8.1.2018 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: satasien säästöä Ferrari F40 -harrastukseen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Museoajoneuvoksi kelpaa alkuperäiskuntoinen auto, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut 30 vuotta. Vuoden 1987 automallit kelpaavat nyt ensikertaa museoautoiksi. Ajoneuvokulttuurin vaalimiseen kehitetty museoautokonsepti on hieno idea, mutta termissä olisi parannettavaa. Sanasta museoajoneuvo tulee lähinnä mieleen punaisin köysin spottivalojen keskelle vangittu T-mallin Ford, vaikka termiä voi nyt soveltaa ylväästi Ouninpohjalla hyppäävään Lancia Delta Integraleenkin. Leveäkorinen Integrale-versio Lancia HF 4WD:stä nimittäin esiteltiin vuonna 1987 rallimaailmaa valloittamaan. Lancian valmistuksen aloittamisesta on kulunut 30 vuotta, joten ensimmäiset Delta Integralet kelpaavat Suomessa museoajoneuvoiksi. Määritelmä on selkeä: ajoneuvoyksilön valmistusvuoden päättymisestä tulee olla kulunut 30 vuotta. Vaikka 30 vuotta on pitkä aika, löytyy uusien tulokkaiden joukosta yllättävän paljon yhä teillämme näkyviä automalleja – toki pitkäikäisimmissä mallisarjoissa korostuvat huomattavasti uudemmat viimeiset yksilöt. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ferrari F40 nyt ilman talvirenkaita Ensimmäistä kertaa museokilpiin Suomessa voisi nyt laittaa esimerkiksi Ferrari F40:n. Superautolegendan kohdalla museostatuksen tuoma vapautus vuotuisesta ajoneuvoverosta tuskin vaikuttanee omistajan talouteen. Museoajoneuvojen vapautus talvirenkaista ei sekään hyödyttäne. Realistisempaa italialaiskantaa edustava Alfa Romeo 164 taas olisi mitä mainion harrasteauto, mutta mahtaisiko pitkille reissulle soveltuvaa autoa käyttää vain 30 päivänä vuodessa? Vuoden 1987 auto, vuoden 2018 klassikko? Kokoluokkaa pienempää vaihtoehtoa Alfalle edustaa Vuoden Autoksikin valittu Peugeot 405. Erityisen kiinnostava olisi hienolla tuplanokkaisella 1,9-litraisella alumiinimoottorilla varustettu 405 Mi16, jos moisen onnistuisi 1987-tuotantona löytämään. Tätä ei BMW 325i:n taustapeilistä nähnyt: Peugeotin 1,9-litrainen alumiinimoottori tuotti 160 hevosvoimaa. Selvä klassikko on myös 205 GTi, joka tuli vuonna 1987 tarjolle 1,9-litraisena painoksena. Peugeotin kotikaupungista Sochauxsta vain muutaman sadan kilometrin päässä Stuttgartissa esiteltiin vuonna 1987 linjakas coupé-versio ajattomasta W124-korimallin E-sarjasta. Mercedes-Benzin kultakauden jalompaan päähän päätyvän ei taatusti tarvitse selitellä valintaansa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Monen mallin BMW Samaan aikaan Baijerissa synnytettiin BMW:n 5-sarjan kolmas sukupolvi, E34. Allekirjoittaneen listalla muotoilija Ercole Spadan kynästä italialaisvivahdetta saanut E34 nousee yhdeksi kaikkien aikojen tyylikkäimmistä BMW-malleista. Loppuvuodesta alkanut tuotanto voi tehdä museokelvon E34:n löytämisen vielä tänä vuonna hyvin vaikeaksi, joten lohtua baijerilaisklassikon löytämiseen kannattaa etsiä edellisvuonna esitellystä E32-korin 7-sarjasta: 750i:n V12 kyllä ehtii juomaan lompakon tyhjäksi 30 ajopäivässäkin. Käytännöllisempää ja monellakin tapaa taloudellisempaa BMW:tä etsivän kannattaa tarkistaa myöskin 1987 tuotantoon saapunut E30 3-sarjan Touring-farmari. Kadonneet arvomerkkien kiusaajat Jos nuorison harrastustoiminnalta säästyneen BMW:n löytäminen tuntuu liian helpolta, voi vaikeusastetta nostaa Opel Senatorin muodossa. Ylellinen, rivikuutosten liikuttama Omegan jalostettu painos edustaa sittemmin valitettavasti kadonnutta autoluokkaa, jossa tavallisten merkkien lippulaivat laittoivat arvomerkit ahtaalle. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Mikä ihmeen Eagle? Erikoisuudentavoittelijaa kiinnostanee myöskin 1987 ensiesitelty Eagle Premier. Varsin eurooppalaisten linjojen taustalla on Renault 25:stä American Motors Companyn kanssa kehitetty auto, jonka alun perin piti valloittaa Yhdysvaltojen markkinat Renault Premierinä. Suunnitelmat muuttuivat Chryslerin kiinnostuttua AMC:lle kuuluneestä Jeepistä. Lopulta ranskalaiset myivät AMC-osuutensa Chryslerille, ja Premier saatettiin amerikkalaisvoimin tuotantoon uuden Eagle-nimen alla. Autosta teki merkittävän sen perusrakenne, jonka pohjalta Chrysler kehitti LH-mallistonsa 1990-luvulla. Pyöreänpullea Chrysler 300M vuodelta 1998 siis perustuu kantikkaan kasari-rellun geeneihin! Anteeksi, olen englantilainen Jos edellisen tarinan selittäminen jokaiselle epäilijälle ei innosta, kannattaa katseet kääntää XJ40-korimallin Jaguar XJ:hin. Pitkän, ja ajoittain tuskaisenkin, kehitysprosessin tuloksena syntyi ensimmäinen täysin uusi XJ. Alussa luotettavuusongelmista kärsinyt XJ40 on saanut ikävän vakioroolin elokuvissa surutta tuhottavana brittiautona, vaikka kunnianhimoisella asenteella maailman parhaaksi autoksi kehitettyä XJ:tä voi tietystä näkökulmasta katsottuna pitää viimeisenä aitona Jaguarinakin. Kanttilamppuisen XJ40:n ratista moisen kommentin huutaminen on ainakin tehokas tapa aloittaa keskustelu harrastepiireissä. Vähemmän selittelyä vaativa brittivaihtoehto on vuonna 1986 esitelty Ford Sierra RS Cosworth. Siipi-Cossusta esiteltiin sopivasti vuonna 1987 halutuin ja harvinaisin RS500-erikoisversio, jolla luokiteltiin A-ryhmän kilpailukäyttöön tarvittavia muutoksia. Auton ainoa ongelma on sen valmistusmäärä: 500 kappaletta. Mitä tahansa museoautomarkkinoilla tekeekään, niin sovitaan kuitenkin yksi juttu: mustapohjaiset kilvet eivät kuulu kasariautoihin. Korjaus 13.1.2017 ko 11.15: BMW E32 saapui tuotantoon 1986, mutta 750i:n tuotanto alkoi vasta 1988. Moottorin väitteet auton V12-moottorin janoisuudesta menivät myös hieman yläkanttiin. Teksti Lauri Ahtiainen Kuvat Valmistajat Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajatuksia autoista Nykyautojen vanteet näyttävät rumemmilta kuin koskaan aiemmin 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 25.10.2026 Ajoneuvot Fiat teki Pandinasta tämän näyttävän erikoismallin vain, jotta Italian hallitus ei kaappaisi Autobianchia Stellantikselta, ja mahdollisesti antaisi sitä kiinalaisvalmistajien käsiin 25.10.2026 Ajatuksia autoista Yhdellä voltilla 800 vastaan: Tesla tekee itselleen hallaa sirkustempuilla 22.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 alkaen 29 990 euroa – tuolla hinnalla saa jo nopeimman version, muttei vielä mittaristonäyttöä 21.10.2026 Ajoneuvot Hyundai Ioniq 3 todistaa osaltaan, että sähköautokin voi olla yhtä aikaa ”edullinen” ja hauska – ja se on ihan kuin symmetrinen versio Velosterista Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista