Koeajo: Mini Cooper S

Hyvää: Elämäniloinen asenne, ajettavuus varauksin. Huonoa: ohjaus, ahtaat tilat, lisävarusteiden hinta.

Se on kymmenen senttiä edeltäjäänsä pidempi. Leveyttä on tullut lisää 44 millimetriä. Nimi on kuitenkin yhä sama, Mini. Automaailma on siitä mielenkiintoinen paikka, että pienissäkin autoissa isomman pitäisi olla parempi.

Ei kolmannen sukupolven Mini silti mikään jättiläinen ole. Perusmalleissa mittojen kasvun tuoma lievä helpotus ahtauteen voi olla positiivista, mutta malliston sporttisempaa päätä edustavassa Cooper S:ssä jokainen lisäsentti vie autoa kauemmas mikroautofiiliksestä.

Pilkettä silmäkulmassa

Alkukantaisesta ajamisen riemusta ei kuitenkaan ole siirrytty aivan liian paljoa pappailun puolelle.

Asenne on Minissä yhä kohdallaan. Keskikonsolin suuren näytön grafiikat ovat sopivasti pilke silmäkulmassa tehtyjä ja lisävarusteiset Harman Kardonin valmistamat stereot soivat poikkeuksellisen lujaa. Mini tekee paljon töitä ollakseen hauska.

Pelkkä designin tuoma asenne ei toki hauskuuteen riitä. Auton tulee olla oikeasti riemastuttava ajaa. Monella tavalla Mini onnistuukin. Sähäkästi mutkaan kääntyvän keulan ansiosta Cooper S on hauska laite rampeissa ja kurveissa.

Lyhyiden joustovarojen takia iskunvaimennus joutuu ottamaan liikkeet nopeasti haltuun, joten alusta on erittäin napakka. Iskunvaimennus on tehtäviensä tasalla, joten renkaat pysyvät tiessä kiinni epätasaisemmallakin ajoradalla.

Järin mukava Cooper S ei ole, mutta pehmeää kyytiä kaipaavalle se lienee muutenkin aivan väärä valinta.

Kasvaneet mitat eivät anna aihetta ajettavuuden kritisointiin. Eniten mikroautomaista fiilistä syö tarkka, mutta vasteeltaan etäinen ja tunnoton ohjaus. Mini kyllä ohjautuu uskollisesti haluttua ajolinjaa pitkin, mutta ohjauspyörän kääntelyssä ei ole kilpurimaisen ajokin fiilistä.

Lisää kuutiosenttejä

Malliuudistuksessa aiempi 1,6-litrainen BMW:n ja PSA:n yhteistyömoottori on vaihtunut saksalaiskonsernin omaan kaksilitraiseen nelosturboon. Pienempitehoiset bensiini-Minit kulkevat 1,5-litraisilla kolmisylinterisillä moottoreilla.

Äänimaailmaltaan uusi kone on aavistuksen lattea, mitä nyt moottorijarrulla voi kuulla pientä pauketta pakoputkistosta. Käyttöominaisuudet ovat kuitenkin kunnossa. Suurentunut iskutilavuus tuntuu moottorin väännössä.

Vääntöhuippu on aavistuksen aiempaa korkeammalla ja saavutetaan nyt lähes neljäsataa kierrosta minuutissa aiempaa alempana.

Cooper S liikkuu vaihteesta riippumatta vaivatta. Koeajoauton kuusivaihteinen automaattivaihteisto voi tuntua taskuraketissa oudolta, mutta selviää tehtävästään odotettua paremmin.

Vaihdelaatikko vaihtaa tarvittaessa terävästi, joten se on tehtäviensä tasalla sporttisessa ajossa. Rauhallisemmassa ajossa esiintyy ajoittain nykäyksiä. Cooper S:n saa toki myös käsivaihteistolla.

Vajaan kahdensadan hevosvoiman teholla Cooper S etenee vaivattoman rivakasti, mutta ei kuitenkaan vielä huomattavan nopeasti. Tulisempaa annosta kaipaavat joutuvat odottamaan John Cooper Works –versiota.

Mini Cooper S on hauska pikkuauto, jossa on yhä asennetta. Kasvaneen koon ja huonontuneen ohjauksen takia kehityssuunta ei ole lupaava, mutta toistaiseksi Mini tarjoaa yhä hauskan vaihtoehdon, jos tilojen ahtaus tai lisävarusteiden hinnoittelu ei säikäytä.

Teksti ja kuvat: Lauri Ahtiainen