Koeajo: Hyundai i30 N Performance Pack – kun riittävän hyvä ei riitä

Hyundai i30 N on osoitus siitä, miten pitkälle korealaisautot ovat reilussa vuosikymmenessä kehittyneet. Hyvää Alusta, moottori, tasapainoisuus, pitkä takuu. Huonoa Vakionopeudensäädin.

Vuosi 2004. Kultakauttaan elävä Top Gear -televisiosarja saa katsojat raikuvaan nauruun etsimällä helmeä korealaisten autojen joukosta. Kumpi onkaan huonompi: auto, joka ei selviydy kaarteesta, vai auto, jonka kolmisylinterinen diesel hyytyy mäkeen?

Nauru loppui lyhyeen. Korealaiset ymmärsivät markkinat ja muokkasivat tuotteensa ennätysnopeasti vitseistä vakaviksi perheautoiksi. Mutta intohimo jäi puuttumaan. Resursseja ei kulutettu vertailuvoittoon yltäviin ohjauksiin tai ylisanoja ansaitseviin alustoihin. Pitkän aikaa autoista huokui toyotamainen riittävän hyvyyden ja käyttövarmuuden tavoittelu.

Sitten Kia Stinger GT ja Hyundai i30 N saapuivat suoraan automaailman ylähyllylle. Noin 75 000 euroa maksavana Kia jää useimmilla unelmaksi, mutta keihään toisena kärkenä on lähes puolet edullisempi Hyundai i30 N.

Eikä i30 N voisi saapua haastavampaan luokkaan: tarjolla on Peugeot 308 GTi:n jännittävyyttä, Renault Megane RS:n upeutta ja Volkswagen Golf GTI:n lähes täydellistä kompromissiakin.

Ja kuten Italiassa ajetulla ensikoeajolla totesimme: siinä seurassa Hyundai i30 N seisoo ylpeänä.

Kun riittävän hyvä ei riitä

Ensimmäinen N-sarjan urheilutunnusta kantava malli edustaa tulisten perheautojen kultaista keskitietä: ääntä, ajettavuutta ja suorituskykyä on roimasti, mutta päivittäistä käyttöä ei ole vaarannettu. Hillitty ulkoilme voi jakaa mielipiteitä, mutta siitä ei kannata tehdä kynnyskysymystä.

Tavanomainen resepti on toteutettu epätavanomaisen hyvin. Jo ensimetreillä kahdesta i30 N -vaihtoehdosta rajumpaa edustavan Performance Pack -koeajoauton huomaa edustavan aivan uutta Hyundaita. Siitä aistii, ettei riittävän hyvä ole enää riittänyt.

Urheiluistuin antaa erinomaisen tuen ja hieman korkeasta istumakorkeudesta huolimatta ajoasento säätyy moitteettomaksi. Ohjauspyörä istuu käteen ja sulavatoimista manuaalivaihteistoa käskevä vaihdekeppi löytyy odotetusta paikasta. Sisätilat ovat varsin perusmallin kaltaiset, resurssit on selkeästi käytetty ominaisuuksiin, ei kuorrutukseen. Valitettavasti Hyundain perusmallinen vakionopeudensäädin on N-versiossakin läsnä: vanhanaikainen järjestelmä ei näytä asetettua nopeutta lainkaan.

Muokattava luonne

I30 N:n luonnetta muokataan ohjauspyörän kahdesta WRC-rallitiimin Performance Blue -sinistä kantavasta painikkeesta. Viisi ajotilaa muokkaavat seitsemää seikkaa iskunvaimennuksesta pakoputkistoon, ohjaukseen ja sähkömekaaniseen tasauspyörästön luistonrajoittimeen. Suosikkiyhdistelmäksi muodostuu kaikkien paitsi alustan heittäminen suorituskykyisimmälle asetukselle. Tällöin etenkin ohjaus tuntuu mainion tunnokkaalta, vaikka tehokas etuveto vähän urissa veteleekin.

Kytkin puree terävästi, mutta liikkeellelähdön jälkeen ajo on helppoa. Kaksilitrainen turbomoottori vetää nöyrästi 2000 r/min alkaen, eikä meno hyydy ennen punarajaa. Sporttiin erinomaisesti sopivan pakoputkiston murinat ja terävät paukkeet lapsettavat – tai sitten saavat olon tuntemaan liian vanhalta moiseen leikkiin.

Luokkansa kärjessä

Hyundai i30 N tuntuu erittäin eheältä ja hiotulta tuotteelta. Alusta on lajityypilliseen tapaan jämäkähkö, muttei turhaan: se kantaa auton painon ja suodattaa tienpinnan töyssyt upeasti. Auto onnistuu samaan aikaan olemaan vakaa, mutta pyydettäessä ketterä. Tasauspyörästön luistonrajoittimen ansiosta auto kääntyy myös kaasulla nöyrästi mutkiin, eikä vetopidossa ole moitittavaa.

Hyundai on yksinkertaisesti rakentanut yhden kyvykkäimmistä ja hauskimmista autoista luokkaan, jossa kilpailu on erittäin kovaa. Hintakin asettuu maltilliselle tasolle, ja kattaapa pitkä takuu rata-ajonkin (ei ajanottoa tai kilpailua). Vuodesta 2004 on kuljettu huima matka huipulle.

Päivitetty: 18.6. klo 9.30: Lisätty maininta vakionopeudensäätimestä.

Teksti: Lauri Ahtiainen kuvat: Lauri Ahtiainen ja Roman Razinkov