19.1.2018 Liikenne Talvi tuli liikenteeseen – teitä ei suolata Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Liikennevirasto muistuttaa ennakoivan ajotavan merkityksestä haastavissa ajo-olosuhteissa. Teiden talvihoito keskittyy lumen poistamiseen. Talvi saapui tammikuussa myös Etelä-Suomeen, kun lumi-infernoksikin nimitetty lumisade pyyhkii maata. Liikennevirasto varoittaa autoilijoita, että ajokeli on ajoittain erittäin huono. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Talvihoito: lumien poistamista ja hiekkaa Liikennevirastosta kerrotaan, että teiden talvihoidossa keskitytään tällä hetkellä lumen poistamiseen. – Lisäksi hiekoitetaan etenkin liittymät ja muut ongelmapaikat, joissa tarvitaan erityisen paljon pitoa jarrutuksiin ja kääntymisiin. Suolausta ei tällä hetkellä voida tehdä, koska pakkasen ennustetaan kiristyvän lumisateen jälkeen, ja suolauksen seurauksena olisi todellinen peilijää, kunnossapitoyksikön päällikkö Pekka Rajala ELY-keskuksesta selittää. Liikennevirasto nosti vuodenvaihteessa merkittävimpien tieosuuksien talvihoitoluokkia negatiivisen palautteen takia. Muutoksen hintalappu oli puoli miljoonaa euroa. Talvihoidon etenemistä voi seurata Liikennetilanne-palvelun kautta. Turvaväli ehkäisee onnettomuuksia Liikennevirasto muistuttaa myös, että paras tapa ehkäistä huonon ajokelin aiheuttamia onnettomuuksia on pitää mielessä ennakoivan ajotavan perusasiat. – Kunnon turvavälin pitäminen edellä menevään ajoneuvoon on erittäin tärkeää. Pöllyävä lumi vaikeuttaa ennakointia, joten ajonopeudet on hyvä pitää kurissa, jotta tilanteeseen ehtii reagoimaan, liikennekeskuspäällikkö Mika Jaatinen Liikenneviraston Helsingin tieliikennekeskuksesta muistuttaa. Lähde: Liikennevirasto Kuva: Antti Hentinen / Moottorin kuva-arkisto Lue myös: Kenttäkokeita Lapissa – piileekö talvikunnossapidon tulevaisuus aurauskepeissä? Tutkimus: yksityishenkilöt ammattiautoilijoita tyytyväisempiä talvikunnossapitoon Palkittu Apuri-palvelu optimoi talvikunnossapitoa – kokeilu käyntiin Helsingissä Syyssateet keskellä talvea – lisää hiekkaa ja kustannuksia teiden talvihoitoon Lue lisää Kaikki artikkelit 9.2.2026 Autoilu Näin suosittua romutuspalkkio oli jo alkuvuonna – tuki 2 000–2 500 euroa 8.2.2026 Uutinen Tammikuu olikin ennätyskuukausi autokaupassa – Intiassa 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 7.2.2026 Liikenne Autoja jää nyt paljon tielle – kaikki eivät selviä takaisin liikkeelle pelkällä akun vaihdolla 6.2.2026 Uutinen Sähkön hintavaihtelu vaikuttaa myös sähköauton pikalataukseen: varo jopa tuplahintoja! 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 5.2.2026 Autoilu Onko yllätys, mitkä automallit aloittivat vuoden 2026 ensirekisteröintien kärkipaikalla? 5.2.2026 Uutinen Näin sähkön tehomaksu iskee – virasto lievensi pelkoja ja korotti tehorajaa 5.2.2026 Autoilu Tässä tehokkain keino vähentää autoilun haitallisia päästöjä! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Ockelbo B25 CAB osoittaa, ettei kattoteltta veneessä ole pöllömpi idea 8.2.2026 Vene 26 Båt Vene 26 Båt: Silver Condor CCX on periaatteessa alumiininen muskelivene 8.2.2026 Matkailuajoneuvot Suomalainen matkailuvaunujen valmistaja Karoo etenee vauhdilla kohti tuotantoa – ”Tämä on kova juttu” 8.2.2026 Koeajo Koeajo: Volkswagen California Ocean – monta autoa samassa 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 6.2.2026 Kuluttajat Auto katosi pihasta, löytyi romuna moottoritieltä – vakuutusyhtiö ei suostunut korvaamaan 2.2.2026 Tilaajille Pikakoe: Osramin akkukäyttöinen jääkaavin tekee talviaamusta helpomman 2.2.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Maybach 57 on Mercedeksen kannalta harmillisen harvinainen ultraluksusauto 4.2.2026 Autokauppa Laaja arvonlisäveron kierto rehottaa käytettyjen autojen kaupassa – kymmenien miljoonien eurojen lovi valtion kassaan 4.2.2026 Koeajo Koeajo: Audi S6 e-tron – ihan kiva, mutta polttomoottoria jää ikävä 20.1.2026 Kuluttajat Autoilija ajoi ojaan ja haki korvausta vakuutuksesta – vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta 30.1.2026 Testit Pikakoe: Maskinsuoja voi ratkaista moottorin talvisen kylmäkäyntiongelman 14.1.2026 Päivän kuva Silmiäni usko en, että Mersu teki sen: ruosteettoman Väyrysen 17.1.2026 Uutinen Startup-yritys kertoo keksineensä ikuisen akun, johon kukaan ei ole vielä pystynyt 31.1.2026 Päivän kuva Päivän kuva: tunnistatko kuvan auton, jolla nuori tuleva automies harjoittelee ajamista?