16.11.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista – sellaiset autot kuin kulttuurikin Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinalainen liikenne selittää nopeasti paljon maan autoista. Kuulostaa ehkä itsestäänselvyydeltä, mutta autoilu, ja liikenne yleisemminkin, eivät tapahdu tyhjiökuplassa muuhun yhteiskuntaan nähden. Tällä kehityksellä on ollut merkittävä rooli erityisesti 1900-luvun alkuvaiheessa autojen ja automerkkien kehityksessä, jolloin esimerkiksi Ranska ja Saksa ovat kaivanneet merkittävästi erilaisia autoja. Britannia puolestaan ohjasi jopa valmistamista erikoisella verotuksellaan ja niin edelleen. Aiheesta löytyy erinomaisia kirjojakin, kuten esimerkiksi autotoimittajalegenda L.J.K. Setrightin Drive On: A Social History of the Motor Car, ja huhujen mukaan aihetta on sivuttu erään kotimaisen autoilucastin alkujaksoissakin. Sittemmin maakohtaiset piirteet ovat tosin laimentuneet yhteismarkkinoiden paineessa, mutta tietyt lainalaisuudet pitävät paikkansa. Saksalaiset autot ovat napakoita ja ranskalaiseen saa patonkitelineen. Kaikki tämä tulee mieleen myös Kiinassa, jossa nopeasti 2000-luvulla autoistunut kansakunta on lähtenyt moottorien ilosanomaan voimalla. Autoja on tullut lisää yli 300 miljoonaa kappaletta ja muut ovat vaihtaneet polkupyörät skoottereihin ja satunnaisiin tuktukeihin. Liikennemäärän räjähtäminen on tietysti vaatinut myös paljon infraa. Uusilla, usein tietullien takana olevilla moottoriteillä on sileät pinnat ja tilaa jopa lähivuosille. Skootterit ovat puolestaan siirtyneet kaupungissa pyöräkaistoille, jossa ne sopivat polkupyörien joukkoon yllättävän hyvin. Sitten on kuitenkin niitä ongelmakohtiakin. Autoilijoiden kohdalla suurin haaste on kaistakuri, joten monet seilaavat luovasti 1,3 kaistan väliä. Hahmotus ei tunnu usein riittävän siihenkään, että isot ajoneuvot tarvitsevat mutkissa tilaa, josta valitettavan usein löytyy hankalasti nähtävä henkilöauto. Toisaalta, koska autokanta on uutta, myös ajoavustimet ovat useammin apuna. Rennompi lainsäädäntö antaa valmistajille mahdollisuuksia kehittää toimintoja ja tuoda niitä nopeassa tahdissa markkinoille. Vielä kun kuljettajaa kiinnostaisi jatkuvasti piippaava auto. Jotkin asiat ovat kansainvälisiä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 2.8.2026 Uutinen Kumpi on pahempi: fossiilinen polttoaine vai kiinalainen sähköauto? 26.7.2026 Ajatuksia autoista Road Rover ja ökympi Jaguar – mutta miksi tässä kaikuu menneisyys? 19.7.2026 Ajatuksia autoista “Veli mä vannon” – lupausten myymisen kestämätön haaste 12.7.2026 Sähköautot Sähköautolla Pariisista Helsinkiin: 4083 kilometriä vajaalla tankillisella 12.7.2026 Ajatuksia autoista Autojen hienot ajotilat ovat vain lumelääkettä – Ajatuksia autoista 11.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tiukille meni – tähän se loppui 10.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: kovat vaihtelut kulutuksessa erilaisilla pinnoilla 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: tie nousi pystyyn – sähkön tuotannon ytimessä 7.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin: siltatullit verottavat matkabudjettia enemmän kuin lataaminen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.9.2026 Koeajo Onko Audi RS 5 Avant maailman paras perheauto? 2.9.2026 Esittely Konttiperäinen Polestar 4 SUV – nyt muoto seuraa tarkoitusta 2.9.2026 Viikon arkistopoiminto Ennen taisi sittenkin olla paremmin: "lentävät autolautat" kuljettivat parhaimmillaan vuosittain jopa 50 000 henkilöautoa omistajineen Englannin kanaalin yli ilmateitse 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu 29.8.2026 Huutokauppahelmet Mikäli joku maailmanlopun odottaja haluaa W463-korimallisen G-sarjan Mercedeksensä kuusipyörävetoisena, ainoa vaihtoehto on tukeutua piraattiversioon 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja 17.8.2026 Lentokoneet Laudan Airbus A320 jämähti lauantaina Helsinki-Vantaalle, joten emoyhtiö Ryanair riensi apuun yllättävimmällä konetyypillään