11.9.2015 Ajoneuvot 130 sähköauton letka Helsingissä – sähköautoilun edelläkävijät koolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tempauksen tarkoituksena on osoittaa päättäjille, että sähköautoilu on jo arkipäivää. Sähköautot ovat synnyttäneet suomalaisyrityksille myös uutta kasvuliiketoimintaa. Senaatintorille Helsinkiin kokontuneet sähköautoilijat ja sähköautoilualan vaikuttajat nostivat esiin sähköautoilun mahdollisuuksia liikkumismuotona sekä liiketoimintana. Viestiä vastaanottamaan paikalle saapui liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner. Toistaiseksi Suomessa on arkiajossa noin 1 000 täyssähköautoa ja hybridiä. Määrä ei ole vielä kansainvälisesti vertailtuna suuri, mutta kiinnostus on kasvussa. Valtiovallan tukitoimet ovat jokseenkin hyödyntämätön mahdollisuus sähköautoilun ripeään edistämiseen. – Myyntimäärät ovat kasvussa, joten nähtävissä on, että trendi on oikeansuuntainen. Olemme (ministeriössä) pohtineet mahdollisia toimenpiteitä sähköautojen lisäämiseksi, ministeri Berner kertoo. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Liiketoimintana lupaavaa Suomessa on järjestelmällisesti rakennettu liiketoimintamalleja sähköisen liikenteen alueelle. Kansainvälisesti tarkastellen Suomi on liikkeellä ajoissa, sillä alan liiketoiminta on vielä käynnistysvaiheessa kansaivälisestikin arvioituna. Monet nopealiikkeiset suomalaiset start-up -yritykset ovat päässeet kiinni sähköisen liikenteen markkinoihin, jotka vielä toistaiseksi ovat kapeat, mutta kasvavat erittäin nopeasti. – Suomeen on syntynyt jopa yllättävän paljon sähköautoiluun nojaavaa liiketoimintaa, joka on tyypillisesti alusta alkaen kansainvälistä ja liikenteen digitalisoitumisessa vahvasti mukana, kertoo Elias Pöyry, Sähköinen Liikenne -hankkeen koordinaattori. Esimerkiksi latausjärjestelmiin ja niiden yhteensopivuuteen liittyvä osaaminen on Suomessa korkealla tasolla. Suomessa sähköautoja on tuettu yhteensä 10 miljoonalla eurolla viimeisen neljän vuoden aikana. Sähköisen liikenteen yritysten liikevaihto moninkertainen alan saamiin tukiin nähden Latausosaamista Eurooppaan Virtapiste-latausverkostoa Suomessa operoiva Liikennevirta Oy on solminut yhteistyösopimuksen eurooppalaista Intercharge-latausverkostoa operoivan Hubject GmbH:n kanssa. Intercharge-verkostoon kuuluu 14 Euroopan maassa yli 3300 yhteistyökumppanien operoimaa latauspistettä. Hubject GmbH:n omistajia ovat muun muassa BMW Group, Daimler, Bosch ja RWE. Yhteistyön syntyneen eRoaming-sopimuksen myötä suomalaiset Virtapiste-asiakkaat voivat ladata sähköautonsa Intercharge-latausasemilla kautta Euroopan omilla Virtapiste-tunnisteilla, eli älypuhelinsovelluksen tai Virtapiste-kortin avulla. Vastaavasti eurooppalaiset Intercharge-verkoston asiakkaat voivat ladata autonsa suomalaisissa Virtapisteissä oman palveluntarjoajansa tunnisteilla. Yhteistyön myötä sähköautoilijat voivat hyödyntää Virta.-älypuhelinsovelluksen ominaisuuksia koko Intercharge-verkoston alueella: Sillä voi hakea latauspisteitä, navigoida niille ja maksaa latauksen. Latausverkoston laajuus ja luotettavuus vaihtelee suuresti Euroopan eri maissa. Virtapiste-asiakkaiden on tärkeää tiedostaa myös, että Keski-Euroopassa roaming-hintataso on huomattavasti korkeampi kuin Suomessa, mikä voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Roaming-latauspalvelun hinta kannattaa sen vuoksi aina tarkistaa Virta-sovelluksesta ennen lataamista. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Sähköautoilijoille oma edunvalvonta Suomalaiset sähköautoilijat ovat perustaneet edunvalvontajärjestön. Sähköautoilijat ry:n mukaan Suomen tulee tavoitella muiden Pohjoismaiden tapaan fossiilisista polttoaineista vapaata liikennettä. Täyssähköajoneuvot ovat paras tulevaisuuden vaihtoehto niiden energiatehokkuuden ja vähäpäästöisyyden ansiosta. – Sähköisen liikenteen todellinen edistäminen vaatii kuluttajanäkökulmasta nimenomaan täyssähköautoilun edistämistä, sanoo Sähköautoilijat ry:n puheenjohtaja, teollisuusneuvos Kari Kallonen. Sähköautoilijat ry:n ensisijaisena tavoitteena on saada merkittävä parannus latausverkon kattavuuteen Suomessa. – Sähköautoilun yleistyminen vaatii kattavaa latausverkostoa. Vain tätä kautta sähköautoilu voi yleistyä ja korvata aidosti nykymuotoista liikkuvuutta, Kallonen toteaa. Klassikon täyssähköistys Senaatintorilla esiteltiin myös sähköautoiksi muunnettuja harrasteautoja. Niistä kenties mielenkiintoisin pari on Triumph GT6 Mk III -kaksikko. Toinen on entisöity käyttöautoksi, toinen hieman nupahtaneempi versio, joka odottaa monien ikätoveriensa tapaan entisöintiä ja parempiä päiviä. Autoista näyttävämpi on lisäksi täyssähköauto. Muutostyö on toteutettu entisöinnin yhteydessä. Kaikkia klassikkoautoksi laskettavan Triumphin modonmuutos ei ehkä ihastuta, mutta osaamistaan esittelevän e-DriveRetro -yrityksen mukaan kysyntää riittää. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tesla ajoon jäsenhintaan Uutta palveluaan esittelevä Shareit Car Club mahdollistaa jäsenilleen pääsyn sähköautojen kärkikastiin kuuluvan Teslan rattiin. 500 euron vuosimaksua vastaan luvassa on neljä arki-iltaa sähköistä autoilunautintoa. Kalliimpi jäsenyyt mahdollistaa arki-iltojen lisäksi myös yhden viikonlopun Tesla-nautiskelun, mutta siitä huvista on oltava valmis pulittamaan jo 2 500 euroa. Palvelun edustajan mukaan kyseessä on yksi edullisimmista tavoista päästä Teslan rattiin. Ajotuntumaa sähkömoottoripyöriin Sähköautotapahtuman yhdeydessä järjestettiin myös mahdollisuus sähköisen moottoripyörän ajamiseen. Kokemus on kaikessa äänettömyydessään hämmentävä. Pienellä radalla vauhdin hurmasta ei juuri päässyt nauttimaan, mutta pyörän tarjoama välitön vääntö ja renkaiden rapinaa lukuunottamatta täydellinen äänettömyys herättivät ansaittua mielenkiintoa. Teksti ja kuvat: Antti Hentinen, Lähde: Sähköinen Liikenne Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 6.11.2026 Liikenne Toteutuukohan tässä merkinasettajan tarkoitus? 5.11.2026 Koeajo Maistiainen: yli 900 kilometrin toimintamatkan tarjoava BMW i3 kohtaa korkeat odotukset 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista