21.12.2025 Koeajo Lataushybridi Koeajo: Audi Q3:ssa on paljon valmistajalle uutta teknologiaa, mutta kokonaisuus tuntuu puutteelliselta Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Uusi Audi Q3 tuo mukanaan muun muassa aiempaa kyvykkäämmän lataushybridivoimalinjan, johon ei tosin voi yhdistää jokapyörävetoisuutta. Kuten olemme aiemmin uutisoineet, Ingolstadtin mallivalikoimasta uusiutumisvuorossa on nyt Audi Q3 -katumaasturi. Edeltäjän tapaan Q3 tulee tarjolle niin perinteisempänä SUV-versiona, kuin viistokattoisena Sportbackinakin. Ensikoeajolla perehdyimme näistä jälkimmäiseen. Auton hyödyntämä MQB Evo -perusrakenne on jatkokehitelmä aiemman Q3:n MQB-perustasta. Tämän myötä esimerkiksi Q3:n akseliväli pysyy samana kuin aiemminkin. Auton keulaa kerrotaan venytetyn ulkonäkösyistä neljän senttimetrin verran. Olennaisimmat muutokset ovat tapahtuneet tekniikkapuolella. Aluksi Q3 on Suomessa tarjolla joko sähköistämättömänä, nelivetoisena 2,0-litraisena ja 150 kilowatin (204 hevosvoiman) tehoisena bensiinimallina, sekä 1,5-litraisella bensiinimoottorilla varustettuna, 200 kW:n (272 hevosvoiman) tehoisena lataushybridinä. Näistä lataushybridi tulee olemaan Suomessa ylivoimaisesti suositumpi. Sähkötoimintamatka Sujuvatoiminen käyttöliittymä Ajovalot Ei nelivetoista lataushybridiä Huonosti pään tilaa Uusiksi keksitty vilkkuviiksi Mallin kyvyt lataushybridinä ovatkin kehittyneet merkittävästi aiempaan sukupolveen verrattuna. Siinä missä edeltäjämallin akuston käytettävissä oleva kapasiteetti oli 10,4 kilowattituntia, nyt täydestä akusta löytyy 19,7 kWh. WLTP-sähkötoimintamatkassa tämä tarkoittaa kasvua noin 50 kilometristä reiluun sataan kilometriin. Lataus onnistuu jatkossa kolmivaiheisesti 11 kilowatin teholla ja saatavilla on myös parhaimmillaan 50 kW tehoa tukeva CCS-pikalataus. Ikävä kyllä lataushybridivoimalinjaa ei ole vieläkään saatavilla nelivetoisena. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Käyttöliittymä uusiksi niin digimaailman, kuin analogisten viiksien osalta Ulkonäöllisesti Q3 on muuttunut muiden jo uudistuneiden Audien tapaan rokkaamaan kaksiosaisia etuvaloja. Yleisilme on siis aiempaa viirusilmäisempi. Kylkien pokkauksia on pehmennetty aiemmasta ja auton takaa löytyy nyt koko perän levyinen valonauha. Sisäilme on aiempaa pelkistetympi. Niin mittaristo- kuin tietoviihdejärjestelmän näytöt on nyt asennettu vierekkäin yhtenäisemmän ulkonäön vuoksi. Keskikonsolissa sijainnut vaihdekeppi on poistettu ja jatkossa suunnanvaihtimena toimii hieman viiksimäinen lattaläpyskä. Myös vilkkuja operoidaan vastaavalla läpyskällä toiselta puolen. Koska oikeanpuoleinen viiksi on nyt varattu suunnanvaihtimelle, lasinpyyhkijän toiminnot on rakennettu vasemman viiksen yhteyteen sijoitettuihin rulliin ja painikkeisiin. Suunnanvaihtajan toteutukseen tottui nopeasti, ja niin tottuisi varmaan hieman rihkamalta tuntuvaan lasinpyyhkijöiden säätörullaan. Sen sijaan vilkkua käyttäessä sormet osuvat toistuvasti väärään kohtaan kyseistä ”viikseä”, jota voi käyttää ainoastaan kärjestä. Tämä saattaa olla tottumiskysymys, mutta mitään erityisen hyvää tämä ratkaisu ei ainakaan tunnu tarjoavan. Uutta teknologiaa Audissa Audin uusi innovaatio koskee ajovaloja. Teknologiapaketti Prohon sisältyvät matriisiajovalot pystyvät nyt myös piirtämään tien pintaan erilaisia asioita. Esimerkiksi auton ääriviivat, tai liukkaasta kelistä kielivän symbolin. Lyhyellä kokeilulla on vielä vaikea sanoa, onko näistä ominaisuuksista hyötyä, mutta ainakin valot vaikuttavat muutenkin erinomaisilta. Ensimmäistä kertaa Audista löytyy myös Android-pohjainen käyttöliittymä. Perus käyttölogiikka on hyvin samanlainen kuin aiemmissa sukupolvissa, joka on hyvä asia. Sen sijaan visuaalisesti ero aiempiin Audin käyttöliittymiin on iso, ja uusi yksinkertainen toteutus näyttää jopa karulta ratkaisulta premium-brändin mainetta ylläpitävälle Audille. Lyhyellä kokeilulla käyttöliittymä pyöri autossa sujuvasti, eikä tehnyt kummempia jumeja. Koeajoauto on varustettu Audin perinteisesti hyvillä sportti-istuimilla, jotka eivät tuota pettymystä nytkään. Ajoasennon saa selkänojan osalta hyväksi pidempikin kuljettaja ja reisituen jatkopala viimeistelee ergonomian. Pidemmille kuljettajille ongelmaksi saattaa nousta istuimen kohtuuttoman korkea sijoittelu. Pisimpien kuskien näkökentästä iso osa hukkaantuu katon tuijottamiseen ja keskimittaisetkin voisivat hyvin haluta istua matalammalla. Sama ongelma jatkuu ainakin matalamman Sportback-version takapenkillä. Pään tilaa ei ole pidemmälle aikuiselle riittävästi. Varvastilaa on hyvin ja takapenkin reisituki on loivasta kallistuksestaan huolimatta yllättävän hyvä. Takaistuimet on liikuteltavissa pituussuunnassa ja selkänoja kallistettavissa, joka parantaa auton käytettävyyttä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ajettavuus Audin ohutkehäiseen ohjauspyörään on ilo tarttua, mutta hiveleminen on ärsyttävämpää – etenkin jos hipoo vahingossa ratin hipaisupainikkeita. Alusta tuntuu comfort-asetuksellakin varsin karkealta. Pienemmät epätasaisuudet ja värinät aistii herkästi. Isommat töyssyt ylittyvät kuitenkin varsin nätisti pienen kumahtelun säestämänä. Audin painotus tässä perheautossa on siis enemmänkin jämäkkyydessä kuin mukavuudessa. Ohjaus vaikuttaa siedettävältä. Kuten suorituskykylukemista voi päätellä, hybridijärjestelmästä löytyy reilusti yhteistehoa. Silti kovemmissa kiihdytyksissä 1,5-litrainen bensiinimoottori joutuu tekemään äänestä päätelleen raivokkaasti töitä. Pelkästään sähköllä ajaessa suorituskyky on vaisua. Taajamassa sen kanssa ei tule ongelmia, mutta esimerkiksi moottoriteille kiihdyttämiset saattavat tuntua työläiltä ilman bensiinin apua. Nämä ovat kuitenkin vasta yhden päivän koeajolla saatuja ensivaikutelmia. Tarkemmin Uuden Audi Q3:n pariin palataan myöhemmin kun auto saadaan kattavampaan kotimaan koeajoon. Uudistunut Audi Q3 on jo myynnissä Suomessakin. Etuvetoinen Q3 E-hybrid alkaa 49 388 euron hinnasta. Nelivetoinen Q3 TFSI Quattro 150 kW maksaa edullisimmillaan 57 397 euroa. Ei siis ihme, että Suomessa lataushybridin arvellaan vievän jopa 85 % mallin. kokonaismyynnistä. Viistokattoinen Sportback maksaa kummassakin variaatiossa reilut 1 500 euroa enemmän kuin pystyperäinen versio. Audi Q3 Sportback e-hybrid S Tronic (200 kW) LATAUSHYBRIDI, etuveto 4-syl. bensiinimoottori 1 498 cm3 6-v. automaattivaihteisto 200 kW (272 hv), 250 Nm Akku brutto / netto 25,7 / 19,7 kWh Lataus Type 2: 11 kW (3 x 16 A) CCS: 50 kW WLTP-kulutus 2,2 l/100km CO2-päästöt 50 g/km toimintamatka sähköllä 104 km Suorituskyky 0–100 km/h 6,8 s huippunopeus 215 km/h Mitat Pituus 4 531 mm Leveys 1 859 mm Korkeus 1 581 mm Akseliväli 2 681 mm Tavaratila 375 l Omamassa 1 825 kg perävaunu 1 700 / 750 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 2 v hybridijärjestelmä 8 v / 160 000 km Hinta alkaen 50 991 € Lue lisää Kaikki artikkelit 17.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q3 e-hybrid – turhuuksien valokytkin kätkee taakseen ällistyttävät valot 4.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi S6 e-tron – ihan kiva, mutta polttomoottoria jää ikävä 21.1.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q5 Sportback e-Hybrid Quattro – komee munakulho 5.1.2026 Koeajo Koeajo: Audi Q5 SUV e-Hybrid – kulkee myös bensalla 1.12.2025 Koeajo Koeajo: Audi A6 Avant e-hybrid – farkkukansan sähköistetty unelma 24.11.2025 Koeajo Maistiainen: Audi Q3 on yli sadan kilometrin sähkötoimintamatkan lataushybridi – neliveto ja sähkö ei sovi vieläkään yhteen 25.7.2025 Koeajo Koeajo: Pikalataus tekee Audi A3 Allstreet -mallista oikeasti joustavan 18.7.2025 Koeajo Koeajo: Audi A5 Sedan 2.0 TFSI e-hybrid quattro – numeroa isompi 19.4.2025 Koeajo Koeajo: Audi A6 Avant e-tron Performance – sähköistyminen ja vaihto takavetoon Kommentit (2) Auton mittoja ilmoitettaessa tulisi aina kertoa myös maavara. Kiitos palautteesta Pertti, otetaan aihe korvan taakse! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan