14.9.2025 Ajatuksia autoista IAA München 2025 sisälsi koulukuntaeroja ja kosolti kiinalaisia – Ajatuksia autoista Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Alkuviikosta startannut IAA München, eli parittomina vuosina järjestettävä suuri saksalainen autonäyttely, oli paluu messuhulinan ytimeen. Samalla se paljasti autoalan sisäisiä näkemyseroja. Messuhulina on palannut autonäyttelyihin. Tätä ounasteltiin jo vuosi sitten Pariisin autonäyttelyn yhteydessä. Nyt Müncheniin Frankfurtista 2020-luvulla siirtynyt Internationale Automobil-Ausstellung, kavereiden kesken IAA, osoitti, että messupöhinässä ollaan koronapandemiaa edeltäneessä ajassa. Tuosta perspektiivistä pandemia-ajan uhreiksi jäi siis vain paras ja kaunein, Geneven autonäyttely, jonka uudet omistuskuviot sotkivat lopullisesti messujen kydön. Uuden tapansa mukaisesti IAA München on järjestetty monessa osassa hiukan siellä, hiukan täällä. Maanantaina on perinteinen ammattilaisten lehdistöpäivä messukeskuksen halleissa, joissa oli luovuttu vanhasta alihankkijoiden sijoittamisesta omiin halleihin tai kerroksiin, joten laturivalmistajat ja laakeritehtaat olivat eri autovalmistajien kanssa melkoisessa sekamelskassa. Suuri massa koostui tällä kertaa kiinalaisista, joiden erottaminen toisistaan muotojen ja osin nimien perusteella on vaikeaa. Leapmotorin uutuudet oli asetettu lähelle Opelia, tekeehän yhtiö Stellantiksen kanssa tiivistä yhteistyötä. Aito, Aion, uusi tuttavuus Forthing, GAC, Changan ja sen Deepal-brändi sekä BYD ja Denza olivat kaikki esillä ja tarjosivat pyöreähköä sähköcrossoveria ja puikulamaista sähkösedania, joissa on hiukan muovinen musta sisusta isolla näytöllä. Näiden erottaminen toisistaan tuntuu hetkittäin siltä, kun yrittäisi tarttua märkään palasaippuaan ajatuksen voimalla. Todennäköisesti merkkien pudotuspeli alkaa jossain vaiheessa, jolloin tilanne muuttuu jälleen helpommaksi. Nähtäväksi jää myös, miten Turkin autoteollisuuden keskipisteenä oleva Togg asettuu Saksan markkinoille. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Pieniä autoja vai isoja näyttöjä? Tutumpien automerkkien keskuudessa kyse oli pienestä vastakkainasettelusta. Polestar esitteli upean vitosensa (vitosia myyvät tällä hetkellä muuten ainakin Renault, BMW, Hyundai ja VW ID) ja huomautti, että heille suunniteltu polttomoottorien myyntikielto 2035 käy mainiosti, eikä heitä pitäisi rangaista ajoissa tehdyistä investoinneista. Euroopan autovalmistajia edustavan ACEA:n puheenjohtajanakin toimiva Mercedes-pomo Ola Källenius puolestaan vaatii rajan siirtämistä, sillä markkina ei ole valmis ajoissa. Osa toimijoista haluaisi teknologiaagnostisemman ratkaisun, eli että 2035 raja ei ottaisi käytettyihin teknologioihin, kunhan päämäärä on yhteinen. Myös pikkuautoista puhuttiin. Opelin pääjohtaja Florian Huettl ja hänen pomonsa ylempänä Stellantiksessa Jean-Philippe Imparato peräänkuuluttivat uusia sääntöjä pienimmille autoille, sillä alle 15 000 euron autoluokka on muuttunut yksinpeliksi, eikä siihen kannata nykysäännöillä tehdä autoja. A-segmentti on sekin muuttunut autiomaaksi ja jopa B-segmentissä kevennetyistä säädöksistä esimerkiksi ajoavustimien suhteen olisi apua. Näillä autoilla ajetaan tyypillisesti vain lyhyitä matkoja, joten esimerkiksi vireystilavalvonta jää usein tarpeettomaksi. Pienemmistäkin asioista väännettiin. Mercedes-Benz esitteli uuden GLC:n ja BMW odotetun Neue Klasse -sähköautorakenteensa ensimmäisen mallin, iX3:n. Siinä missä Mercedes jatkaa samalla kehityssuunnalla kuin aiemminkin ja paketoi koko kojelaudan näyttöihin, BMW suosii verrattain kapeaa heijastusmittaristoa ja yhtä reilun kokoista kosketusnäyttöä, joka näyttäytyy tässä duossa lähes minimalistisena. Mercedeksen aina yhtä räväkkä päämuotoilija Gorden Wagener ennätti jo töräyttää oman mielipiteensä julki messupäivien aikana, BMW:n Neue Klassesta vastannut Oliver Heilmer tyytyi hillitympään sanailuun. – Meille näytöt ovat kuollutta pintaa, jos niissä ei näy mitään, Heilmer kiteytti BMW:n sisustadesignin. Yhdessä vai erikseen? Selvyyttä ei ollut aina edes siitä, pitääkö sähkö- ja polttomoottoriautojen olla samassa mallistossa vai eri mallistossa. Saksalaiset ovat yksissä tuumin nyt päätymässä sähköversioihin samoista malleista, mutta vastaavasti Renaultilla malliston jaottelu vaikkapa nelosen ja Clion välillä toimii erinomaisesti. Hyundai ja Kia ovat erikoisesti vähän molempia. Tuskin oikeaa tai väärää tapaa on olemassa, mutta on helppo uskoa, että eri merkkien asiakkaat suosivat eri ratkaisuja. Se mistä ei kuitenkaan ollut epäselvää oli, että tulevaisuus on sähkössä. Polttomoottorit saavat toki jatkoaikaa, sillä markkinat eivät ole niin valmiita kuin aiemmin arvioitiin, ja Keski-Euroopan kallis sähkö pitää sähköauton kustannusedun pienempänä. Laturivalmistajat esittelivät isoilla akuilla varustettuja latausasemia ja jopa megawattiin yltäviä lataustehoja. Vety näyttäytyi vain siellä täällä jo tunnettujen protojen muodossa, joten maailmankaikkeuden yleisin alkuaine jatkaa rooliaan “aina tulevaisuuden polttoaineena”. Scout Motorsia luotsaava Scott Keogh veti virkistävän suorasanaisen esityksen esitellessään Scout Terraa, jota tuskin nähdään Euroopassa. Eikä erimielisyyksistä voida puhua ilman, että mainitaan Eurooppa vastaan Yhdysvallat. Aihe tuli konkreettisesti esille Volkswagen Groupin yhteisessä tilaisuudessa, jossa Yhdysvaltoihin suunnitellun Scout Motorsin pomo Scott Keogh listasi hienosti alueiden välillä olevat näkemyserot, miten ne vaikuttavat autojen suunnitteluun ja valmistamiseen, ja miksi Scout keskittyy nyt tekemään ajoneuvoja ensisijaisesti amerikkalaisille. – Meillä ei ole ongelmaa isojen hevosvoimien, nopeiden kiihtyvyyksien tai pitkien toimintamatkojen kanssa, joten siksi range extender (toimintamatkaa jatkavalla polttomoottorilla varustettu sähkövoimalinja) on äärimmäisen amerikkalainen ratkaisu, koska se sisältää kaiken, Keogh kiteytti. Edes messut eivät olleet samaa mieltä itsensä kanssa. Normaalin messuhallielämän lisäksi IAA pyrkii olemaan helposti lähestyttävä, joten osa merkeistä ja uutuuksista oli esillä vain yliopiston lähellä Münchenin keskustassa Open Space -alueella. Yleisön kannalta ratkaisu on kuitenkin hyvä, joten merkistä toiseen päätyminen sujuu katuympäristössä lievässä festarihumussa helpommin, kuin messuhalliin raahautuminen ja kuumannihkeän ilman sietäminen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Samaa mieltä kuitenkin Se mistä oltiin kuitenkin samaa mieltä, oli messuhulinan paluu ja yleinen autoista innostuminen. Yleisölle avoimessa IAA Open Spacessa nähtiin jopa jonottamista BMW:n ständille sateesta huolimatta. Audin uusi design sai hyväksyvää nyökkäilyä alkuperäisen TT:n muistavilta. Vanhempia mieshenkilöitä nähtiin ihmettelemässä sähköisiä autouutuuksia ostohousut prässättynä ja perheen pienimmät olivat innostuneita kaikesta uudesta, värikkäästä ja äänekkäästä. Opelin Gran Turismo -haasteeseen oli jonoa ja siihen auttoi varmasti se, että tehdas jaksoi tuoda peliin saapuvan Corsa GSE Visioninsa paikan päälle. Ehkäpä messut, ja autoala yleisestikin, jaksavat vielä vetää pessimismikauden jälkeen. Lue lisää Kaikki artikkelit 2.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 4: Schwarzwald, Saksan keuhkot ja taistelu tuulimyllyjen puolesta 1.7.2026 Matkailu Sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin osa 3: virtaa lainaamassa – Liberté, Égalité, Fraternité! 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan 30.6.2026 Uutinen Uusi risti viisi – BMW X5 luottaa jättiakkuun, polttomoottoreihin ja ruksivaloihin 29.6.2026 Matkailu Twingoilua, peippailua ja petipuuhia 28.6.2026 Ajatuksia autoista Renault Twingolla vajaat 4 000 kilometriä Pariisista Helsinkiin – tästä se lähtee 28.6.2026 Ajatuksia autoista Kävin klassikkoautotapahtumassa ja opin, että nuoriso ei olekaan pilalla 24.6.2026 Yleinen Pyöräilyn varaan ei voi rakentaa ilmastopolitiikkaa 19.6.2026 Yleinen Koeajo: Toyota Hiluxin dieselmalli on perinteisiä ratkaisuja täynnä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 2.7.2026 Laivat Suomen uusin jäänmurtaja Polaris yltää Polar-jääluokkaan 4 - tältä näyttää sen jäätä halkova pohja 1.7.2026 Kuluttajat Audi hajosi – korjauslasku paisui lähes auton arvon suuruiseksi, kuluttaja ja merkkikorjaamo riitautuivat kustannuksista 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 26.6.2026 Matkailu Länkipohjassa sijaitsee suuri muistomerkki, joka on asetettu hyvinkin erikoiseen paikkaan 29.6.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: KYR-12 -kilpinen, Poliisin poika -elokuvan mallinen Škoda 120 L 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 4.6.2026 Koeajo Tätä vuosimallin 1990 Toyota Hiace 4WD:tä täytyy kohdella silkkihansikkain, sillä sen sisäänajo on vielä pahasti kesken 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 15.6.2026 Laivat Tämä "töpseli" syöttää Silja Linen aluksille satamassa 11 kilovolttia ja noin kolmea megawattia - riittää juuri pitämään valot ja ilmastoinnin päällä