1.6.2022 Ajoneuvot Säteilevä crossover uudistui täysin – viidennen sukupolven Lexus RX esittäytyy Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Hybridimaastureiden uranuurtaja on nyt entistäkin säteilevämpi, ja tuo mukanaan 367 hevosvoiman lataushybridivoimalinjan. Ihan perinteinen bensiinimoottorikin on edelleen saatavilla - ainakin jossain päin maailmaa. Radiant Crossover - RX - on Lexuksen Euroopan malliston suurin katumaasturi. 25 tuotantovuoden aikana se on uudistunut suhteellisen tiheään, sillä parhaillaan saamme esittelyyn jo viidennen sukupolven. RX on tuotu pienemmän NX:n ja maasturimalliston kruunun, LX:n, jälkeen kolmantena Lexuksen 2020-luvun L-finesse -muotokielelle, johon kuuluu aiempaa sileämpi ja aukottomampi, vähän sähköautomainen yleisilme. Yksityiskohdissakin toki piisaa, ja keulaa voisi luonnehtia jopa aika rohkeaksi. Myös RX:n kattoprofiilia on madallettu edellispolveen verrattuna. Väistyvään, vuodelta 2015 peräisin olevaan nelospolveen verrattuna auton kokonaispituus on pysynyt samana, mutta akseliväli on kasvanut noin kuudella senttimetrillä. Tämä tietää pelkästään hyvää sisätiloille. Samalla myös takaylitys lyhenee, mikä on hyvä maasto-ominaisuuksille, vaikkei kyseessä olekaan sanan varsinaisessa merkityksessä mikään maastoauto. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lataushybridiä pukkaa - V6 väistyy Voimalinjapuolella downsizing on siinä mielessä tosiasia, että 3,5-litrainen V6 ratsastaa auringonlaskuun nyt kaikilla markkinoilla. Jatkossa varmasti ylivoimainen enemmistö RX:istä myydään joko lataus- tai täyshybridivoimalinjalla. Saataville tulee kaikkiaan neljä erilaista voimalinjavaihtoehtoa. RX:n hybridiversioiden polttomoottorit ovat joka tapauksessa edelleen markkinoihin peilaten verrattain suurikokoisia. Konsernin täyshybridissä eli tässä tapauksessa RX 350h:ssa luotetaan tuttuun 2,5-litraiseen rivineloseen Atkinson-työkierrolla, tehoa irtoaa 246 hevosvoimaa. Euroopan markkinat mahdollisesti kiertävä puhdas polttomoottoriversio RX 350 nojautuu puolestaan 2,4-litraiseen, turboahdettuun 275-heppaiseen rivineloseen, joka saa peräänsä 8-vaihteisen automaatin. Tämän version saa nelivedon ohella myös etuvetoisena, kiitos uuden TNGA-K -perusrakenteen. Uuteen rakenteeseen kuuluu myös Multilink-takajousitus. Auton omamassaa on saatu pudotettua noin 90 kilolla. Malliston huipulla on tässä vaiheessa lataushybridimalli, joka tukeutuu edellä mainittuun 2,4-litraiseen turbomoottoriin. Jatkeena on Lexuksen sähköinen Direct4 -nelivetojärjestelmä eAxle -taka-akselilla, tuttu täyssähköisestä RZ:sta. RX 500h+ -nimellä kulkeva pistokehybridi antaa 367 hevosvoimaa, 550 newtonmetriä ja se kiihtyy nollasta sataan 5,9 sekunnissa. Lexuksen kansainvälisessä lehdistötiedotteessa mainitaan myös neljäs voimalinjavaihtoehto, jota ei yhtään sen tarkemmin yksilöidä. Mitä todennäköisimmin kyse on kuitenkin täyssähköisestä RX:stä. Samoja askelmerkkejä sisätiloissa Kaikki pääuutiset RX:n sisätilasta saa kurkistamalla tuoreen NX:n kabiiniin. Lexuksen nykyinen (ja oikeastaan ikiaikainen) linja kojelaudassa on selkeä mutta tukeva. Keskiössä on (huippumalleissa) 14-tuumainen kosketusnäyttö. Puheohjaus ja langattomat päivitykset ovat jo luokankin standardien tasolla. Muita uutuuksia RX:ssä ovat esimerkiksi Lexus Safety System+ 3.0- sekä Advanced Park -järjestelmät. Kattaukseen kuuluu myös uusi F Sport Performance -varustetaso, joka tulee RX 500h+ -mallin yhteyteen. Konsepti on tuttu muutamista hiljattaisista Lexus-uutuuksista, eli menevyyttä on luvassa ulos ja sisälle. Lähde ja kuvat: Lexus Teksti: Benjamin Helander Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 14.8.2026 Esittely Kyllästyttääkö huoltamokahvi? Todellinen kahvin ystävä asentaa tavaratilaan asianmukaisen espressokeittimen 14.8.2026 Liikenneturvallisuus Näin moni autoilija ajaa ylinopeutta koulujen läheisyydessä – ”Asenteet ja käyttäytyminen eivät kohtaa ratin takana” 12.8.2026 Kuluttajat Käytetystä Honda Jazzista löytyi hometta – ostaja vaati yli 800 euron hyvitystä 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 7.8.2026 Liikenne Melkein 50 000 keltanokkaa jälleen liikenteessä – koulujen alun myötä on tärkeä käydä nämä asiat läpi lapsen kanssa 7.8.2026 Uutinen Henkilöautojen rekisteröinneissä enteitä talouden toipumisesta – liki puolet kuluvan vuoden ensirekisteröinneistä täyssähköisiä 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Sähköautot Uskaltaako sähköautolla lähteä Eurooppaan? – EU:n asetus määrittää nämä vähimmäisvaatimukset koskien latausasemia 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla