5.10.2016 Ajoneuvot Onko Toyotassasi tylsää? Puhu robotille! Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Toyota Kirobo Mini on pikkuruinen robotti, jonka on tarkoitus kysellä ja keskustella arkipäiväisistä asioista. Japanilaiset tunnetaan robotiikan edelläkävijöinä, aina Sonyn legendaarisesta Aibo-robottikoirasta Hondan huikeasti kehittyneeseen Asimo-kävelyroboon. Nyt puuhaan osallistuu myös Toyota, jonka Kirobo Mini on tarkoitettu kuluttajille myytäväksi minirobotiksi. Ai mihin tarkoitukseen? Keskustelukumppaniksi vaikkapa autoon, tietenkin. Ajatuksena on ottaa kämmenelle mahtuva, 10 sentin korkuinen robotti mukaan sinne minne menetkin. Toyotan esimerkissä Kirobo Mini asustaa verrattain tyytyväisenä esimerkiksi auton mukitelineessä. Älypuhelinsovellukseen Bluetoothin avulla linkittyvä Kirobo osaa elehtiä ja keskustella ja robotissa on myös oma kamera ilmeiden tunnistamista varten. Robotin tarkoitus on käydä arkipäiväistä keskustelua ja se muistaa käyttäjänsä mieltymykset, joten se voi ohjata tulevia keskusteluita haluttuun suuntaan. Lisää keskusteltavaa Kirobo osaa hankkia ajoneuvon tai älykodin tietojärjestelmästä. Kirobo Mini saattaa esimerkiksi kommentoida "olipas pitkä ajomatka, hienoa!" tai voivotella, miten äskeinen hätäjarrutus oli pelottava. Mikäli pikkurobo on yhdistetty Toyotan TSC-HEMS -älykotijärjestelmään, se saattaa tervehtiä esimerkiksi "tervetuloa kotiin, kuuma kylpy on valmiina". Yhtä soittoa pikkuinen robotti jaksaa höpöttää sangen riittävät 2,5 tuntia ja akun lataamiseen menee noin 3 tuntia. Saataville Kirobo Mini tulee japanilaisista Toyota-liikkeistä vuoden 2017 aikana ja sen hinta ennen veroja on noin 345 euroa. Toyotan mukaan Kirobo Mini on osa sen Toyota Heart Projectia, jossa tarkoituksena on kehittää mahdollisimman ihmisenkaltaista vuorovaikutusta ihmisen ja koneen välille. Samalla tarkoitus on kuulemma tuoda ihmisen ja auton välinen kumppanuus autojen ulkopuolelle. https://youtu.be/jQDqUIgyj9c Lähde ja kuvat: Toyota Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Katso myös: Toyota kokeilee Japanissa: jätä kännykkä rauhaan, saat kahvia Lue lisää Kaikki artikkelit 12.11.2025 Autokauppa Haussa leijonan osa – Peugeotin sähkökatumaastureihin neliveto 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo – eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 10.11.2025 Uutinen Renault raivaa tilaa museoon – harvinaisuudet huutokaupassa 10.11.2025 Uutinen Teekkarien Autokerho – 75 vuotta tekniikkaa, tarinoita ja tekemisen meininkiä 10.11.2025 Uutinen Suomessa kuolee vuosittain liki 200 ihmistä tieliikenteessä – Pohjoismaat yhä sitkeästi edellä turvallisuudessa 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Ajoneuvot Tältä näyttää Toyotan Cyber Sumo - eli siis uusi Toyota Hilux, joka tulee ensi kertaa tarjolle myös täyssähköisenä 11.11.2025 Kuluttajat Sähköauton kotilatauslaitteen mystinen vika johti vuosia kestäneeseen vakuutuskiistaan 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 10.11.2025 Lentokoneet Saksalainen lomalentoyhtiö Condor eläköitti Euroopan viimeisen "lentävän lyijykynän", harvinaiseksi jääneen Boeing 757-300:n 10.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Peugeot 505 Break 4x4 Dangel ei ole elämäntapafarmari, vaan enemmänkin oikea maastoauto 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 11.11.2025 Autoilu Tyyppiviat: viallinen jakoketju voi tuhota koko moottorin – etenkin näiden autojen kohdalla kannattaa olla tarkkana 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan