1.3.2023 Ajoneuvot Nimi muutettu: kaikkien aikojen viimeinen Talbot Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Talbot oli mielenkiintoinen ranskalaismerkki, jolla oli myös suomalaisyhteytensä. Merkin loppu oli ehkä kuitenkin vähän vähemmän räväkkä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Talbotia käsitellään Nimi muutetussa, muttei takuulla viimeinen. Viime vuosisadan alussa perustettu Talbot olisi nyt yksi maailman vanhimmista toiminnassa olevista automerkeistä. Sen tarina käsittää loiston vuosia, joina syntyivät esimerkiksi Talbot-Lagon maailman kauneimmiksikin tituleeratut urheiluautot sekä toisaalta suuren määrän heittopussina olon vuosia, jotka ovat toki hedelmällisiä logonvaihtojen näkökulmasta. Perinnerikkaan Talbotin alasajo tapahtui vähitellen ja hieman huomaamattakin. Talbot oli melkoisten yrityskuvioiden keskiössä. Ensiksi Simca ehti ostaa merkin, ennen kuin Chrysler nappasi hallintaansa molemmat, osana Eurooppaan keskittyneen Chrysler Europen muodostamista. Tämä kuvio ei lopulta kovin kauaa kestänyt, sillä Chrysler päätyi vuonna 1978 myymän Euroopan toimintonsa vastaperustetulle Citroënin ja Peugeotin yhteenliittymälle, PSA:lle, muodollisella yhden dollarin hinnalla. PSA-aika jäi Talbotin viimeiseksi aikakaudeksi toiminnassa olevana automerkkinä. Ranskan hallitus halusi Talbotin ranskalaisomistukseen, ja PSA:ta kiinnosti lähinnä kilpailijan ostaminen pois sekä pärjääminen Ison-Britannian markkinoilla, joilla Talbotilla oli vanhastaan jalansijaa. Tältä ajalta ainakin suomalaisittain tunnetuin tuote on varmasti Saab-Valmetin Uudessakaupungissa valmistama Horizon. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Viimeisiä viedään PSA:lla ei siis ollut intoa kehittää Talbotia merkkinä, vaan tärkeitä olivat ainoastaan sen nimen tuomat hyödyt erityisesti Isossa-Britanniassa. Tästä johtuen myös viimeiset Talbotit myytiin kuningaskunnassa. PSA:n ja Fiat-konsernin edelleen voimissaan ( nykyään Stellantiksen kautta) olevaa yhteispakettiautoprojektia on käsitelty Nimi muutetussa pari kertaa aiemminkin. Alfa Romeon viimeiset hyötyajoneuvot nähtiin 80-luvulla saman hankkeen puitteissa, kun Fiat otti projektiin mukaan Ivecon lisäksi Alfan. PSA puolestaan halusi projektiin mukaan Talbotin, jälleen kerran brittimarkkinoita silmällä pitäen. Näin syntyi Talbot Express. Viimeiset Talbot Horizonit valmistettiin Uudessakaupungissa vuonna 1987. Tähän päättyi Talbotin ura henkilöautojen valmistajana. Talbot Expressin myynti kuitenkin jatkui Britanniassa tästä vielä seitsemän vuoden ajan. Express oli käytännössä logoja lukuun ottamatta yhtä kuin Fiat Ducato, ja se valmistettiin Ducaton rinnalla Italiassa. Edellisen kerran Talbotilla oli ollut Fiat-yhteyksiä 60-luvulla Simcan kautta. Vaikuttaa siltä, että Fiat Ducatona Talbotit olivat myös kaikkein kestävimpiä, sillä Britannian autorekisterikeskuksen DVLA:n mukaan saarivaltion teillä liikkuu yhä tuhansia Talbot Expressejä, kun taas muita Talboteja enää joitain kymmeniä. Expressit ovat toki keskimäärin myös uusimpia Talboteja, sillä ranskalaismerkin viimeinen malli oli Britanniassa saatavilla aina vuoteen 1994 asti. Talbot Express on ollut maassa varsin suosittu esimerkiksi matkailuauton alustana. Nykyäänkin briteillä on oma versionsa Stellantis-pakettiautoista, sillä Opelin ja Vauxhallin mukaantulon myötä oikeanpuoleisella ohjauksella varustetaan Vauxhall Movano. Teksti: Benjamin Helander Lähteet: Historics, Gaukmotors.co.uk Kuvat: PSA/Talbot, Fiat Otsikkokuva: Charlie via Wikimedia Commons Lue lisää Kaikki artikkelit 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 26.7.2026 Laivat Halvimmatkin Itämeren-risteilyt maksvat 11 400 euroa, mutta silti The Ritz-Carlton Yacht Collection on noin 700 miljoonaa dollaria pakkasella 25.7.2026 Kuluttajat Vaihteisto oireili heti autokaupasta seuraavana päivänä – Mercedes-kauppa eteni vaatimukseen kaupanpurusta 25.7.2026 Moottoripyörät Koeajo: Kawasaki Z900RS – moderni tehoretro puhuttelee isosti 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla 25.7.2026 Lentokoneet Lähes valmiit, Emiratesin tilaamat Boeing 777X:t odottivat tehtaalla jättikoneen sertifiointia jopa 8 vuotta - lopputulos: ne mahdollisesti romutetaan 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan