13.11.2023 Ajoneuvot Päivän kuva: kiinalaisen sähköauton latausluukku ei ihan noin vain aukea Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kiinalaisvalmistaja Voyahin sähköautomalli Free edustaa Premiumia, mutta lataustapahtuma ei nouse samalle tasolle ajokokemuksen kanssa. Voyah Free on järeän kokoinen luksussähkäri, josta löytyy useita persoonallisia ratkaisuja ja reilu määrä Premium-tunnelmaa. Ihan kaikki autossa ei kuitenkaan ole kohdallaan. Voyah nimittäin yllätti latauspisteellä, mutta ei suinkaan positiivisesti.Freen latausluukun avaaminen osoittautui oletettua haasteellisemmaksi. Ensinnäkin latausluukun saa avattua vain tietoviihdenäytön kautta, eli fyysistä nappia ei ole. Sitä ei myöskään saa painettua auki itse luukusta, kuten monessa muussa mallissa.Suurin haaste latausluukussa on kuitenkin se, että koeajoversiossa luukku ei auennut edes tietoviihdejärjestelmän kautta. Lopulta ainoaksi ratkaisuksi muodostui latausluukun kannen irrottaminen mekaanisesti. Onneksi kansi ei ollut kiinni mekanismissa kovin tiukasti, sillä irroittaminen onnistui käytännössä avaimenperällä ja sormivoimilla.Alkuun ajattelin kyseessä olevan poikkeustilanne, mutta koeajon aikana luukun avaaminen ei onnistunut kertaakaan ilman kannen irrottamista. Ainakin tässä asiassa Premiumin kanssa on vähän niin ja näin.Teksti ja kuva: Tuomas RajalaMainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 11.3.2025 Ajoneuvot Alfa Romeo Junior saa nelivedon ja lisää urheilullisuutta 10.3.2025 Ajoneuvot MG S5 on MG 4:n SUV-sisar, joka tulee korvaamaan MG ZS EV:n 8.3.2025 Ajoneuvot Maskuliinisesta maasturista tulikin naistenauto – Women’s Worldwide Car of the Year 2025 on Hyundai Santa Fe 8.3.2025 Ajoneuvot Moottori 100 vuotta: Matka Euroopan halki – päämääränä viedä kenttäambulansseja Ukrainaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 18.3.2025 Kuluttajat Asiakas löysi vikoja Volvosta autokauppojen jälkeen – myyjä piti vaatimuksia kohtuuttomina, koska ostajalla ei ollut kiirettä korjata niitä 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 19.3.2025 Se kerta kun Se kerta kun: Audi ehti ensimmäisenä eurooppalaisvalmistajana tuomaan hybridiauton asiakaskäyttöön 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 13.3.2025 Käyttötesti Käyttötesti: Volkswagen Tiguanille saa taas varata korjaamoajan, kun matka oli katketa tehojen katoamiseen 14.3.2025 Sähköautot Koeistuttu: Toyota Urban Cruiser on susi lampaan vaatteissa, tai siis Suzuki Toyotan vaatteissa 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle