23.10.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Lectric Leopard – Renault 5 oli USA:ssa jo vuonna 1978 ”E-Tech” Teksti Benjamin Helander Kuva Renault Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Harmi vain, että aika, markkina-alue ja muutenkin konteksti olivat hieman vääriä täyssähköiselle pikkuautolle. Renault 5 ja samalla tavalla Renault 4 ovat jälleen vuosikymmenten jälkeen hyvin ajankohtaisia, sillä Renault on herättänyt ne henkiin uusina, AmpR Small -pohjarakenteelle perustuvina retrohenkisinä sähköautoina. Ensimmäisenä näistä ensiesiteltiin Renault 5 E-Tech Electric, ja Moottori on jo ehtinyt fiilistelemään sitä, sen hot hatch -sisar Alpine A290:tä sekä tietysti alkuperäistä Renault 5:tä.Koska tämä on Nimi muutettu, aiheesta on totta kai löytynyt osuva nimenvaihtotarina. Se on suorastaan poikkeuksellisen osuva nykytilanteeseen peilaten. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyEnsin oli Renault Le CarNiin kuin moni 1970-luvun autotarina, myös Renault Le Carin tarina alkaa viittauksella öljykriisiin. Ennen öljykriisiä USA:ssa autot pääsivät kasvamaan suorastaan järjettömän suuriksi, sillä polttoaine oli erittäin halpaa. Vuoden 1973 jälkeen autojen kokoa alettiin myös Pohjois-Amerikassa katsoa uudesta näkökulmasta.USA:han rantautuneita Renaulteja: etualalla 18i ja taaempana Le Car. Tuohon aikaan eurooppalaiset ja japanilaiset pienten autojen valmistajat löysivät kumpikin valtameren takaa uusia markkina-alueita. Näin esimerkiksi Honda Civic Japanista sekä Renault 5 Ranskasta tekivät maihinnousun USA:n mantereelle, hieman eri menestyksellä tosin. Renaultilla oli 1970-luvulla jälleenmyyjäverkosto USA:ssa, jonka kautta se sai myytyä jonkin verran autoja. Pikkuisen Renault 5:n myynti kuitenkin takkusi. Renault kuitenkin keksi vuonna 1979 liittoutua paikallisen autonvalmistajan, nyt jo taivaallisille automarkkinoille siirtyneen American Motors Corporationin eli AMC:n kanssa. Järjestelyn kautta Renault osti osuuden AMC:stä ja Renaulteja alettiin myymään AMC:n myyntiverkoston kautta. Samalla Jeepejä voitiin myydä Euroopassa Renault-ketjun kautta.Lisäksi Renault 5:n myyntilukuja pyrittiin nostamaan USA:ssa brändäämällä se Renault Le Cariksi eli ranskan ja englannin sekoituksella "the autoksi". Samalla auton ajettavuutta ja meriittejä Euroopan rallipoluilla pyrittiin korostamaan mainonnassa. Ja taisi Renault ottaa sulan hattuun siitäkin, että muutama poliisipiiri USA:ssa otti Le Carin jopa partioautokseen sen pienten käyttökustannusten vuoksi. Lectric Leopard - jopa 60 kilometriä sähköllä!Renault 5:stä eli siis Le Carista ei koskaan tullut USA:ssa varsinaista suosikkia, mutta paikallista innovatiivisuutta sillä onnistuttiin ruokkimaan, eikä vain myyntiverkostokikkailuilla. Yritys nimeltä Electricar Corporation Massachuttetsista teki nimittäin vuosina 1979 - 1980 sähkökonversioita Renault Le Cariin. Täyssähköiset Le Carit brändättiin nimelle Lectric Leopard. Sehän on kuin Renault 5 E-Tech Electric, mutta kirjaimet vain vähän eri järjestyksessä. Nimen ohella toki jotain muitakin eroja E-Techiin toki löytyi. Nimittäin tehdessään Lectric Leopardin Electricar poisti siitä polttomoottorin, ja lisäsi sen tilalle pienen sähkömoottorin sekä kasan lyijyakkuja. Kyllä, lyijyakkuja, akuista alkeellisimpia. Renaultin 4-vaihteista manuaalivaihteistoa Electricar ei autosta poistanut, vaan Lectric Leopard oli manuaalivaihteinen sähköauto.Tämä ei ole Lectric Leopard, vaan osa Renaultin itsensä Ranskassa vuosina 1972 - 1974 kokeilumielessä noin 100 kappaleen voimin valmistamaa kaksipaikkaista Renault 5 Electrique -sarjaa. Toimintamatkaa vuoden Renault 5 E-Tech Electricillä on sen 410 WLTP-kilometriä, mutta vuoden 1979 Lectric Leopardilla sai olla tyytyväinen 60 kilometriin. Leopard kulki sentään jopa 80 km/h. Lectric Leopardeja tehtiin ilmeisesti lähinnä julkisyhteisöjen käyttöön, ja niitä vaikuttaa Internetin perusteella olevan jokunen kappale edelleen olemassa. Lähteet: Hemmings, Curbside Classic, Renault Lue lisää Kaikki artikkelit 18.12.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: AMC GTA USA oli yritys saada Renault Alpine GTA Amerikan markkinoille, ennen kuin kohtalo puuttui peliin 3.7.2024 Nimi muutettu Nimi muutettu: Renault Grand Koleos on Geely Monjaron kaksonen, ja sukua Volvo XC40:lle toisin kuin millekään muulle Renaultille 26.1.2022 Ajoneuvot Nimi muutettu: Nissanilla oli Renault Twizylle omat ideansa 27.10.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Renault Magnum Australian maantiejunien veturina 25.8.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Dacia, Samsung, Venäjä, Korea, Ranska ja kaksi vähän erilaista Renault Arkanaa 11.8.2021 Ajoneuvot Nimi muutettu: Kolmannen polven Nissan Terrano kertoo viimeistään, ettei Dacia ole mikään heittopussi 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 16.4.2025 Uutinen Renault Scenic saa kaksisuuntauksen latauksen ja osaan malleista yhden polkimen ajon – hinnat pysyneet ennallaan 6.4.2025 Uutinen Tuleva Renault Twingo taipuu myös Nissaniksi ja Daciaksi 4.4.2025 Uutinen Renault Austral kasvopesulla – uusi ilme ja enemmän äänieristystä 2.4.2025 Uutinen Nissan ja Renault vähentävät ristikytköstään – tavoitteena antaa Nissanille liikkumavaraa 8.3.2025 Koeajo Koeajo: Renault Rafale Atelier Alpine – lentokoneiden sukua 26.2.2025 Koeajo Koeajo: Renault Masterin kuormaa ilokseen 21.2.2025 Ajoneuvot Estafette, Goelette ja Trafic ovat historiallisia mallinimiä, jotka Renault on herättänyt tulevaa sähköpakettiautomallistoaan varten 27.1.2025 Koeajo Koeajo: Renault Captur – käytännöllisyyttä ja mukavuutta perusteellisesti uudistuneella ilmeellä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 24.4.2025 Koeajo Koeajo: Hyundai Ioniq 5 – pinnan alla kuplii 23.4.2025 Sähköautot Renault 5 Turbo 3E ennakkovarattavissa – 155000 euron taskuraketti jää rajatun erän herkuksi 22.4.2025 Autoilu Valitako pysäköintiruutu ihan toisen auton vierestä vai jättääkö väliin yksi ruutu? 22.4.2025 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster – enemmän autoa, enemmän järkeä 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 16.4.2025 Esittely Viimeiset käynnistykset: rivikutosen selittämätön jalous 21.4.2025 Uutinen Tarvitsetko G-Mersun, mutta bling hävettää? Nyt maasturiklassikko palaa 1980-luvulle 19.4.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Fiat 131 Abarth Rally -replika 15.4.2025 Kuluttajat Auton rengas irtosi – renkaanvaihtotyön tehnyt korjaamo kiisti syyllisyyden, koska autolla ajettu matka oli ”kolme kertaa Helsingistä Ivaloon” 13.4.2025 Lentokoneet Kiinalaisyhtiö Juneyao Air, jolla on kaksi reittiä Helsinki-Vantaalle, kieltäytyy vastaanottamasta Boeingilta uutta laajarunkokonetta tullien takia 27.3.2025 Uutinen Ajokortin ylläpito käy kalliimmaksi – ikäkuskien kukkarolla käydään 22.4.2025 Kuluttajat Uudehko Škoda Enyaq on vaatinut yli 30 huoltokäyntiä kahdessa vuodessa– autoliikkeet eivät suostu ostamaan autoa vikojen vuoksi 25.3.2025 Käyttötesti käytetyllä Käyttötesti käytetyllä: ostimme vanhan diesel-Mersun tilalle lähes 300 000 km ajetun Toyota Prius -hybridin