19.4.2019 Ajoneuvot Viisi syytä vierailla American Car Show -näyttelyssä Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Vaikka puolivalmiita asioita ei kuuluisikaan näyttää ”hulluille eikä herroille”, niin kävimme ACS:n rakennuspäivänä vilkaisemassa minkälaisia ajoneuvoja näyttelyssä pääsiäisenä yleisölle esitellään. Pääsiäisenä Helsingin Messukeskuksessa pidettävässä American Car Show -näyttelyssä on amerikkalaisten autojen ohella paljon muutakin nähtävää. Kävimme torstaina näyttelyn rakennuspäivänä paikalla Messukeskuksessa haistelemassa tunnelmia ja napsimassa muutaman kuvan näyttääksemme, minkälaisia näyttelyajoneuvoja ACS 2019 tulee tarjoamaan. Amerikkalaiset autot ovat jo näyttelyn nimen mukaisestikin olennainen osa tapahtumaa. Mikä olisi amerikkalaisempi automalli kuin ikoninen Chevrolet Corvette. Niitä näyttelystä löytyy eri aikakausilta, taatusti jokaiseen makuun sopivia. Motorsport 2019 -näyttelyssä esillä on mm. siviilimalli Lancia Delta Integralesta, jollaisella Juha Kankkunen ja Juha Piironen kiersivät vuosia menestyksekkäästi rallin MM-sarjaa. Kun puhutaan amerikkalaisista autoista, niin ensimmäisenä mieleen tuleva kilpailumuoto on drag race, maailman nopein urheilulaji. Ossi Oikarinen kiillotteli vielä torstaina omaa kiihdytysautoaan ja osastolla oli näytillä myös nuoremman Oikarisen junnu-dragster. – Junnu-dragstereilla ajaminen on oikeastaan aika halpa harrastus. Vähän kun muistaa tankata ja välillä vaihtaa öljyjä, niin se on siinä. Ja on hienoa, että koko perhe voi harrastaa samaa lajia ja viettää varikolla ja kilpailutapahtumissa aikaa yhdessä, totesi Oikarinen puunatessaan autoa. Katuautojen huippua edustaa varmasti tämä McLaren. Katukuvassa näitä ei näe kovin usein, ja jos näkeekin niin juuri tästä valitsemastamme kuvakulmasta. Näyttelyssä auton ainutlaatuisiin muotoihin voi tutustua rauhassa. Aivan kaikkea ei vielä aattopäivänä paljastettu, vaan osa näyttelyautoista oli visusti lakanoiden alla piilossa. Perjantaista sunnuntaihin avoinna olevassa näyttelyssä vierailemalla näkee nekin ajopelit, jotka vielä torstaina pidettiin yleisöltä piilossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy American Car Show 19.–21.4.2019 Helsingin Messukeskuksessa American Car Show täyttää pääsiäisenä Suomen suurimman näyttelytilan Helsingin Messukeskuksessa. Useamman näyttelyn kokonaisuus kattaa hienosti koko harrasteajoneuvokentän. Suurimpana ja kauneimpana American Car Show on löytänyt paikkansa ajoneuvoharrastajien pääsiäisviikonlopun suurtapahtumana. American Car Show, Tuning Car Show, Classic Car Show, Custom Truck Show, MC Heaven & Motorsport 2019 – luvassa hienoimmat prätkät, tuunatuimmat kiesit, upeimmat rodit ja näyttävimmät Amerikan autot, kaikki samalla kertaa! Näyttelykokonaisuus kerää kokoon kymmenet tuhannet kävijät kolmena vilkkaana näyttelypäivänä. Kyseessä ei ole vain autonäyttely, vaan täydellinen elämys kaiken ikäisille. Lapsille ja lapsenmielisille löytyy huvipuistoa ja muuta hauskaa tekemistä. Liput ovelta: Päivälippu, 16-vuotiaasta alkaen 29€ Päivälippu, 7–15-vuotiaat 19€ Kokoaikaranneke 39€ Lapset alle 7v. ilmaiseksi Lisätiedot: www.fhra.fi/americancarshow Teksti ja kuvat: Janne Huhtala Muokattu 19.4.2019: täsmennetty, että kyseessä on Lancian siviiliversio. Lue lisää Kaikki artikkelit 8.11.2025 Ajoneuvot Renault Twingo E-Tech todistaa, että 90-lukukin voi olla jo automuotoilussa retroa – sitä ovat myös taloustietoisuutta henkivät suorituskykylukemat 7.11.2025 Ajoneuvot Audi vahvisti ensi vuodelle kolme tärkeää, osittain ennennäkemätöntä uutuutta – luvassa iso maasturi Q9, kompakti sähköauto sekä vihdoin uusi Q7 7.11.2025 Ajoneuvot Mazda päivitti logonsa virallisesti digiaikaan, mutta autoissa sitä tullaan näkemään lähinnä vain keulapäässä 7.11.2025 Ajoneuvot Mercedes-Benz ja Nissan sulkevat yhteisen tehtaansa Meksikossa – viimeinen GLB-Mercedes on määrä valmistaa siellä ensi vuoden toukokuussa 6.11.2025 SEMA Show 2025 SEMA Show 2025: Nissanin tarjonnassa on muun muassa Patroleita tuhanteen hevosvoimaan asti 2.11.2025 Ajoneuvot Vuoden Auto Euroopassa -finalistit julkistettiin – vain Kia EV4 on ei-eurooppalainen, mutta sitäkin valmistetaan Euroopassa 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa – niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 30.10.2025 Ajoneuvot Maserati MCPura ja Alfa Romeo Giulia QV liittyivät Italian karabinieereihin – tehtävä liittyy enemmän lääketieteeseen kuin liikennekurin valvomiseen 29.10.2025 Ajoneuvot Kia PV5 ajoi täydellä kuormalla, yhdellä latauksella 693,38 kilometriä – tulos riitti Guinnessin maailmanennätykseen Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Kopioi linkki Kopioi linkki leikepöydälle Facebook Jaa facebookissa WhatsApp Jaa WhatsAppissa Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 8.11.2025 Koeajo Koeajo: Nissan Qashqai e-Power – ilman turhaa dramatiikkaa 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 8.11.2025 Huutokauppahelmet Huutokauppahelmet: Daihatsu Charade De Tomaso 7.11.2025 Moottoripyörät Brabus 1400 R Signature Edition – äärimmäinen mörkönaku 3.11.2025 Kuluttajat Ohjelmistopäivitys käynnisti Opel-sähköautossa ongelmavyyhdin – myyjä, korjaamo ja maahantuoja kieltäytyivät kuittaamasta yli 3 500 euron laskua 6.11.2025 Päivän kuva Päivän kuva: Suomi ei ole vielä valmis sähköautoille - vai onko liiankin? 6.11.2025 Käyttötesti Dacia Duster ja haikeiden jäähyväisten viimeisiä ajatuksia – Käyttötesti 1.11.2025 Ajoneuvot Kaksiroottorinen wankel, turboahdin, sähkömoottori, akku ja 510 hevosvoimaa - niistä on Mazda Vision X-Coupé tehty 3.11.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: hädin tuskin sisäänajettu Ferrari Purosangue on tämän hetken kallein Nettiautossa listattu auto 20.10.2025 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Nissan Juke - "juuri katsastettu, mutta puomi tuli lasista läpi" 9.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tiedätkö mitä virkaa näillä "viiksillä" tai "tuntosarvilla" on takavuosien jenkkiautoissa? 26.10.2025 Ajatuksia autoista Väläytin vahingossa pitkät rekkakuskin naamalle neljä kertaa, mutta väitän silti ajovalojen olevan paras asia uusissa autoissa – Ajatuksia autoista 28.10.2025 Päivän kuva Päivän kuva: tässä oli Teboil vielä viikko sitten 13.10.2025 Kuluttajat Matille myytiin auto laittomilla renkailla – automyyjä on myöntänyt asian, mutta ei suostu korvaamaan