6.4.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Jetta tarjoilee Seat Atecaa kiinalaisille alle 12 000 eurolla Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen Jetta oli Euroopassa niin epäsuosittu, että se poistettiin myynnistä. Kiinassa Jetta on puolestaan niin suosittu, että siitä on tehty kokonaan oma nuorille suunnattu automerkkinsä. VAG-konsernin ja kiinalaisen FAW:in tuoreehko yhteisbrändi Jetta on tehnyt kustannussäästämisestä taidetta. Nuoremmalle polvelle ja ensimmäisen auton ostajille suunnatun merkin versiossa MQB-crossoverista on onnistuttu hävittämään yli 60 prosenttia vastaavan eurooppalaisversion hinnasta taivaan tuuliin.VS5 on brändin ensimmäinen, suosituin ja trendikkäin malli. Kuvat ja otsikko paljastavat, että Jetta VS5 on omaa sukua Seat Ateca – melko lailla. Jetta on luonut oman uniikin brändi-ilmeensä, ja istuttanut sen Atecaan. Tämä näkyy erityisesti keulassa, joka erottuu Seatista kiitettävästi. Myös takavalot ja -puskuri ovat muuttuneet kevyesti, mutta keulan ja perän välissä kaikki on periaatteessa 99-prosenttisesti (johtuen erilaisista toleransseista) vastaavaa Atecan kanssa.Sivupeilit ovat yllättäen yksi mielenkiintoisimmista yksityiskohdista. Ne eivät ole Atecasta, vaan näyttää siltä, että tässä kohtaa on käyty kaikki konsernin MQB-crossoverit läpi ennen sopivien löytymistä. Peilien kannattimet ovat nimittäin ilmiselvästi Škoda Karoqista, mutta kuvut Euroopassa tuntemattomasta sisaruskatraan neljännestä jäsenestä, Volkswagen Taosista.Sisätilasta Jetta ei jaa meille kuvia, mutta internetistä löytyvien lehtikuvien perusteella hytti näyttää pääpiirteissään samalta kuin Seatissa. Materiaalien laatua ja yleistä toimivuutta ei tietysti ruudun läpi pysty arvioimaan.FAW-Volkswagen kertoo Jetta VS5:n olevan ensimmäinen Saksassa suunniteltu crossover, joka maksaa alle 100 000 juania (noin 14 500 euroa).Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyTSI ehti Kiinaan, DSG jäi EspanjaanSeat Atecaan tarjotaan sisarmerkkien tavoin automaattivaihteistoksi konsernin DSG-kaksoiskytkinlaatikkoa. Ilmeisesti kustannussyistä Jetta on kuitenkin vaihteistovalinnassaan sivuuttanut konsernin tuotteen, ja valinnut sen sijaan japanilaisen Aisinin (osa Toyotaa) kuusivaihteisen perinteisen automaatin. Myös meikäläiseen Seat Atecaan kumppaneineen tarjottava 1,5-litrainen TSI on jätetty valikoimasta pois, ja keulalle on istutettu vanhemman polven 1,4-litrainen TSI, kuitenkin ihan mukavien 150 hevosvoiman tehoversiona.Alhainen hinta näkyy voimalinjan lisäksi mitä todennäköisimmin myös turvallisuusasioissa, jotka eivät varmaankaan yllä länsimaisille standardeille.Muun muassa voimalinjassa ja varmasti paljon muuallakin tehtyjen kustannussäästöjen ansiosta Jetta VS5 maksaa ainoalla markkina-alueellaan Kiinassa veroineen alkaen noin 11 900 euroa. Vertailun vuoksi Seat Ateca suunnilleen vastaavalla kattauksella lähtee Suomessa veroineen noin 31 700 eurolla. Jetta on siten reilusti yli puolet halvempi.Lisää JettaaJetta VA3, voisi jopa sanoa, että autenttinen Jetta.Jetan voittokulku Kiinassa ei jäänyt pelkkään VS5:een. Jetta VA3 on Škoda Rapidista ja Volkswagen Polo sedanista muokkailtu sedan, joka on itse asiassa seuraaja aidolle Volkswagen Jetalle. Jetta VS7 on puolestaan Seat Tarracosta, Škoda Kodiaqista ja VW Tiguan Allspacesta omilla mausteilla yhdistelty seitsenpaikkainen sillisalaatti.Jetta VS7Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Carscoops, Autoevolution Kuvat: JettaLisää aiheestaNimi muutettu: Audi amerikkalaisella moottorilla ja punalipuilla – muun muassa sitä oli Hongqi CA7220 Nimi muutettu: Chery Amulet on tarina siitä, kuinka kiinalaiset tekevät vanhasta Seatista vaarallisen Nimi muutettu: japanilainen Volkswagen Taro Nimi muutettu: muistatko kun Audin sai Seatin logoilla – ja hinnalla? Nimi muutettu: Seat Marbella oli omaa sukuaan Panda, mutta sitten tuli välirikko Nimi muutettu: Volkswagen Caddy – Volkkari, joka oli oikeasti aito Škoda Nimi muutettu: Volkswagen K70 – ensimmäinen modernin ajan volkkari kantoi tuttua logoa vieraissa kuorissaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa – lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 29.4.2025 Ajoneuvot Eurooppalaiset alkavat vihdoin saada Volvo EX30:nsa eurooppalaisessa tehtaassa valmistettuna 25.4.2025 Ajoneuvot Lexus ES vaihtoi kerta kaikkiaan tyyliään – kaunokainen tulee saataville myös täyssähköisenä 23.4.2025 Nimi muutettu Nimi muutettu: Nissanin Suomessakin edustava kiinalaisyhteistyökumppani sai heitettyä upouuden Patrolin pakotemuurin yli Venäjälle 19.4.2025 Ajoneuvot Kia EV3 on World Car of the Year 2025 – toisen kerran peräkkäin Kia ja neljännen kerran peräkkäin korealainen sähköauto 18.4.2025 Ajoneuvot Subaru Solterran suuri päivä: itselle elinkaaripäivitys ja yläpuolelle uusi isompi sisar Subaru Trailseeker 17.4.2025 Ajoneuvot Ministeri-Audin uusi tuleminen on täällä – Audi A6 Sedan C9 16.4.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz lakkauttaa ensi vuonna T-sarjan, EQT:n ja Citanin – tai siis Renault lakkauttaa ne 12.4.2025 Ajoneuvot Smart #5 Brabus on 646 hevosvoiman taskuraketti, joka ei mahdu taskuun Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 29.4.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: Toyota Prius tuntuu vanhan mersun jälkeen stereotypiselle riisikipolle 28.4.2025 Koeajo Koeajo: Volkswagen Transporter T7 – kun kilpailijasta tuli kumppani 29.4.2025 Ajoneuvot Citroën C5 Aircross siirtyi näyttävästi toiseen sukupolveensa - lippulaivan asema edellyttää tietyn määrän brassailua 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 28.4.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: torpedokeulainen Scania T124 -rekkaveturi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.4.2025 Peräkärryt Moottori 100 vuotta: peräkärryn akseli taittui väistökokeessa 25.4.2025 Pyöräily Testi: Pyöräilykypärien vallankumous? – Tuleeko tästä pyöräilykypärän hihnasta tulevaisuudessa jopa standardi? 25.4.2025 Moottoripyörät KTM-leirissä kuhisee jälleen – pääkaupunkiseudun myymälä ja huolto lopettaa toimintansa 27.4.2025 Ajatuksia autoista Polttomoottori sähköauton varavirtana, eikö näiden aika mennyt jo? – Ajatuksia autoista 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous