15.10.2025 Uutinen Porschen murheet kasautuvat – riittääkö U-käännös mallistossa? Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Tariffit, sakkaava Kiinan myynti ja yltiökunnianhimoinen sähköistymissuunnitelma ovat vain osa Porschen yllättäen ilmenneitä murheita. Porsche on totutusti ollut modernina aikakautena eräänlainen mallioppilas, sillä urheilu- ja premiumautovalmistaja on ylläpitänyt tervettä voittomarginaalia. Nyt vuorossa on kuitenkin tulosvaroitus, sillä valmistaja arvioi liikevoittoprosentin yltävän korkeintaan kahteen prosenttiin tänä vuonna. Syitä on monia, joista osa on Porschen vaikutusvallan alla. Yhdysvallat, Kiina ja alihankkijat Yhdysvaltain 15 prosentin tariffit Saksasta tuotaville autoille merkitsevät Porschelle satojen miljoonien lisäkulua. Porsche on tavallaan poikkeuksellisen altis Trumpin hallinnon oikuille, sillä kaikki sen valmistus tapahtuu Euroopassa. Kiinassa puolestaan ongelmana on paikallisten ostajien kääntyminen pois ulkomaisista autoista jopa luksusmerkkien kohdalla sekä periaatteesta että kiinteistökriisistä johtuen. Porschen kohdalla myynti sakkasi peräti 21% pelkästään tuoreimman vuosineljänneksen kohdalla, joten koko merkin toimitetut autot laskivat maailmanlaajuisesti 5,7%. Pienemmät toimitusmäärät ja tiukemmat lainaehdot ovat puolestaan merkinneet murheita alihankkijoille, joista monet ovat tarvinneet suoraa rahallista tukea. Porsche joutui esimerkiksi ottamaan määräävän osuuden akkuvalmistaja Vartasta, joka toimittaa akkukennoja 911 hybridimalleihin. Sähkö vai ei Sähkö ei kuitenkaan ole istunut täysin ongelmitta Porschen suunnitelmiin. Aiemman suunnitelman mukaan 80% merkin myynnistä olisi täyssähköisiä 2030 mennessä, mutta muiden valmistajien tavoin Porsche on joutunut toteamaan, että maailma ei ole aivan valmis. Oman lukunsa tähän tekee muista Porscheista poikkeava arvonalenema, sillä sähköautojen jäännösarvot romahtavat muutamassa vuodessa verrattuna polttomoottori-Porscheihin, joista saa suurimman osan takaisin vielä kymmenenkin vuoden jälkeen. 3-4 vuotta vanhat Taycanit esimerkiksi asettuvat Suomessa 50 000 euron hintaluokkaan. Taycanin myynti on myös puolittunut alkuinnostuksen jälkeen. Myös päätös tehdä uudesta Macanista täyssähköinen on osoittautunut ongelmalliseksi, joten Porsche joutuu nyt korvaamaan polttomoottoriversion pikavauhdilla, mutta auto tullee markkinoille vasta 2028 tietämillä. Sama kohtalo on 718 Boxster/Cayman -kaksikolla, joiden täyssähköisten korvaajien piti kaapata valta tänä vuonna poistuvilta polttomoottorimalleilta. Nyt Porsche on kuitenkin päättänyt, että polttomoottorit jatkuvat vielä keskimoottorimalleissa ja sähkö saapuu vain osittain mallistoon. Cayennen yläpuolelle suunniteltu kolmirivinen K1-katumaasturi on sekin joutunut remonttiin, sillä täyssähköisen automallin piti saapua 2027, mutta nyt mallista on tulossa myös polttomoottoriversiot 2030-luvun alkupuolella. Cayenne ja Panamera säilyttävät polttomoottorinsa ja lataushybridinsä niiden korvautuessa 2030-luvulla, joskin Cayennen täyssähköversio nähdään tätä ennen. Osana Porschen sähköistä U-käännöstä on tehtaan päätös laittaa SSP Sport -sähköautoperusrakenne huilaamaan, joka merkitsee viivästyksiä myös Bentleylle, Audille ja Lamborghinille. Henkilöstömurheet Porsche ilmoitti helmikuussa, että se vähentää 1 900 työpaikaa vuoteen 2029 mennessä, karsittuaan jo 1 000 sopimustyöntekijää. Nyt ammattiliittojen ja pääluottamusmiesten kanssa neuvotellaan seuraavasta kierroksesta, jossa merkki saattaa karsia jopa 20% Stuttgartin 23 600 henkilön työvoimasta. Tähtäimessä on myös Volkswagen-ryhmän pääjohtajan Oliver Blumen rooli myös Porschen pääjohtajana. Vaikka VW-ryhmän johtajalla on tyypillisesti ollut kaksoisrooli yhden automerkin johdossa, on Porschella merkittävä vaikutus koko ryhmän liikevoittoon. Sijoittajien rauhattomuus saattaa pakottaa Blumen antamaan rakkaan merkkinsä jonkun muun johdettavaksi. Porschen osake on laskenut yli 40% vuoden aikana. Vaikka osa poliittisista syistä (Kiina, Yhdysvallat) onkin Porschen vaikutusvallan ulottumattomissa, on Blumella ollut merkittävä rooli aluksi kunnianhimoisen sähköistymisstrategian ja sittemmin sen U-käännöksen kanssa. Nyt remontin täytyy olla perusteellinen mallistosta tekemiseen ja organisaatiorakenteeseen asti, ja sen toteuttaminen oikein ja perusteellisesti tulee viemään aikaa. Lähde: Automotive News Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 26.9.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Cayenne Turbo tarjoaa tulisuutta 1156 hevosen edestä 30.6.2026 Sähköautot Porsche Taycan siirtyy vuoteen 2027 – lisää tunnetta nappia painamalla 23.1.2026 Koeajo Koeajo: Porsche Taycan 4 – sähkö ja ajohanskat sopivat samaan autoon 8.12.2025 Esittely Pikavierailu: Porsche Cayenne Electric – nopea, mutta ei ehdi pukin konttiin 30.10.2025 Tekniikka Testasimme Porschen langatonta latausta – Cayenne Electric toimii suurlähettiläänä ja houkuttelee uusia asiakkaita 25.9.2025 Uutinen Porsche ja Bentley kiskaisevat sähköisestä käsijarrusta: polttomoottorimalleja jälleen suunnitelmiin 21.7.2025 Koeajo Koeajo: Porsche Macan – onko malliston takavetosähköjunnussa merkin taikaa? 4.12.2024 Yleinen Vuoden viimeinen Euro NCAP – iso joukko uutuusmalleja syynissä 29.11.2024 Uutinen Porsche vastaa hiipuvaan sähköautokysyntään uusilla polttomoottorisuunnitelmilla Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 25.9.2026 Ajoneuvot Legendaarinen 1,6 miljoonaa kilometriä ajettu Mersu löytyi 20 vuotta katoamisensa jälkeen – näin se päätyi takaisin Suomeen 24.9.2026 Ajoneuvot Maistiainen: perusteellisesti uudistunut Mercedes-Benz S 580e on kalleimpia autoja, joiden ostamisessa voi olla vielä jotain järkeäkin 25.9.2026 Matkailuajoneuvot Knaus Nordwind 660 PXB – keittiö keulassa, kylpyhuone perässä 25.9.2026 Autokauppa Naapurimaiden autot: Norja sähköautoilee vuosia edellä - silti uusien autojen buumi päättynyt sielläkin 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 19.9.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän auton? 19.9.2026 Koeajo Ford Taunus GT 2000 Coupé on aikakapseli ajalta, jolloin autoilu oli enimmäkseen analogista 22.9.2026 Käyttötesti käytetyllä Ei mitään uutta taivaan alla – Moottorin käytetty Saab makaa yhä korjaamolla 22.9.2026 Päivän kuva Tiesitkö tämän piilotetun viestin Toyotan logosta? 7.9.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä Škodan aiemmin käyttämä siipinuolilogo symboloi? 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 22.9.2026 Kuluttajat Ostaja epäili lähes heti BMW:n kolarihistoriaa – Sakan myyjä vakuutti kahdesti, ettei autoa ole kolaroitu 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel