1.5.2018 Ajoneuvot Edelleen myyntihitti: Peugeot 405 käy kaupaksi Iranissa Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vaikka ranskalaiskonsernin kasvupotentiaali on uudemmissa malleissa, pistää 30 vuotta sitten valittu Vuoden Auto Euroopassa kampoihin vielä nuoremmilleen. PSA-ryhmän ensimmäisen vuosineljänneksen tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa. Viime vuonna konserniin liittynyt Opel on löytänyt paikkansa Peugeotin ja Citroënin rinnalla ja paljon glooriaa kerännyt Peugeot 3008 vauhdittaa koko konsernia voimakkaalla kasvulla. Myös isomman 5008:n myynnissä on peräti 774,1% kasvu!Tilastojen keskeltä löytyy kuitenkin mielenkiintoinen erikoisuus. Ikoninen Peugeot 405 heiluu edelleen tilastojen kärkisijoilla 59 551 myydyn auton voimin, jättäen taakseen muun muassa Peugeot 308:n ja Citroën C3:n.Vastaus löytyy Iranista. Peugeot 405:n lisäksi myös Iran Khodro ("Iranin auto") valmistaa lisenssillä myös Peugeot 206:tta ja 2008:aa. 405:n suhteen tarjolla on ainakin GLi, GLX sedan ja farkku sekä SLX legendaarisella TU-moottorilla. IKCO valmistaa myös Arisun-nimistä avolava-autoa, joka pohjautuu Peugeot 405:n tekniikkaan.Vaikka yhteistyö- ja lisenssikuviot eivät ole uusi asia automaailmassa, on silti nostalgista nähdä 405:n menestyvän alueen automarkkinoilla. Vuoden Auto Euroopassa 1988 jaksaa hyvin vielä 30 vuotta myöhemminkin.Lähde: PSA Kuvat: Peugeot, IKCOMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 17.5.2025 Ajoneuvot Macron vaihtoi täyssähköön – DS No8 palvelee nyt Ranskan presidenttiä jälleen perinteisemmällä korimallilla 16.5.2025 Uutinen Uuden Xpeng P7:n ensimmäiset kuvat julki – merkittävä muutos valmistajan muotokieleen 16.5.2025 Uutinen Nissanille miljarditappiot – luvassa lisää tehtaiden sulkemisia ja irtisanomisia 16.5.2025 Ajoneuvot Nimi vaihdettu: DS 4 on jatkossa DS N°4 16.5.2025 Uutinen Toyota bZ4X Touring – tilavampi Toyotan sähköuutuus on tyyliltään jopa hieman farmarimainen 15.5.2025 Ajoneuvot Fiat on valmistanut esisarjan 500 Hybridit – kehityksen meneminen tavallaan takapakkia on tässä kohtaa täysin välttämätöntä 13.5.2025 Sähköautot BYD lisää lataushybridit Euroopan tehtaiden valikoimaan – taustalla kasvanut kysyntä 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Ajoneuvot Euroopan komissiolta kaksi vuotta armonaikaa autojen päästörajoille – näin äänestivät suomalaismepit Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 18.5.2025 Lentokoneet Ryanair ilmoitti olevansa valmis harkitsemaan kiinalaisia matkustajakoneita - amerikkalaiset lähettivät heti vakavan varoituksen 18.5.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: Mitä yhteistä on Citroën C3 Aircross -katumaasturilla ja Alpine A110 -urheiluautolla? 18.5.2025 Koeajo Maistiainen: Ford Puma Gen-e – sähköä puuman geeneihin 18.5.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanin sisätilat tarjoavat todellista arjen luksusta 17.5.2025 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900 – teknisempi lähestyminen klassikkoon 13.5.2025 Ajoneuvot Tämän kojelautakuvan myötä on selvää, että Toyota RAV4:n uutta sukupolvea tarvitsee odottaa enää ensi viikkoon 12.5.2025 Lentokoneet Dubai International, maailman vilkkain kansainvälinen lentoasema, tullaan lakkauttamaan - tilalle jopa viisi kertaa suurempi korvaaja 12.5.2025 Kuluttajat Lähes 13-vuotiaan Mersun maalipinta irtosi – myyjä tarjosi 300 euroa, ostaja vaati lähes kymppitonnin hintaista uudelleenmaalausta 14.5.2025 Autoilun hinta Kuluvertailu: vanhan diesel-Volvon vaihto uudempaan – sotaratsusta sähköön? 12.5.2025 Uutinen Suomen ainoan Cadillac Lyriq -automallin omistaja: ”Cadillac pelasti minut syövän kauheudelta” 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 10.5.2025 Uutinen Erikoinen takaisinkutsu: Volkswagen ID. Buzz myyntikiellossa USA:ssa liian leveiden istuinten takia 9.5.2025 Kuluttajat Pohjoisessa asuva Petteri on taistellut jo kolmessa uudessa autossa 12 voltin akkuongelmien kanssa – ”Takuu on lähinnä vitsi näissä” 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi?