3.4.2020

Fordin rallitiimi saattaa luopua Fiestasta vuonna 2022 – seuraajaksi väläytellään katumaasturia

Ford Puma WRC

Malcom Wilsonin M-Sport-rallitalli on kilpaillut Ford Fiestaan pohjautuvilla autoilla vuodesta 2011 lähtien. Dirtfish-rallisivuston mukaan M-Sport suunnittelee uuden hybridiaikakauden koittaessa vuonna 2022 siirtyvänsä käyttämään Puma-crossoveria ralliautonsa pohjana.

Kaksi kuljettajien maailmanmestaruutta, ja kirsikkana kakun päällä valmistajien maailmanmestaruus. Kymmenisen vuotta M-Sportin WRC-auton pohjana toimineen, aikanaan Focuksen syrjäyttäneen Fiestan taival rallin MM-sarjassa on päättymässä tulevaisuuden Rally1-luokituksen myötä, mikäli on uskominen rallimedia Dirtfishiä.

Dirtfishin toimittaja David Evansin FIA:n sisäpiiriin kuuluvan lähteen mukaan on olemassa hyvä syy, miksi M-Sport on kiinnostunut edistämään autojen mittakaavamuutosten sallimista vuoden 2022 Rally1-luokan sääntöihin. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että uuden sukupolven ralliautot voisivat pohjautua nykyistä suurempiin autoihin, joita pienennettäisiin rallia varten.

Sisäpiirilähteen mukaan uudet säännöt mahdollistaisivat Fiestan korvaamisen Pumalla. Lisäksi Pumasta on olemassa hybridimalli, joten suosittuun crossover-luokkaan sijoittuva malli olisi markkinointimielessäkin hyvä vaihtoehto Fordin tulevaksi ralliautoksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Wilson ei vahvista

M-Sportin perustaja ja toimitusjohtaja Malcom Wilson ei suostunut kommentoimaan mitään seuraavan sukupolven ralliautoista Dirtfishille, mutta aiemmin Wilson oli maininnut insinööriensä työskentelevän kotonaan vuoden 2022 ralliauton suunnittelun parissa.

Kyseessä ei olisi ensimmäinen Ford Pumaan pohjautuva ralliauto, vuosina 2001 ja 2002 Francois Duval kilpaili ensimmäisen korimallin Pumaan pohjautuvalla S1600-luokituksen ralliautolla. Rallipuumia voit ihailla alla näkyvältä videolta.

Lähde: Dirtfish Kuvituskuva: Moottorin arkisto

Luetuimmat