19.1.2018 Liikenne Talvi tuli liikenteeseen – teitä ei suolata Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikennevirasto muistuttaa ennakoivan ajotavan merkityksestä haastavissa ajo-olosuhteissa. Teiden talvihoito keskittyy lumen poistamiseen. Talvi saapui tammikuussa myös Etelä-Suomeen, kun lumi-infernoksikin nimitetty lumisade pyyhkii maata. Liikennevirasto varoittaa autoilijoita, että ajokeli on ajoittain erittäin huono. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Talvihoito: lumien poistamista ja hiekkaa Liikennevirastosta kerrotaan, että teiden talvihoidossa keskitytään tällä hetkellä lumen poistamiseen. – Lisäksi hiekoitetaan etenkin liittymät ja muut ongelmapaikat, joissa tarvitaan erityisen paljon pitoa jarrutuksiin ja kääntymisiin. Suolausta ei tällä hetkellä voida tehdä, koska pakkasen ennustetaan kiristyvän lumisateen jälkeen, ja suolauksen seurauksena olisi todellinen peilijää, kunnossapitoyksikön päällikkö Pekka Rajala ELY-keskuksesta selittää. Liikennevirasto nosti vuodenvaihteessa merkittävimpien tieosuuksien talvihoitoluokkia negatiivisen palautteen takia. Muutoksen hintalappu oli puoli miljoonaa euroa. Talvihoidon etenemistä voi seurata Liikennetilanne-palvelun kautta. Turvaväli ehkäisee onnettomuuksia Liikennevirasto muistuttaa myös, että paras tapa ehkäistä huonon ajokelin aiheuttamia onnettomuuksia on pitää mielessä ennakoivan ajotavan perusasiat. – Kunnon turvavälin pitäminen edellä menevään ajoneuvoon on erittäin tärkeää. Pöllyävä lumi vaikeuttaa ennakointia, joten ajonopeudet on hyvä pitää kurissa, jotta tilanteeseen ehtii reagoimaan, liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikenneviraston Helsingin tieliikennekeskuksesta muistuttaa. Lähde: Liikennevirasto Kuva: Antti Hentinen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Kenttäkokeita Lapissa – piileekö talvikunnossapidon tulevaisuus aurauskepeissä? Tutkimus: yksityishenkilöt ammattiautoilijoita tyytyväisempiä talvikunnossapitoon Palkittu Apuri-palvelu optimoi talvikunnossapitoa – kokeilu käyntiin Helsingissä Syyssateet keskellä talvea – lisää hiekkaa ja kustannuksia teiden talvihoitoon Lue lisää Kaikki artikkelit 18.5.2024 Yleinen ”Liikenteessä on aina kyse myös ihmisten käyttäytymisestä” 17.5.2024 Liikenne Tuhannet sähköiset liikkumisvälineet ovat vakuuttamattomina käyttökiellossa 16.5.2024 Liikenne Sähköpotkulaudoilla viiletetään holtittomasti jalkakäytävillä 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi – luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 7.5.2024 Liikenne Kesäkuu tuo vakuutuspakon yli 25 kg painaville tai yli 25 km/h -kulkeville moottorikulkineille 6.5.2024 Uutinen Automyyjä myi Land Roverin ruostesuojattuna – auton alustassa ruostetta ja takapalkki olikin läpimätä 4.5.2024 Liikenne Turun seudun Föli-bussiliikenne voitokas 4.5.2024 Liikenne Liikennevakutuuksen historia – satavuotiasta suojaa 2.5.2024 Uutinen Autojen ensirekisteröinnit pahasti jäljessä viime vuodesta Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 17.5.2024 Käyttötesti Käyttötesti: Opel Astra Electric on tarjolla entistä edullisempaan hintaan 18.5.2024 Kysy Autoista Kysy autoista: miten käy lataushybridin ajoakulle, jos se ajetaan tyhjäksi eikä sitä ole mahdollista ladata ajon jälkeen? 16.5.2024 Koeajo Koeajo: Mazda 3 – paranee vain vanhetessaan 18.5.2024 Moottoripyörät Koeajo: Indian Scout - enemmän on enemmän 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 15.5.2024 Uutinen Diesel, AdBlue ja päästömanipulointi - luvassa jopa tuhansien eurojen lasku 13.5.2024 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Toyota Land Cruiser 3.0 D4D - ”sole poka mikhän kilometrimäärä” 16.5.2024 Matkailu Kuningastiikeri lähti Panssarimuseolta kohti uusia seikkailuja - tilalle Suomen sotahistoriaa huokuva Opel Blitz -kuorma-auto 14.5.2024 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Mercedes-Benz S124 ja kun mikään nimi ei kelpaa lukijoille 12.5.2024 Koeajo Koeajo: Dacia Duster – herää kysymys, mitä ihmettä muut tekevät? 1.5.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: ihan sama kumman otat? - Näillä kaikilla Suomessa tällä hetkellä myytävillä henkilöautomalleilla on identtisiä kaksosia 24.4.2024 Uutinen Sähköautoista paljastunut yksi merkittävä ongelma – lähes joka viides hylätty katsastuksessa 28.4.2024 Matkailuajoneuvot Suomessa kehitetty retkeilyvaunu tähtää samantien kansainväliselle markkinalle 1.5.2024 Uutinen Huollettuna myyty Audi hajosi 1 500 kilometriä kauppojen jälkeen – kuluttajariitalautakunnan puoleen kääntyminen oli auton omistajalle jopa virhe