14.1.2015 Ajoneuvot Civic Type R tulee kesällä Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Hondalle tulossa vilkas uutuusvuosi Uutuuksien suhteen hiljaiseloa jo jonkin aikaa viettänyt Honda rykäisee. Japanilaismerkki tuo tänä vuonna Suomeen monta uutuutta. Viime vuoden ainoa Honda-uutuus oli Civic Tourer, joka löysi paikkansa farmarikansan sydämissä. Civicin viime vuoden myynnistä farmarikorinen lohkaisi 53 prosenttia. – Kannaltamme on tietty iloista, että yli 80 prosenttia farkku-Civicin ostajista tuli muilta automerkeiltä, toimitusjohtaja Jyrki Mäkinen kertoo. Hondan myynti ylisummaan kärsi viime vuoden lopulla siitä, että oli tiedossa, että tämä vuosi tuoreuttaa mallistoa. Honda myi viime vuonna hitusen enemmän autoyksilöitä kuin vuonna 2013, säilyttäen markkinaosuutensa (2,8 prosenttia) ennallaan. Mäkisen mukaan tavoite tälle vuodelle on nostaa osuus 3,2 prosenttiin. Tavoite kasaa paineita autotulokkaiden harteille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy CR-V saa uuden moottorin Tämän vuoden Honda-tulokkaiden tulva alkaa Civicistä, joka hieman päivittyy ulkonäöltään ja myös tekniikaltaan. Yhtäjalkaa Civicin kanssa Suomeen rantautuu uudistunut keskikokoinen katumaasturi eli Hondan myynnillinen syömähammas CR-V. Tuolloin eletään huhtikuun puoliväliä. Uutta keula- ja peräilmettä merkittävämpää on tapahtunut konepellin alla. Nelivetoisten CR-V-mallien voimanlähde vaihtuu jo vanhentuneeksi käyneestä 2,2-litraisesta dieselmoottorista kaksoisahdettuun 1,6-litraiseen moottoriin. Vaikka iskutilavuus pienenee, on voimaa tarjolla aiempaa enemmän (160 hv). Auto tulee aluksi tarjolla manuaalivaihteisena, yhdensänlovinen automaattivaihteisto seuraa hieman myöhemmin perässä. CR-V on ollut yksi suosituimmista katumaastureista Suomessa, jonka teillä niitä liikkuu noin 21 000 yksilöä. Jazz kasvaa ja Type R tekee paluun Syyskuun tullen tulevat uusi kolmanen sukupolven Honda Jazz, jonka akseliväli ja pituus hieman kasvavat. Jazzin keulille tulee uusi 1,3-litrainen voimanlähde. Nykyinen viisilovinen manuaalivaihteisto muuntuu kuusiportaiseksi. Tarjolle tulee myös CVT-automaattivaihteisto. Syksyllä tulee tarjolle myös pienempi katumaasturi HR-V. Se oli joinakin vuosina Suomessa jopa CR-V:tä suositumpi. Malli tulee tarjolle vain etuvetoisena versiona. Urheilullisia ajoelämyksiä haikailevien toiveisiin vastaa kesä–heinäkuussa tarjolle tuleva neljännen sukupolven Civic Type R, joka on kautta aikain suorituskykyisin Type R -malli. Kaksilitraisen turbomoottorin tehoksi kerrotaan tässä vaiheessa yli 280 hevosvoimaa. Teksti: Marko Jokela, kuvat: Valmistaja Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 8.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Daihatsu Charade De Tomaso 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan