6.2.2020 Ajoneuvot Latvala saakin näytön paikkansa – Ruotsin MM-ralli ajetaan poikkeuksellisella reitillä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Ruotsin MM-rallin epävarma tilanne ratkesi, teiden huonon lumitilanteen vuoksi lähes puolet erikoiskokeista on peruttu, mutta kilpailusta jaetaan poikkeuksellisesti täydet MM-pisteet. Ensi viikolla 13.–16, helmikuuta järjestettävä Ruotsin MM-ralli oli vaarassa peruuntua leudon talven vuoksi, lumettomat tiet olisivat kärsineet liikaa rallin ajamisesta. Kansainvälinen autourheiluliitto FIA ilmoitti kuitenkin MM-sarjan ainoan lumirallin pysyvän kilpailukalenterissa, tosin hieman lyhyemmän kaavan mukaisena.Alkuperäinen 19 erikoiskokeen reitti olisi sisältänyt noin 300 kilometriä kilpailua. FIA:n urheiludelegaatti Timo Rautiainen kävi läpi kaikki erikoiskokeet: lopputulemana kilpailusta karsittiin pois kahdeksan erikoiskoetta ja legendaarinen Torsbyn erikoiskoe ajetaan lyhennettynä versiona.Jäljelle kerrotaan jäävän 180 erikoiskoekilometriä, joka tarkoittaisi normaalitilanteessa jaossa olevan ainoastaan puolet normaaleista MM-pisteistä, FIA on kuitenkin päättänyt poikkeuksellisesti jakaa kilpailusta täydet pisteet.Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyyOsallistujissa yhdeksän suomalaistaRallin peruminen olisi tarkoittanut kovaa iskua Toyotan tehdastiimistä paikkansa menettäneen Jari-Matti Latvalan uran elvytystoimenpiteille. Latvala ajaa Ruotsin MM-rallissa yhteistyökumppaneiden ja itsensä rahoittamana Toyotan WRC-autolla. Jos ralli olisi peruttu, olisi Latvalan ralliton putki voinut jatkua Suomen MM-ralliin asti, missä hänen tarkoituksena on kilpailla niin ikään Toyotan WRC:llä.Latvalan ja MM-sarjan vakiosuomalaisten, Kalle Rovanperän, Esapekka Lapin ja Teemu Sunisen lisäksi kilpailuun osallistuu R5-autoilla kolme suomalaista: Emil Lindholm ja Eerik Pietarinen Škoda Fabia Evoilla ja Jari Huttunen Hyundai i20:llä. R4-luokan Ford Fiestoilla mukana on kaksi suomalaista, Sami Pajari ja Lauri Joona.Teksti: Eetu Kokkonen Kuvituskuva: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool Lue lisää: MM-ralli: Lappi ja Suninen ongelmissa avauspäivänä – Ford imuroi itsensä tukkoon lehdistä Draamaa SM-rallikauden avauksessa: Lindholm menetti voiton viimeisellä erikoiskokeella, Bottas ajoi puuhun Ralliauton kyydissä: Neste Rallin voittaja-auto Toyota Yaris WRC Kris Meeken käsittelyssä Lue lisää Kaikki artikkelit 21.3.2025 Ajoneuvot Ajatuksia autoista: Jaguar Type 00 – renesanssi 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä – Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 18.3.2025 Uutinen Mitä Toyota Gazoo Racingilla on vedetty? Luvassa isoja takasiipiä ja keskimoottorinen GR Yaris 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa – uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 16.3.2025 Ajoneuvot Täyssähköisessä Mercedes-Benz ESprinter -retkeilyautossa on yllättävänkin paljon järkeä 14.3.2025 Uutinen Moottorin haastattelu: Toyota ei usko solid state -akkujen tulevan massatuotantoon vielä vuosikausiin 14.3.2025 Ajoneuvot Ulkonäkö pettää – Mercedes-Benz CLA on nyt nimittäin aivan uusi, ja lähtökohtaisesti valmistajansa energiatehokkain sähköauto 14.3.2025 Ajoneuvot Saisiko olla maailman nopeimmin kiihtyvä tuotantoauto? Tässä on Porsche Taycan Turbo GT Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 20.3.2025 Ajoneuvot Alkulähteillä - Suomen ensimmäinen Volkswagen, ensimmäinen Mazda ja ensimmäinen Xpeng esillä Auto 25:ssä 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Mitsubishi Outlander PHEV – kansansuosikki lainaa rapakon takaa 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 20.3.2025 Koeajo Koeajo ja ajatuksia autoista: Škoda Octavia RS – järjellä ja tunteella 17.3.2025 Uutinen Tiettävästi Suomen ainoiden Rivian R1T -sähköautojen omistaja Aapo Huovila: ”Paras käyttöauto, mikä minulla on koskaan ollut” 17.3.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Keine bombe – onko tässä toisen maailmansodan arvokkain ”panttipullo”? 16.3.2025 Ajoneuvot Keulasta sen erottaa - uudistunut Škoda Enyaq on nyt tuotannossa ja Suomen kamaralla 21.3.2025 Koeajo Maistiainen: Hyundai Inster – uutuushalpis on todellinen ekoilija 19.3.2025 Laivat Baltic Princessin telakointi osa 2: nyt katsotaan mitä se on syönyt ja vedetään tuoreet maalit päälle 5.3.2025 Autoilun hinta Tonnin pommit ovat nyt kolmen tonnin pommeja – mihin katosivat halvimmat autot? 11.3.2025 Autoilu Nakkaatko renkaat ulkovarastoon säilytykseen? Se saattaa pilata kumit ennätysajassa 25.2.2025 Uutinen Autosta rikkoutui takalasi – asiakkaan ostama lasivakuutus ei korvannutkaan 6.3.2025 Autoilu Täytyykö peltoautokin liikennevakuuttaa? – Näin vastaa asiantuntija 6.3.2025 Kuluttajat Uudehkosta Fordista oli öljyt vaihtamatta, jakopää ja laturi hajosivat, auto haisi, eikä sen valotkaan toimineet – ostajalta lähes 12 000 euron vaatimus myyjälle