Moottori 100 vuotta: täällä syntyvät Aeron Super-Caravellet – tutustuminen Sud Aviationin tehtaaseen Toulousessa vuonna 1964

Aeron suursatsaus mahdollisti suomalaisyhtiölle ensi kertaa muun muassa suoran suihkukoneyhteyden Helsingistä Lontooseen ja Pariisiin.

Finnair, silloin vielä nimeltään Aero Oy, teki vuonna 1960 historiaa ottamalla ensimmäisenä pienehkönä lentoyhtiönä käyttöönsä suihkumatkustajakoneen, ranskalaisvalmisteisen Sud Aviation Caravellen.

Neljä ensimmäistä Caravellea, niin kutsutut "höyry-Caravellet" OH-LEA, -LEB, -LEC ja -LED eivät kuitenkaan olleet yhtiön käytössä kuin neljä vuotta, sillä vuonna 1964 käyttöön saatiin selvästi paranneltu versio samasta konetyypistä.

Super-Caravellen käyttöönotto toi Aeron/Finnairin suihkukonekalustoon selvää lisäkapasiteettia ja mahdollisti suorien yhteyksien avaamisen maailmankaupunkeihin Frankfurtiin, Lontooseen, Pariisiin ja Zürichiin.

Moottori kävi vuoden 1964 keväällä tutustumassa Sud Aviationin lentokonetehtaaseen Ranskan Toulousessa. Siellä olivat rakenteilla ja viimeisteltävänä Aeron ensimmäiset Super-Caravellet. Raportti julkaistiin Moottorissa 5/1964.

Mutta mikä varsinaisesti muuttui?

Super-Caravellea voisi siis verrata Airbus A320neo -sarjaan. Tämä kuitenkin sillä erotuksella, että Caravelleen uudet ja paremmat moottorit saatiin huomattavan pian. Tuossa vaiheessa suihkumoottorit kehittyivät nopeasti, olihan maailman ensimmäisen matkustajasuihkukoneen, brittiläisen de Havilland Cometin käyttöönotosta vasta 12 vuotta.

Super-Caravellen parannukset edeltäjäänsä nähden eivät kuitenkaan rajoittuneet pelkästään moottoreihin, vaan koneeseen tuli uutena ominaisuuksia, joita nykykoneissa pidämme itsestäänselvyyksinä.

Super-Caravellet saivat siis pyrstöönsä niin kutsutun APU-generaattorin. Lisäksi uudet moottorit oli varustettu suihkujarruilla, jotka siis kääntävät laskukiihdytyksessä moottorien työntövoiman eteenpäin. Näin Caravellessa voitiin luopua jarruvarjoista.

Muita Super-Caravellen tuomia teknisiä parannuksia olivat muun muassa siirtyminen tasavirtajärjestelmästä vaihtovirtajärjestelmään, kiitotievaatimuksen pieneneminen laskukiidossa, parempi hydrauliikka sekä hiottu aerodynamiikka. Super-Caravellen 52 tonnin lentopaino oli kuusi tonnia "höyry-Caravellea" suurempi, ja matkatavara- ja rahtitilat kasvoivat jopa 29,7 prosentilla. Lisäksi koneen mukana toimitettiin rahtikontit.

Matkustajan kannalta keskeisiä parannuksia olivat uudet istuimet, parempi paineistus sekä ilmastointi, suuremmat matkatavaratilat ja myös korkeammalle sijoitetut ikkunat, jotka tarjosivat paremman näkyvyyden. Super-Caravelle oli myös metrin pidempi kuin edeltäjänsä, mikä tarkoitti, että sen matkustamoon saatiin yksi penkkirivi lisää.

Super-Caravellen kaupallisen merkityksen kannalta yksi asia oli kuitenkin Aerolle ehkä kaikkein merkittävin:

Uuden Caravellen syntysijoilla

Moottori seurasi siis Super-Caravellejen valmistusta Sud Aviationin tehtaalla Etelä-Ranskan Toulousessa siinä vaiheessa, jossa ensimmäiset yksilöt ovat saapumassa Aerolle arviolta kolmen kuukauden kuluessa. Kuuden koneen tilauksen viimeinen yksilö tultaisiin tällä tietoa luovuttamaan yhtiölle vuonna 1966. Aero kuitenkin tilasi vuonna 1965 vielä kaksi Superia lisää.

Ranskan metallialan lakon vuoksi oli tiedossa, että Superien toimituksiin tulisi viivästyksiä. Tämän vuoksi ranskalaisvalmistaja järjestikin Aerolle muutaman kuukauden ajaksi korvaavaa kalustoa:

Super-Caravellet valmistettiin silloisessa läntisen Euroopan suurimmassa lentokonetehtaassa. Ranskan kansallinen lentokonetehdas oli muodostettu vuonna 1957, kun aiemmin kahdesta pienemmästä toimijasta yhdistetyt SNCASE ja SNCASO yhdistettiin Sud Aviationiksi.

Sud Aviation oli suurimmaksi osaksi Ranskan valtion omistama, mutta sen hallituksessa istui myös yksityisiä osakkeenomistajia sekä tehtaan työntekijöitä. Sud Aviation maksoi täydet verot, eikä sen toiminta tarvinnut frangiakaan valtion tukia.

Sud Aviationilla oli vuoden 1964 tilanteessa noin 600 alihankkijaa, joista parisensataa ulkomaalaisia. Työntekijöitä tehtaalla oli noin 22 000, joista 2 500 työskenteli tekniikan parissa.

Caravelle-matkustajakoneet eivät olleet suinkaan ainoa Sud Aviationin lentokonetehtaan tuote. Yhtiö valmisti myös sotilaslentokoneita, ohjuksia sekä helikoptereita. Suomen Rajavartiolaitoksen tuonaikaiset Alouette-pelastushelikopterit olivat myös peräisin täältä eteläisestä Ranskasta.

Samaan aikaan suunnittelussa oli brittiläis-ranskalaisessa yhteistyössä yliäänimatkustajakone Concorde, josta tulisi menestyksekkäin lajissaan, muttei toki lopulta ollenkaan sellainen käänteentekijä kuin mitä tässä vaiheessa siitä ajateltiin.

Superit olivat taloudellinen superponnistus

Super-Caravellet hankittiin Aerolle järjestelyllä, joka oli siihen aikaan uusi, mutta nykyisin yleisemmin käytetty. Myös Finnair on käyttänyt vastaavaa järjestelyä myöhemminkin Airbus A350 -kauppojensa yhteydessä.

Superien käytännön hankinnasta ja tulevaisuudennäkymistä kertoi alkuperäisartikkelissa Aeron lentotoiminnan johtaja K. J. Temmes.

Lentotoiminnan johtaja näki vuonna 1964 Super-Caravellen pysyvän kilpailukykyisenä noin kymmenen vuoden ajan. Tämä ennustus oli siinä mielessä aliarviointi, että lopulta viimeiset Super-Caravellet poistuivat käytöstä vasta 19 vuotta myöhemmin. Toki koneet eivät enää 1980-luvun puolella olleet sitä "viimeistä huutoa", kun Finnair oli Gunnar Korhosen luotsaamana panostanut tuoreempiin McDonnell Douglas DC-9:hin.

Sud Aviationin tehdas on nykyisin Airbusin käytössä

Sud Aviationin tehdasalue Ranskan Toulousessa on tunnetusti nykyisin yhteiseurooppalaisen Airbus Industrien käytössä. Konsortio virallistettiin vain kuusi vuotta sen jälkeen, kun Moottori oli tehtaalla vieraillut. Sen ensimmäinen tuote oli laajarunkoinen kaksimoottorikone Airbus A300, jonka ensimmäinen kaupallinen yksilö luovutettiin Toulousen tehtaalta vuonna 1974.

Airbusin tuotanto on osakasmaiden kesken hajautettu, ja tällä hetkellä Toulousen tehdas vastaa pääasiassa yhtiön laajarunkokoneiden loppukokoonpanosta. Kaikki Finnairin nykyiset laajarunkokoneet on valmistettu Toulousessa. Tällä hetkellä tuo tehdas valmistaa Finnairin 19 koneen A350-tilauksen viimeistä yksilöä, joka on määrä luovuttaa yhtiölle arviolta ensi kesän jälkeen.

Lähde: Moottorin arkisto