19.4.2022 Ajoneuvot Katupölyä ilmassa: Kamux varoittaa sen haittavaikutuksista auton jälleenmyyntiarvoon Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Katupöly ei ole vahingollista pelkästään hengitysteillemme. Keväinen riesa voi sulattaa henkilöauton jälleenmyyntiarvosta suuriakin summia ja tehdä hallaa sille myös käyttöarjessa. Näin keväisin – tai viimeistään kun lumet sulavat – katukuvaan kuuluu valitettavan oleellisena osana katupöly. Se on tuttu näky myös autojen pinnoilla, jotka ovat keväisin eri tekijöistä johtuen keskimäärin likaisempia kuin muina vuodenaikoina. Kamux Tampere Lielahden automyyjä Minttu Kuismanen kertoo aitiopaikalta käsin katupölyn vaikutuksista autoon ja sitä kautta sen jälleenmyyntiarvoon. - Katupölykaudessa on tavallaan kyse pienestä hiekkamyrskystä. Ja kun ilmassa leijailee paljon hiekkaa ja pölyä, se vaikuttaa väistämättä korin maalipintaan. Samoin tuulilasissa oleva hiekka voi herkästi naarmuttaa lasia, kun käyttää pyyhkimiä. Kaupunkien keskustojen kaltaisissa paikoissa, joissa pölyä on todella paljon, sitä voi mennä myös ilmastointiin. Harkitsisinkin itse tällaisissa paikoissa ilmastoinnin sulkemista kokonaan hetkeksi, Kuismanen luettelee. Edellä mainitut olivat ehkä niitä tunnetuimpia ja yleisimpiä katupölyn haittoja, mutta pinnan ohella myös teknologia saattaa ottaa osumansa sen vaikutuksesta. - Peruutustutka ja kaikki vastaavat tutkat voivat häiriintyä ja herjata paljon, jos niihin pääsee kertymään pölyä ja kuraa. Niissä olevat herkät sensorit saattavat myös mennä herkästi rikki, jos niihin pääsee kertymään paljon hienoa pölyä. Se on tietenkin sitten ikävä lisälasku autoilijalle, joten tarkkana kannattaa olla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ei painepesurin voittanutta Tärkein ase katupölyä vastaan on autolle riittävän usein tehtävä pesu. Kuten järkikin sanoo, virhe numero yksi olisi hangata pölyä (= pieniä kiviä) maalipinnassa sienellä tai kintaalla. Sen sijaan kunnon huuhtelu ennen jatkokäsittelyä on avain hyvään pesutulokseen. Painepesuri on siihen tehokkain väline, myös vedenkulutuksen kannalta. Hyvä ennakkotoimenpide katupölykauden varalle ja sen aikana on myös maalipintaa suojaava vahakäsittely. - Hiekkaa ei missään nimessä pidä pyyhkiä tai harjata millään keinoin, koska se naarmuttaa pintaa. Naarmuinen maalipinta taas valitettavasti näkyy heti auton jälleenmyyntiarvossa. Tärkeää on myös muistaa pestä harja kunnolla ennen sen käyttämistä auton pesuun esimerkiksi painepesurilla, jotta harjaan edellisellä kerralla jääneet hiekanjyvät eivät naarmuttaisi autoa. Paras tapa pestä auto on huolellinen huuhtelu vedellä, jonka jälkeen se pestään oikealla aineella ja huuhdellaan hyvin pois. Tietenkään pakkasella ei kannata pestä, sillä auton pitää päästä kuivumaan hyvin. Missään nimessä ei saa tulla jäätymistä, Kuismanen kertoo. Tähän aikaan vuodesta auton pesu voi toki tuntua epäkiitolliselta, sillä tiet ovat yleensä märkänä ja viimeistään ensimmäinen vastaan tuleva isompi ajoneuvo läväyttää sohjot ja kurat takaisin naamalle. Se kannattaa ilman muuta silti tehdä. Lähde: Kamux Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Moottorin arkisto Lisää aiheesta Dacia pilaa maalipintasi ilmaiseksi – Dacia Mud Wash 5 vinkkiä savestukseen – karheus pois maalipinnasta Auton pesu sateella on hyvä idea Auton syyssuojaus – aika vahata Auton vahauksen lyhyt oppimäärä Autonhoidon perusteet: näillä vinkeillä auto puhdistuu helposti, turvallisesti ja edullisesti Autonhoidon yleisvastaus: mikrokuitua mihin vaan Autonhoitoa joululahjaksi – viisi vinkkiä Lue lisää Kaikki artikkelit 14.12.2025 Ajoneuvot Monin paikoin uudistunut Hyundai Ioniq 6 on pian täällä – ennakkotietona mainittakoon tonneilla pudonnut 46 399 euron alkaen-hinta 13.12.2025 Uutinen Tiestön korjausvelka jo yli 2,5 miljardia euroa – LiikenneSuomi vaatii lisätekoja teiden kunnostamiseksi 12.12.2025 Ajoneuvot Opel ostaa Astralle lisää aikaa maltillisella päivityksellä, jonka voi tunnistaa suoraan keulasta 12.12.2025 Autoilu Sade runtelee sorateitä ympäri Suomen, etenkin maan eteläosissa 12.12.2025 Ajoneuvot Kia aikoo mahduttaa jälleen yhden uuden crossoverin mallistoonsa tuomalla uuteen polveen siirtyneen Seltosin meikäläisille markkinoille 11.12.2025 Uutinen 25 kiinalaista yhteiskäyttöautoa Helsinkiin 11.12.2025 Uutinen Kääntyivätkö EU:n kiinalaisten sähköautojen täsmätullit itseään vastaan? 10.12.2025 Euro NCAP Mercedes-Benz CLA, Volkswagen T-Roc ja muut uutuudet Euro NCAP -syynissä 10.12.2025 Uutinen Ford tuonee Fiestan takaisin – mutta kahden uutuusmallin jäljet johtavat Renaultille Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.12.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: kirosana nimeltä huoltovapaus 12.12.2025 Käyttötesti Noin kahdeksan tuntia ja yli 600 kilometriä yhden päivän aikana – onko Škoda Elroqin hierovasta istuimesta mihinkään? 14.12.2025 Ajoneuvot Monin paikoin uudistunut Hyundai Ioniq 6 on pian täällä - ennakkotietona mainittakoon tonneilla pudonnut 46 399 euron alkaen-hinta 13.12.2025 Koeajo Maistiainen: Mercedes-Benz CLA Hybrid 4Matic – vuoden sähköuutuus tällä kertaa polttomoottorilla 14.12.2025 Koeajo Maistiainen: Toyota Aygo X Hybrid on ehkä markkinoiden taloudellisin ei-ladattava polttomoottoriauto 12.12.2025 Käyttötesti Noin kahdeksan tuntia ja yli 600 kilometriä yhden päivän aikana – onko Škoda Elroqin hierovasta istuimesta mihinkään? 10.12.2025 Moottoripyörät Honda GB350S – hävyttömän halpa retromalli 8.12.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: mikä on yliampuvampaa kuin Volkswagen Touareg V10:llä? - tietenkin Volkswagen Touareg W12:lla 9.12.2025 Ajoneuvot ADAC selvitti sähköautojen käyttäjiin kohdistuvia säteilymääriä - penkinlämmitinkin paljastui niitä suuremmaksi säteilylähteeksi 14.12.2025 Ajatuksia autoista Ajatuksia autoista: kirosana nimeltä huoltovapaus 1.12.2025 Kuluttajat Volkswagen Golfin vaihteisto vikaantui pahasti – autoliike yritti laittaa tuhansien eurojen korjauksen kuluttajan käyttötavan piikkiin 18.11.2025 Matkailu Panssarimuseon vetonaula saapui museolle – yksi asia tekee siitä kovaa valuuttaa tulevaisuudessa 2.12.2025 Käyttötesti käytetyllä Verotuspäätös tuli: paljonko Moottorin tuontiauto-Saabista täytyi maksaa autoveroa ja miten tuontiauto verotetaan? 25.11.2025 Liikenne Eihän vain sinun autosi lukeudu tähän 85 447 auton joukkoon? 21.11.2025 Kuluttajat ”Uudenveroinen” Škoda Enyaq kävi korjaamolla 15 kertaa puoleentoista vuoteen – myyjä ja maahantuoja kiistivät autossa olevan virhettä