7.9.2018 Matkailu Kuusitoista vinkkiä parempiin lomakuviin Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Mitäpä loma olisikaan ilman muistoja? Ja niistä parhaat eivät suinkaan ole muovikrääsää, vaan esimerkiksi valokuvia. Oheiset vinkit auttavat tallentamaan matkan parhaat palat monipuolisesti. Omatoimisen kustannustoiminnan ja näyttävien kuvakirjojen luomisen mahdollistava Blurb-palvelu on houkutellut opettajana, kirjoittajana ja valokuvaajana San Franciscossa työskentelevän Jessica Ruscellon antamaan vinkkejä onnistuneisiin lomakuviin. Sen verran blogi-vieraan valinnassa on Blurbilla ollut oma lehmä ojassa, että monipuolinen lista tähtää luonnollisesti kattavan kuvakokonaisuuden tallentamiseen, josta syntyy myös muistona oivallisesti toimiva kuvakirja. Vinkeistä voi toki myös poimia vain parhaat päältä, jos kuvakirjan koostaminen tuntuu liian kunnianhimoiselta tehtävältä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Älä lähde suunnittelematta Ennakkosuunnittelu auttaa toteuttamaan. Eli jos tavoitteena on kuvakirjan koostaminen, on kuvien lukumäärän ja variaation tarve huomattavasti suurempi kuin vaikkapa kalenterin tekemisessä. Kuvaamatta jätettyjä ruutuja ei reissun jälkeen kuvatuksi saa, joten ainoa vaihtoehto saattaa olla kuvamukin teettäminen. Ja sehän ei säväytä samaan tapaan kuin painotuote. Omaleimainen kuva tähtäimenä Kotiläksyt kuntoon. Tulevan matkakohteen parhaiden paikkojen setvimisessä auttaa esimerkiksi Instagram ja selaimen kuvahaku. Suosituissa kohteissa omaperäisen kuvan suunnitteluun saa lisäaikaa ennakoimalla. Aivan kaikkea ei vielä kuvattu, joten säväyttämismahdollisuuksia on, kuten Moottorin Instagramistakin voi huomata. Harjoitus tekee mestaristakin paremman Kameran käyttö ja eri asetusten suomat mahdollisuudet kannattaa ottaa haltuun jo hyvissä ajoin ennen kuvausrupeamaa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Varapäreen lisäksi muutakin Juuri ennen parasta kuvaushetkeä hyytyvä akku tai kesken päivän täyttyvä muistikortti kinnaan tunnetusti pinnaa, joten varautuminen kannattaa. Vara-akku ja ylimääräinen muistikortti rokottavat matkakassaa sen verran maltillisesti, että niihin kannattaa satsata. Varapärettä ei rahalla saa, mutta pinnan pidentäminen turistikatujen ryysistä varten onnistuu kyllä muutenkin. Lisätukena alituisen kiireen välttämistä voi suositella. Jos jotain sattuu Kallis kuvauskalusto on syytä vakuuttaa vahinkojen ja varkauksien varalle. Ennen uuden vakuutuksen ottamista, kannattaa tarkastaa olemassa olevien vakuutusten ehdot. Matkavakuutus saattaa kuulua esimerkiksi ammattiliton jäsenmaksuun tai olla luottokortin kylkiäinen, mutta korvaustaso saattaa olla varsin maltillinen. Matkavakuutus on syytä mitoittaa reissun mukaiseksi, mutta turhasta ei kannata maksaa. Sata salamaa Salamavalon käyttö jakaa kuvaajien mielipiteet. Osa pitää keinotekoista välähdystä lähinnä todellisuuden tappavana riesana, osa taas mielienkiintoisia efektejä luovana rikkautena. Harjoittelematta ei salamakuvauskaan suju, joten suoran ja epäsuoran lisävalaisun salat kannattaa ottaa haltuun ennen matkaa, jos salamaa aikoo käyttää. Lisävaloa kuvaan voi tuoda myös otsalampulla tai puhelimella. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Puhtaus on puoli kuvaa Pidä linssit ja kameran kenno puhtaana. Jos kuvaat kännykällä, pyyhi linssi pari kertaa päivässä ja vältä puhelimen käsittelyä aurinkorasvanäpeillä. Viimeistely käsittelemällä Harva kuva on nappia painamalla valmis. Kotikoneella esimerkiksi vanha tuttu Photoshop ja hieman tuoreempi Lightroom hoitavat homman. Puhelinta julkaisuvälineenä käyttävälle Instagram tarjoaa kelvolliset työkalut kuvan viimeistelyyn, mutta Facebookilla on vielä pitkä matka siihen tasoon. Jos mahdollista, tutustu Snapseed ja Camera+ -appseihin. Niistä voi olla tuntuvaa apua matkalta julkaistavien kuvien viimeistelyyn. Maisemat talteen Maisemakuvaajan parasta ystävää on vaikea nimetä. Tittelistä kamppailevat muun muassa jalusta ja langaton kaukolaukaisin. Yksi verraton on myös kameran tai puhelimen automatiikan avustama panoraama-kuvausasetus. Sitä kannattaa hyödyntää rohkeasti. Onnistuessaan panoraama on virkistävä lisä peruskuvien joukossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Automaattia ei tarvitse hävetä Manuaaliasetuksen ylistys ajaa helposti tilanteeseen, jossa kameraan pakatusta älystä jää suuri osa käyttämättä. Nopeissa tilanteissa ja vaikeissa valaisuolosuhteissa automatiikan apu en vähintäänkin tervetullutta. Asetus auttaa myös vaivatonta kuvausta arvostavaa. Nykyaikainen kamera auttaa kokemattomampaakin kuvaajaa onnistumaan. Variaatioilla voittoon Maisemakuvat kuuluvat lomakuvasatoon kuin nenä päähän, mutta pelkkää "aakeeta laakeeta" kuvaamalla ei kovin kummoista kokonaisuutta synny. Kuvaa siis myös ihmisiä, ruokaa, yksityiskohtia ja paikallisia erikoisuuksia. Läheltä ja kaukaa. Rajata vai eikö rajata? Kuvan koko ja sen rajaaminen aiheuttavat taatusti pohdittavaa. Instagram rakastaa neliöformaattia, mutta siitä ei vaaka- tai pystykuvaa jälkikäteen saa. Toistaalta ei kaikista vaaka- tai pystykuvistakaan onnistu täydellisen neliskantin rajaaminen, joten ratkaisu lienee monipuolisuudessa. Kun taltioi vaihtoehtoja, on jälkikäteenkin tarjolla valinnanvaraa. Eli perussetti voisi olla: pysty, vaaka ja neliskantti. Panoraamaa unohtamatta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Ihmisiä kuvissa vai kuvia ihmisistä? Pelkät poseeraukset nähtävyyksien edessä tai tunnetuilla tapahtumapaikoilla toistavat nopeasti itseään kuvissa, joten kuvauskohdetta kannattaa houkutella tekemään jotain. Katselemaan, kokeilemaan, liikkumaan, osoittamaan, maistamaan...vaihtoehtojahan riittää, kunhan pitää tolkun päässä ohjaamisessakin. Kielekkeiden reunat ja muut vaaranpaikat kannattaa jättää suosiolla väliin. Hyviä kuvia saa taltioitua ilman turhia riskejäkin. Lukkopolvet auki Kaikkia lomakuvia ei kannata taltioida silmän korkeudelta, vaikka se miten luontevaa olisikin. Kannattaa kokeilla kameran nostamista ylemmäs käsien varassa, kyykistymistä alemmas tai kameran laskemista maahan asti. Innokkaimmat kuvaajat heittäytyvät tilaisuuden tullen makuullekin, mutta aivan joka paikassa moisia otteita ei voi suositella. Jos polvilukko ei aukea, kannattaa kokeilla esimerkiksi selfiekepin ja kaukolaukaisimen yhdistelmän apua. Kliseet varmistuksena Kaikkien lomakuvien ei tarvitse olla villejä virityksiä ja toinen toistaan kummallisemmista kuvakulmista taltioituja. Peruskuvat luovat osaltaan variaatiota ja varman päälle pelaaminen varmistaa, että myös käyttökelpoisia kuvia tulee taltioitua. Eli kaikki kunnia myös perusmatka-albumien täytteelle, joissa asiat esitetään sellaisina kuin ne ovat. Kameli kamelina ja maisema maisemana. Kuvakliseekin voi olla käyttökelpoinen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lomakuvan ja matkakuvan ero Kannattaa muistaa, että lomakuva kertoo kokemuksesta, tapahtumasta ja hetkestä. Niiden ei ole tarvitse olla huippulaatuisia ollakseen oivallisia. Matkakuvaaminen on pykälää totisempaa hommaa, joka vie vastaavasti myös enemmän aikaa ja vaatii vaivaa, joten koko lomaa ei ehkä kuitenkaan kannata viettää vain kuvien ehdoilla. Matkaseurakin saattaa arvostaa hieman rennompaa otetta reissussa. Lähde: Blurb Kuvat: Antti Hentinen Lue lisää Kaikki artikkelit 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 9.11.2025 Matkailu Yhä useampi suomalainen suuntaa talvilomalle Ruotsiin 2.11.2025 Matkailu Kun masuunit hiljenivät – Zollverein on Saksan ja ehkä koko Euroopan vaikuttavin teollisuusmuseo 31.10.2025 Matkailu Turun valtteina ruoka, taide, kauppahalli ja Kakolanmäki – miksipä ei! 26.10.2025 Matkailu Vuonna 1922 valmistuneen laittoman vampyyrielokuvan kulissina toiminut slovakialainen linna hämmentää monipuolisuudellaan 23.10.2025 Matkailu Onko tässä Turun halvin hotelliyö? 21.10.2025 Uutinen Junassa saa palvelua – uudet Pendolino Plus -kaukojunat aloittavat liikennöinnin 19.10.2025 Matkailu Maailman hienoin palatsi ja museo on sellainen, mikä samaan aikaan sekä ihastuttaa että vihastuttaa 12.10.2025 Matkailu Porattiinko öljyä ensimmäisenä maailmassa Saksassa – Saksan öljymuseo valottaa asiaa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 9.11.2025 Koeajo Koeajo: Mazda 6e – taistelua sähköä vastaan ei olisi kannattanut pitkittää näin kauan 9.11.2025 Ajatuksia autoista Näin Bugatti Veyronin, joka auttoi ymmärtämään miksi superautoja kannattaa valmistaa vaikka tappiollisesti – Ajatuksia autoista 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 9.11.2025 Matkailu 11.11. 1918 aseet hiljenivät jättäen jälkeensä yli miljoona tuntemattoman sotilaan leposijaa 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan 20.10.2025 Kuluttajat Mitätön vika johti tuhansien eurojen moottorikorjaukseen – kuluttaja ja korjaamo väänsivät Škodaan tulleista korjauskustannuksista