4.11.2020 Liikenne Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit lokakuussa pahasti pakkasella – vain viidennes manuaalivaihteistolla Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat kevään tilausvajeen takia yhä viime vuotta jäljessä. Automaattivaihteisten autojen osuus kasvaa ja käyttövoimien suhteet muuttuvat jatkuvasti. Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit näyttävät yhä negatiivisia lukuja pandemian keväällä aiheuttamasta tilauskannan romahtamisesta johtuen. Autoalan Tiedotuskeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan lokakuussa ensirekisteröitiin 7 499 henkilöautoa, joka on viidenneksen vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Koko vuonna, lokakuun loppuun mennessä, uusia henkilöautoja oli rekisteröity 80 903, joka on sekin 16,9 prosenttia vähemmän viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Lokakuun laskuun poikkeuksen muodostivat pakettiautojen ja pienten kuorma-autojen rekisteröintilukemat. Pakettiautoja ensirekisteröitiin 8 prosenttia enemmän kuin viime vuoden lokakuussa, vaikka myös sillä puolella koko vuoden kertymä on yhä 16,9 prosenttia pakkasella. Pieniä alle 6 tonnin kuorma-autojen rekisteröintien määrä kasvoi lokakuussa peräti 23,9 prosenttia viime vuoteen nähden ja niiden koko vuoden kertymä jääkin vain 1,5 prosenttia viime vuoden lukemista. Uusia kuorma-autoja rekisteröitiin lokakuussa yhteensä 337, eli on 8,9 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Tänä vuonna on ensirekisteröity 2 820 kuorma-autoa, joka on 19,5 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Yli 16 tonnin kuorma-autoja on koko vuonna rekisteröity 1 916, mikä on 25,2 prosenttia alempi lukema kuin viime vuonna. Keskikokoisia 6–16 tonnin kuorma-autoja on ensirekisteröity 191, joka on 12,8 prosenttia viime vuotta vähemmän Koronapandemian vaikutukset näkyvät erityisen karusti linja-automarkkinassa. Linja-autoja on tänä vuonna, lokakuun loppuun mennessä, ensirekisteröity yhteensä 252. Rekisteröintien määrä on lähes puolet pienempi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Henkilöautojen ensirekisteröinnit kallistuvat automaattivaihteisiin Käyttövoimat jakautuvat mielenkiintoisesti omistussuhteen mukaan. Ladattavia hybridejä ja dieselautoja hankitaan yleisimmin yritysautoina, mutta sen sijaan kotitaloudet hankkivat yrityksiä useammin bensiiniautoja ja täyssähköautoja. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä autoista hieman alle puolet on ollut bensiiniautoja ja noin 14 prosenttia dieselautoja. Ladattavien autojen osuus on ollut noin 17 prosenttia ja, ilman ulkoista latausmahdollisuutta varustettujen, hybridiautojen osuus on ollut noin 19 prosenttia. Kaasuautojen osuus on tänä vuonna ollut noin 2 prosenttia ensirekisteröinneistä. Automaattivaihteistot ovat yhä yleisempiä ensirekisteröinneissä. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista enää noin viidenneksessä on ollut manuaalivaihteisto. Automaattivaihteistojen osuus on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana, kun vielä vuonna 2015 lähes puolet uusista autoista myytiin manuaalivaihteisena. Nelivetoisten autojen osuuden kasvu on pysähtynyt noin viidenneksen osuuteen vuonna 2018 ja tänä vuonna liikutaan samoissa lukemissa. Pakettiautot painavat Pakettiautojen kysyntä on viime vuosina yhä selvemmin kohdistunut raskaimpiin kokonaismassaltaan yli 3 tonnin autoihin. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä pakettiautoista noin 85 prosenttia on ollut kokonaismassaltaan vähintään 3 tonnia. Raskaimpien 3,2–3,5 tonnin pakettiautojen osuus on kasvanut tänä vuonna 43 prosenttiin ensirekisteröidyistä pakettiautoista, kun osuus vielä vuonna 2015 oli noin neljänneksen luokkaa. Suomessa autoverotus ohjaa pakettiautohankintoja raskaimpaan kokoluokkaan, sillä pakettiautojen autoveroprosentista tehdään kokonaismassaan perustuva vähennys. Lähtökohtaisesti voisi ajatella painavamman pakettiauton kuluttavan energiaa kevyempää enemmän sekä valmistus- että käyttövaiheessa, joten tältä kantilta verotus sotii ympäristöystävällisyyttä vastaan. Kokonaisuus ei toki ole näin yksinkertainen tai yksiselitteinen. Kuvituskuva: Roman Razinkov/Moottorin Arkisto, Lähde: Autoalan Tiedotuskeskus Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2025 Uutinen Jokin näistä on Vuoden Auto Suomessa 2026 – lue lähes jokaisen ehdokkaan koeajot ilmaiseksi! 4.11.2025 Uutinen Vasta Suomeen saapunut Volvo tuoreeltaan päivityksen tarpeessa – EX90 saa merkittäviä muutoksia 4.11.2025 Uutinen Pakettiautokauppa on tänä vuonna piristynyt – henkilöautojen ensirekisteröinnit pari prosenttia viime vuotta jäljessä 4.11.2025 Uutinen Mitsubishin sähkö-comebackin hinta julkaistu – tämän verran maksaa Eclipse Cross Suomessa 3.11.2025 Uutinen Toyotalta ja Lexukselta kaksi tarkastuskampanjaa – vika saattaa koskea 13 eri mallia Suomessa 3.11.2025 Uutinen Viisikymppisiä juhlistava Volkswagen Golf GTI Edition 50 on tietysti kaikkien aikojen tehokkain ja ”erikoisin” 30.10.2025 Uutinen Autoliitto saa vuosittain 10 000 avunpyyntöä samasta asiasta – näin vältyt ongelmilta oman autosi kanssa 30.10.2025 Uutinen Näetkö ratin takaa varmasti riittävän hyvin? – Salakavala kaihi autoilijoiden riesana 29.10.2025 Autoilu Autoilija: luovutaan talvinopeusrajoituksista! Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 8.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Daihatsu Charade De Tomaso 8.11.2025 Yleinen Kawasaki Ninja ZX-10R – siivekkeiden verran paremmaksi 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan