseliston kiinnityspisteet ja nivelet on suunniteltu uudelleen.

Tavoitteena on ollut, että jopa ilman nelipyöräohjausta takapyörien ohjausliikkeet olisivat suurempia mutka-ajossa.

Tavaratila on auton kokoon nähden sopiva. Tavaroita joutuu nostelemaan niin sisään kuin ulos, sillä nostokynnys on kilpailijoihin nähden korkea ja tavaratilan pohja matalalla. Välipohjaa ei ole joten takaistuimen selkänojien kaataminen jättää kynnyksen lisätilan väliin.

Renault Mégane

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Viiden tähden turvaa

Euro NCAP -testissä Mégane ylsi viiden tähden suoritukseen. Apujärjestelmiä on tarjolla runsaasti: mukautuva vakionopeussäädin, automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti, turvavälihälytys, nopeuden ylittämisestä hälyttävä liikennemerkkien tunnistus, katvevaroitin, peruutuskamera, automaattinen lyhyiden ja pitkien valojen vaihto sekä pysäköintitutkat edessä, takana ja sivuilla.

Seitsemän moottoria, kolme varustelua

Bensiinimoottoreita on tarjolla kolme: 100- ja 130-hevosvoimaiset sekä GT:n 205 hevosvoimainen. Koeajetun TCe 130:n ja GT:n saa myös seitsemänvaihteisella kaksoiskytkinautomaatilla.

Dieseleitä tarjolla on 90-, 110- ja 130-hevosvoimaiset versiot, sekä GT:n 165-hevosvoimainen. Kuusivaihteisen kaksoiskytkinvaihteiston saa 110-hevosvoimaiseen sekä GT:hen.

Varustetasoja ovat Life, Zen ja Bose, joista koeajetun mallin Bose-varustelu edustaa kattavinta vaihtoehtoa.

Renault Mégane

Haastaja Vuoden Autolle

Mégane käy kisaa ostajista Opel Astran ja Volkwagen Golfin kanssa. Golfille se ei pärjänne, mutta Astran kanssa kisa tullee olemaan tiukka.

Suomessa Méganen hinnat alkavat 19 990 eurosta (TCe 100 Life), koeajetun TCe 130 Bosen hinnan alkaessa 26 890 eurosta, joten Renault liikkuu selvästi Opelin kanssa samassa markkinasegmentissä. Nähtäväksi jää, sijoittuuko Mégane myyntitilastoissa korkeammalle kuin Vuoden Autoksi Suomessa 2016 valittu Opel Astra. Tätä kirjoittaessa Méganen ennakkomyynti Suomessa on jo alkanut, ensimmäisten autojen saapuessa liikkeisiin maaliskuun puolivälissä.

Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus

Renault Mégane TCe 130 Bose

Hinta alkaen

19 900 €

Koeajetun auton hinta varusteineen

26 890 €

Moottori

Bensiinimoottori 1 197 cm³ turboahdettu, suorasuihkutus.

Teho

97 kW (132 hv), 5500 r/min

Vääntö

205 Nm (2000 r/min)

Vääntö

205 Nm (2000 r/min)

Kiihtyvyys 0–100 km/h

10,6 s

Huippunopeus

198 km/h

Kulutus l/ 100 km

NEDC-kulutus 5,3 (yhd.) (l/km)

CO2-päästöt

119 g/km

Euro NCAP

5 tähteä

Takuu

4 vuotta / 100 000 km

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Luetuimmat