14.12.2017 Ajoneuvot Fordin kulisseissa tapahtuu: siirtyykö Mondeo Kiinaan tai peräti historiaan? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Muutokset Mondeon ja Fusionin seuraavan mallisukupolven tuotantopaikoissa ovat saaneet analyytikot varpailleen. Fordin nykyklassikoihin kuuluva Mondeo saattaa olla kohtaamassa suuria muutoksia mallin siirtyessä kohti seuraavaa sukupolvea vuoden 2020 tietämillä. Automotive News on saanut tietoonsa, että autojätti on ilmoittanut alihankkijoille, että Mondeon amerikanserkku Fusionin seuraavan mallisukupolven valmistus siirtyy pois Meksikon Hermosillon tehtaalta. Julkaisu kirjoittaa samalla, että myös Espanjan Valenciassa valmistettavasta Mondeosta on annettu samanlainen ennakkoilmoitus komponenttien toimittajille. Meksikon ja Espanjan lisäksi Mondeota/Fusionia rakennetaan vain Kiinassa. Vuoteen 2016 Fusionia valmistettiin myös Fordin kotiseuduilla Michiganissa. Yhtiö on kuitenkin kertonut tulevista suunnitelmistaan lausunnolla, jonka mukaan se ei aio tuoda seuraavan mallisukupolven Fusionia tai Mondeota Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan ainakaan Kiinan tehtailta. Fordin lausunto oli vastareaktio aiempaan Reutersiin uutiseen, jonka mukaan sinivalkoinen amerikkalaisvalmistaja keskittäisi mallien tuotannon Kiinaan. – Meillä on lisää tietoa kerrottavaksi seuraavasta Fusionista/Mondeosta myöhemmin, yhtiön sähköpostilausunto kommentoi. Nyt kysymysmerkiksi jää, miten yhtälö ratkaistaan. Vaihtoehtoina on Fusionin ja Mondeon myyntialueiden vähentäminen, korvaaminen täysin erilaisilla ajoneuvoilla katumaasturibuumin edessä tai rakentaa sitä toisilla tehtailla. Yhdysvalloissa Fusion on myynyt yli 2,7 miljoonaa autoa vuodesta 2005, mutta nyt edessä on kolmas vuosi myynnin hiipumista 2014 tehdyn ennätyksen jälkeen. Tänä vuonna Fusionin myynti on laskenut Yhdysvalloissa 22%, mikä on nopeammin kuin koko D-segmentin 16% myynnin lasku Atlantin toisella puolella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Focuksen valmistus esimerkkinä Tänä vuonna Fordin pääjohtajaksi nousseen Jim Hackettin alaisuudessa autojätti hakee nyt voimakkaasti säästöjä. Yhtiö on myös varoitellut, että se tulee suoraviivaistamaan tuotevalikoimaansa ja että ainakin Pohjois-Amerikassa kuluttajien siirtyminen sedaneista katumaastureihin on pysyvä markkinailmiö. Ford panostaa myös henkilöautojen sijaan voimakkaammin korkeamman katteen katumaastureihin ja avolavoihin. Aiemmin Ford on kertonut, että Pohjois-Amerikassa nähtävät Focukset tuodaan jatkossa Kiinan markkina-alueelta. Tuotannon keskittäminen maailman suurimmalle automarkkinalle tuo yhtiölle noin 500 miljoonan dollarin säästöt. Lähde: Automotive News Kuva: Lauri Ahtiainen Lue myös: Ford esimerkkinä Britanniassa: klassikot suojaan romutuskampanjasta Fordin markkinointipähkinä: F-150 hybridin paras puoli on virran ulosotto Uusi Ford GT: 25 tietokonetta ja 300 megaa dataa joka sekunti Naapurisovun nimissä: Ford Mustang osaa olla hiljaa aamuisin Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.9.2026 Ajoneuvot Kesken prosessin uudelleensuunniteltu Range Rover Electric on siitäkin erikoinen autouutuus, että olemme lähes viiden vuoden ajan tienneet miltä se näyttää 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Uutinen Rakennusala – väylärahoitusta uhkaa romahdus 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 4.9.2026 Ajoneuvot Mikäli huhut pitävät paikkansa, Seatista saattaa tulla vanhin tarkoituksellisesti lakkautettava huomattava automerkki sitten Pontiacin 3.9.2026 Liikenneturvallisuus Humalassa skuuttailu vie sairaalaan – uhkana vakavat aivovammat 1.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: onkohan Mazda CX-6e tärkein Kiinasta Japaniin saapunut tuote sitten teen? 30.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: Citroën ë-C3 Aircross on sekoitus perinteitä ja persoonallisuuksia 27.8.2026 Uutinen Traficom kommentoi Moottorin pääkirjoitusta – Epätietoisuus ei ole kenenkään etu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 5.9.2026 Laivat Viking Line vähentänyt yllättävän paljon ruokahävikkiä Turun-laivoilla 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 6.9.2026 Koeajo Muistatko vielä tämän ”leluauton”? Kävimme virkistämässä muistoja 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja