Koeajo: Alfa Romeo Giulietta – kevyt meikki riittää

Alfa Romeo Giulietta ihastuttaa, muttei kaikkia. Hyvää: Ajettavuus, vaihteiston toiminta. Huonoa: Ajoasennon mittasuhteet, sisustuksen muovisuus.

Alkukesäinen mutkatie kaartelee kutsuvasti. Laskeva aurinko heijastuu seksikkään punaiseen konepeltiin, jonka alta kuuluu vaimeaa murinaa. Sydän sykkii muutaman ylimääräisen lyönnin.

Keskikonsolin DNA-katkaisimesta kiivain ajoasetus päälle. Ohjaus terävöityy, ja murina vielä vähän kovenee. Kääntö kurviin, ja mieleen muistuu, miltä se tuntuikaan.

Aito italialainen auto.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Kaunis kasvojenkohennus

Syy, miksi alla on jälleen kerran Alfa Romeo Giulietta, on se, että malli koki viime keväänä päivityksen – vaikka sitä ei juuri päällepäin huomaa.

Normaalisti tällaisissa kesken mallikaaren tapahtuvissa uudistuksissa keula muotoillaan uusiksi, mutta nyt se olisi ollut lähes pyhäinhäväistys. Juuri tämä rohkea perinneilme on ollut muuten vähän pullanpyöreän Giuliettan kaikkein sykähdyttävin muotoiluyksityiskohta.

Keino, jolla auto on erottunut massasta kuin piikkikorkokenkä gore-tex-jalkineista.

Giuliettan kevätmeikki oli siis nopeasti laadittu. Uusi rajaus valoihin, kolmiomaskin vaakarimat hunajakennoksi ja vähän mustaa mascaraa puskurin alaosan ilmanottoaukkojen ympärille – siinä se. Ja tietenkin sopivasti uusia asusteita, eli logojen fontit vaihtoon.

Aika hyvin yli kuusivuotiaaksi autoksi. Kauniit kasvot eivät ehostusta tarvitse.

Puu: ei vieläkään muodissa

Sisustuksessakaan ei ole tapahtunut käytännöllisesti katsoen mitään. Ylivoimaisesti näkyvin, ja myös uskaliain, muutos on ratissa kiiltelevä Alfa Romeon logo, jonka perinteelliset värit on vaihdettu musta-hopea-kuosiin. Uskaltaisiko BMW tehdä näin?

Sama muovinen tunnelma, samat putkimittarit Giri-, Acqua- ja Benzina-teksteineen, sama pikkuruinen keskinäyttö – ja sama kookas ohjauspyörän keskiö. Si si, kyllä siinä saattavat toistua maskin muodot, mutta eikö 156-mallin hoikka (puu)ratti olisi voinut tehdä paluun?

Isompaa malliuudistusta odottaisi myös ajoasentoon. Tähän lestiin voi asettautua vaikka silmät kiinni, eikä valmistusmaasta jää epäselvyyttä: jalat koukussa ja kädet suorina. Siitä selviää osittain säätämällä selkänojan liian pystyyn. Onpahan tunnelma sporttinen.

Arkitemperamenttia

Ajamisen hyvät puolet ovat tallella – eikä alle välttämättä tarvita sitä mutkatietä. Giulietta nimittäin peittoaa tuiki tavallisessa arkiajossa monet käyttökelpoisiksi mielletyt perusperheautot mennen tullen. Uskokaa tai älkää.

Kaupungissa viehättää eniten kaksoiskytkinvaihteisto, joka – toisin kuin vaikkapa VW-konsernin vastaavat viritelmät – käyttää pienen bensaturbomoottorin alavääntöä oivallisesti hyväkseen vaihtamalla harvoin, ja kun sitten vaihtaa, tekee sen ilman nykäyksiä.

Maantiellä puolestaan ihastuttaa ohjaus, joka suorastaan lukittuu keskiasentoonsa. Giulietta tietää itse, miten mennään rauhallisesti suoraan, mutta on koko ajan valmis räiskyviin suunnanvaihdoksiin.

Ja jos niitä ei harrasta, tätä autoa ei kannata edes harkita. Mutta jos harrastaa, kovin moni muu ei kelpaa. Mitä sitten, jos sporttialusta ja -renkaat nypyttävät, tai kova istuin painaa takamusta.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Jos saa, pitää myös antaa

Kyllä, maailma on täynnä valmiimpia autoja kuin Giulietta. Kyllä, se vaatii edelleen totuttelua. Ja kyllä, volkswagengolfeihin ja opelastroihin tottuneet kiertävät sen varmasti kaukaa – se on huumaavan kaunis, mutta sitä ei uskalla lähestyä.

Mutta juuri siksi se on niin rakastettava. Ei se muuten olisi italialainen.

Teksti: Jussi Saarinen Kuvat: Jari Saarentaus