4.6.2017 Ajoneuvot ”Todennäköisesti maailman kallein auto” – Rolls-Royce Sweptail Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Valmistajan mukaan Rolls-Royce Sweptail saattaa hyvinkin olla kallein auto maailmassa. Rolls-Roycen mukaan yhtiiö kyllä haaveili viime vuonna konseptiautollaan maailmasta, jossa asiakas voisi tilata ainutkertaisen korin autoonsa menneiden aikojen tapaan. Perinteinen brittimerkki hämmästyi kuitenkin itsekin, kun eräs sen asiakkaista halusi suunnitella ja toteuttaa ainutkertaisen autoyksilön. Reseptinä Sweptailin kohdalla on Rolls-Royce Phantom VII coupén pohjarakenne, jonka päälle on istutettu uniikki 1920-luvun klassisiin Rolls-Royceihin malleihin viittaava kori. Jahtimainen perärakenne tekee autosta todellakin yksilöllisen, oli lopputuloksesta mitä mieltä tahansa. Esimerkkeinä on käytetty esimerkiksi ensimmäistä Rolls-Royce Phantomia vuodelta 1925 sekä Gurney Nuttingin vuoden 1934 Phantom II:n ja vuoden 1934 Park Ward 20/25:n "swept-tail"-perämuotoa. Ihan nopeasti ja ilmaiseksi ei kuitenkaan Rolls-Royce tehnyt nimettömäksi jäävän vaativan asiakkaan toivomaa autoa. Keskustelut alkoivat jo vuonna 2013, jolloin asiakas lähestyi brittivalmistajaa uniikeilla toiveillaan. Vuosien varrella välit Rolls-Roycen suunniteluosaston kanssa muodostuivat jo sangen tiiviiksi. – Meidän tehtävämme oli opastaa, muokata ja hioa huippuunsa linjat, jotta asiakkaamme lopulta saisi täydellisimmän Rolls-Roycensa, kommentoi merkin muotoilujohtaja Giles Taylor. Perinteikäs brittimerkki ei ole tietenkään kertonut auton hintaa, mutta puheet kymmenen miljoonan hintalapusta on ohitettu "spekulaationa". Yhtiön pääjohtaja Torsten Müller-Otvös kuitenkin kertoi, että "kyseessä lienee helposti maailman kallein uusi auto". – Voin kertoa, että se oli huomattavan kallis, huomattavan kallis. Matkan varrella Rolls-Roycen muotoiluosasto opasti asiakasta jokaisen päätöksen hinnasta, mutta kiinteää hintaa tai hintakattoa ei asetettu. – Kyseessä oli erittäin reilu herrasmiessopimus, joten hän tiesi mitä tapahtuu. Ei ollut kiinteää hintaa. Oli unelma, mutta ei asetettua hintaa. Unelma toteutui – ja se maksaa jonkin verran, Müller-Otvös linjasi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Selkeä visio Sweptailin tapauksessa lopputulos on yhdistelmä klassikkomerkin perimää ja asiakkaan tarkkoja vaatimuksia. Esimerkiksi keulalla huomio kiinnittyy RR:n tuttuun alumiiniseen Pantheon-keulamaskiin, joka nähdään Sweptailissa viime aikojen suurimpana versiona. Tuulilasista taaksepäin tulee vieläkin selvemmäksi, että auto on mittasuhteiltaan iso. Valmistajan mukaan katon linjat suorastaan kiihdyttävät taaksepäin lähtiessä, mutta kokoa on korostettu myös ikkunoiden ja C-pilarin koolla. Perän viimeistelevänä yksityiskohtana on asiakkaalle tärkeisiin kilpajahteihin viittaava muoto. Kun kaarevat muodot lopulta yhdistyvät, on keskipisteeseen upotettu keskimmäinen jarruvalo. Ylhäältä tarkasteltuna Sweptailin upein yksityiskohta on sen pitkä ja jatkuva lasikatto. Suuren kokonsa ja kaarevan muotonsa takia kyseessä on eräs kaikkien aikojen haastavimmista lasikatoista, joita autoissa on nähty. Valtaisa lasikatto tarkoittaa kuitenkin hyvin valoisaa sisustaa, sopien auton tyyliin mainiosti. Suuresta koostaan huolimatta Sweptailia ei ole pilattu takaistuimilla, joten kyseessä on tiukasti kahdelle hengelle tarkoitettu grand tourer. "Ja mikä paikka se onkaan olla, katsoa kun maailma lipuu ohi suurissa ikkunoissa ja katossa, olla irrallaan ulkomaailmasta luksuksen ympäröimänä, samalla kun tuntee olevansa osa maisemaa" linjaa valmistaja. Räätälöity omistajalleen Sisustassa on käytetty suuria määriä huokoista Tyynenmeren pähkinäpuuta ja kiillotettua Makassarin eebenpuuta sekä luonnollisesti tummaa ja vaaleaa nahkaa. Takaistuinten sijaan käytössä on valaistulla lasireunuksella varustettu matkatavarahylly. Huomiota on kiinnitetty myös kojelautaan, sillä siitä on siistitty lähes kaikki nappulat pois. Ensimmäistä kertaa myös Rolls-Roycen kello on upotettu osaksi kojelautaa, vaatien kellotaulun valmistamisen äärimmäisen ohuesta eebenviilusta. Viilun ansiosta kellon taustavalaistus korostaa vain tunti-indeksit, viisareiden ollessa titaania. Auton kanssa sopivan matkalaukkusarjan lisäksi Sweptail on varustettu molemmin puolin "satulalaukuilla", eli ovien saranakarmin sisään mahtuu erikseen sinne suunniteltu attaseasalkku, joka on valmistettu hiilikuidusta ja auton kanssa samaa sarjaa olevasta nahasta. Kaappariovien karmiin on piilotettu molemmin puolin "satulalaukku", johon mahtuu räätälöity attaseasalkku. Rolls-Roycen mukaan suurin yksilöllisyyden merkki on kuitenkin keskikonsolissa sijaitseva shampanjakaappi, joka on täytetty omistajan syntymävuoden vuosikertaa olevalla laatujuomalla. Kaappi on myös moottoroitu, joten kaapin avaamisen jälkeen pullo kohotetaan helposti nostettavaksi. Lasit ovat luonnollisesti kristallia. Valmistajan mukaan kyseessä on "henkilökohtaisin, koritettu Rolls-Royce erityiselle asiakkaalle, jokaisen materiaalin huokuessa käsityölaatua ja äärimmäistä huomiota yksityiskohtiin". "Lyhyesti, kyseessä on Rolls-Royce – mutta ainutkertainen." Teksti: Aake Kinnunen Lähde: Rolls-Royce, Autocar Kuvat: Rolls-Royce Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 2.11.2026 Kuluttajat Fordin matka katkesi risteykseen – kolme vuotta tehdystä vaihteistoremontista syntyi riita 2.11.2026 Uutinen Autoveropetosepäilyyn liittyvä Honk Finland haki itseään konkurssiin – yhtiöiden liikevaihto romahti 2.11.2026 Ajoneuvot ID. Cross vai ID. Polo? – Siinä vasta pulma, kun hintaeroa on noin 2 500 euron verran 1.11.2026 Ajoneuvot Tiedätkö, mikä japanilainen auto tunnetaan nimellä Hachi-Roku? – Mallistonsa viimeinen takaveto 1.11.2026 Ajoneuvot Bentley Torcalista tulee lähes varmasti Suomen historian myydyin Bentley-malli – ja myös tavanomaisimman näköinen sellainen 31.10.2026 Ajoneuvot Muistatko nämä kaikki 12 sukupolvea? – Toyota Corolla 60 vuotta 30.10.2026 Testit Pikakoe: Needit Park Micro Solar – ei enää pysäköintikiekon paristovaihtoa 29.10.2026 Autoilu Liki puolet ajaa maanteillä ylinopeutta – mutta ajatko sinä? Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2026 Laivat Titanicin sisaralus Britannic menettää suurimman maailman merien pohjassa makaavan matkustajalaivan hylyn tittelin tasan 110 vuoden jälkeen 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 5.11.2026 Käyttötesti Johan alkoi käyttötestissä tapahtua! Kia K4 meni etuajassa öljynvaihtoon, ja sitten sekoilimme takaluukun kanssa 4.11.2026 Uutinen Autoveropetostutkintaan liittyvä Honk Finland konkurssiin – lähes 39 miljoonan euron verovelka, myös emoyhtiö haki konkurssia 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 31.10.2026 Lentokoneet Airbus A220:sta tulee ensimmäinen matkustajakonetyyppi, joka saa Safranin häirinnänkestävän, sotilaskoneisiin tarkoitetun navigaatiojärjestelmän 4.11.2026 Päivän kuva Tässä kävi Moottorin koeajoauton pohjakosketus – nyt liian korkea hidaste korjataan 30.10.2026 Autoilu Käyttötestiauton pohjakosketus paljasti korotetun risteyksen virheen Helsingissä 31.10.2026 Huutokauppahelmet David Hasselhoffin kiertue-K.I.T.T. on kertaalleen varastettu ja Interpolin löytämä - yksilö on takuuvarmasti lähempänä alkuperäistä kuin yksikään lukuisista omavalmisteista 3.11.2026 Renkaat Oletko säilyttänyt autonrenkaita aina väärin? – Niin minäkin 21.10.2026 Autoilu Entä jos vuonna 2030 diesel-Octavialla ajavan nykyinen verorasitus 497 euroa kohoaisi 634 euroon vuodessa ja sähkö-Enyaqilla ajavalla 337 eurosta 571 euroon? 28.10.2026 Uutinen Satojen miljoonien eurojen akkumateriaalitehdas kumisee Harjavallassa tyhjyyttään – Kotkan uusi tehdas hankkii raaka-aineensa ulkomailta 13.10.2026 Ajoneuvot Muistatko vanhat linja-autot, joissa oli etumoottori? 27.10.2026 Lentokoneet Kaikkien naapurikansojen alistaja vieraili Helsingissä - erikoisuus on muun muassa yksi viimeisistä koskaan valmistetuista Boeing 767 -matkustajakoneista