Sivuluisut järven jäällä talven kohokohtana – miten jääratoja saataisiin Suomeen enemmän?

Oikean talven suurimpana etuna on mahdollisuus jääratoihin. Ainakin fysiikan lakien puolesta.

Kuluva talvi on tarjonnut tiukkoja pakkaskelejä, mutta tavallista vähemmän lunta. Olosuhteet ovat siis vähintään ideaalit jääradan tekemiselle!

Jääradat ovat olennainen osa suomalaista autokulttuuria. Läpi vuosikymmenien ensimmäisiä sivuluisuja, vastaheittoja, ja myös liikkeelle lähtemisiä on harjoiteltu järvien päälle jähmettyneiden jääkansien päälle auratuilla urilla.

Itse en harmikseni kuulu tuohon kansanosaan. Kotipaikkani ei sijainnut järven rannalla, joten omat ensikosketukset autoiluun on tehty kotipihassa, pellolla ja metsäautotiellä. Ensimmäisen kerran pääsin itse ajamaan jääradalla ystäväni Nestorin (nimi ei muutettu) luona. Ajamisen mahdollisuudet tuntuivat loputtomilta: pehmeäpohjaiset metsäautotiet ja pellolle tehdyt talviradat kun tapasivat kulua nopeasti valtaville urille ja lopulta lähes ajokelvottomiksi. Jäällä tätä ongelmaa ei syntynyt.

Lisäksi jääradan parhaita puolia on sen turvallisuus. Järven jäällä kun harvoin on mitään kovia tai isoja esteitä, kuten puita tai kiviraunioita. Omien ajotaitojen rajallisuuden voi siis tehdä hyvinkin pienillä riskeillä. Toki samassa yhteydessä on tunnustettava, että edellä mainitun ystäväni kanssa onnistuimme ajamaan vanhan Opel Astran toiseen kahdesta näkökentässä sijainneesta männystä jääradalta poistuessamme.

Onko byrokratiaa liikaa?

Jääratojen määrästä eri aikakausina ei löydy juurikaan tilastointia. Mututuntuma sanoo, että nykyään ratoja on takavuosikymmeniä vähemmän. Jääradan auraaminen ei kuulu kenen tahansa oikeuksiin, vaan säännöllisessä käytössä olevat jääradat vaativat luvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta, sekä vesialueen omistajalta. Siitäkin huolimatta, että jäällähän saa ajaa kuka tahansa yleisen kulkuoikeuden perusteella.

Ympäristönsuojeluviranomaisen lupa ei ole välttämättä valtava prosessi, mutta jokainen porras byrokratiaa voi tuntua toivottomalta ylittää – onhan autoilla hauskan pitäminen laillisesti ja kohtuuhintaisesti tehty maassamme usein haastavaksi. Luvan jääradalle voi hakea myös kerralla useammaksi vuodeksi. On kuitenkin helppo kuvitella, että vähemmän autoharrastuksista kiinnostuneiden ideaaliin sunnuntaihin ei kuulu järven selältä kantautuva rälläyksen kuunteleminen – joka usein tarkoittaa herkästi syntyviä valituksia naapureiden jäärataharrastuksesta.

Ehkä vesiosuuskunnat ja kuntien ympäristöviranomaiset voisivat itsekin aktivoitua hienon perinneharrastuksen säilyttämiseksi, ja tiedottaa julkisesti millä ehdoilla ja miten luvallisen jääradan saa tehdä? Yhteisen radan sijainti voitaisiin miettiä myös sellaiseen niemeen, joka olisi kaukana pahimmista mielensäpahoittajista. Parhaassa tapauksessa tällä voitaisiin saada aikaan yhteisöllistäkin toimintaa yhteisten jääratamahdollisuuksien eteen. Jopa nuorilta voisi löytyä taskujen pohjilta pennosia, tai vähintään talkootunteja hyviä ajomahdollisuuksia vastaan.

Ja vastavuoroisesti jääradoille vastaheitoista nauttimaan päässeet: muistakaa huolehtia sääntöjen noudattamisesta. Jokainen liian meluisa ajoneuvo ja jäälle jätetty törkyläjä on yksi naula lisää jäärata-ajeluiden arkkuun.