29.12.2021

Nimi muutettu: Innocenti Mille jatkoi siitä, mihin Fiat Uno jäi

Innocenti Mille

Kun Fiat Unon valmistus Italiassa päättyi vuonna 1994, jatkettiin sen myyntiä hetken aikaa pohjoismaalaisittain tuntemattomammaksi jääneen Innocentin nimellä.

Ensimmäinen sukupolvi esiteltiin juhlallisin menoin 19.1.1983 Cape Canaveralin avaruuskeskuksessa Yhdysvalloissa 700 toimittajan läsnäollessa. Panokset olivat isot, olihan Unon edeltäjä, Fiat 127, ollut 5,6 miljoonalla yksilöllä Euroopan myydyin automalli. Euroopassa Uno pääsi nauttimaan laajasta suosiosta. Giorgetto Giugiaron muotoilemaa Unoa kiiteltiin muun muassa ulkonäöstään, taloudellisuudestaan, ajettavuudestaan ja tiloistaan. Autoa valmistettiinkin Italiassa 11 vuoden ajan.

Fiat Uno

Tässä kohtaa yhdistyvät Fiat Unon ja Fiatin hallintaan päätyneen Innocenti Auton tiet. Torinon tuotantolinjoilta poistumisen jälkeen Unon tuotanto ei nimittäin suinkaan loppunut. Painopiste siirtyi Fiatin osalta Etelä-Amerikan markkinoille Argentiinaan ja Brasiliaan sekä Puolaan. Vuonna 1994 Brasilian Betimissä tuotettuja Unoja alettiinkin laivaamaan Italiaan, tosin eri nimellä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Innocenti Mille

Milanolaisen Innocentin perustamisesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 101 vuotta. Innocentin katkenneeseen historiaan mahtuu Lambretta -kaksipyöräisten lisäksi runsaasti mielenkiintoista Nimi muutettu -aineistoa, jota tullaan varmasti juttusarjan edetessä avaamaan lisää.

Tässä nimenomaisessa jutussa käsitellään Innocenti Auton viimeistä mallia, jonka autohistoriallista mielekkyyttä kannattelevat vahvasti mainitut erityispiirteet. Muutoin kyse on mitä suurimmassa määrin jo hieman vanhentuneella tekniikalla myydystä Fiat Uno -kloonista.

Innocenti Mille
Milleä sai esikuvan tavoin sekä kolme- että viisiovisena.

Innocenti Millen mallinimi tarkoittaa italiaksi tuhatta, ja se on mitä ilmeisimmin johdettu 1,0-litraisen Firen iskutilavuudesta. Innocenti Mille ehti olla markkinoilla noin kolmen vuoden ajan, ennen kuin Innocenti-brändi lopullisesti lakkautettiin. Millen tarina kuitenkin myöhemmin jatkui, sillä vuonna 2004 faceliftatun Etelä-Amerikan Unon nimi muutettiin Fiat Milleksi. Sen tuotanto jatkui Betimin tehtaalla aina vuoteen 2013, mikä tekee vuoden 1983 Unon aihiosta sekä ajallisesti että määrällisesti erään kaikkien aikojen valmistetuimmista henkilöautomalleista.

Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Guidoitaliano.it, Registroinnocenti.org Kuvat: Fiat - Innocenti

Lisää aiheesta

Luetuimmat