24.6.2016

Autovalmistajat odottavalla kannalla Brexit-vaikutusten suhteen

Mini Brexit

Yllätyksenä saapunut kansanäänestystulos on saanut Iso-Britanniassa toimivat autovalmistajat odottavalle kannalle. Toivelistalla on tullivapaus EU:n kanssa, mutta myös pahimpaan varaudutaan.

Britannian EU:sta eroamiseen kallistunut Brexit-äänestystulos on odotetusti kirvoittanut kommentteja myös lukuisilta maassa toimivilta autovalmistajilta. Jo ennen kansanäänestystä useat valmistajat toivoivat, että Yhdistynyt kuningaskunta pysyttelisi Euroopan unionissa, sillä suurin osa saarella valmistetuista ajoneuvoista myydään Euroopan alueella.

General Motorsin alaisuudessa olevan Opelin mukaan sen Vauxhall-toimintojen kannalta olisi tärkeää, että Britannia pysyttelee osana Euroopan talousaluetta taatakseen tavaroiden ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden Euroopan sisällä.

BMW varoitti "epävarmuuden aikakaudesta", mutta huomautti, että välittömiä muutoksia konsernin toimintoihin ei ole tulossa. Baijerilaisvalmistajan alaisuuteen kuuluvat Mini ja Rolls-Royce rakentavat ajoneuvonsa pääosin Britanniassa.
– Emme osaa sanoa, mitä tämä tarkoittaa Iso-Britannian toiminnoillemme ennen kuin tulevat säädökset ja lait on sovittu, kommentoi BMW:n edustaja.

Moottoreita ja vaihteistoja saarella valmistava Ford ilmoitti, että yhtiö ei ole vielä muuttanut investointisuunnitelmiaan, mutta yhtiö "ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta Euroopan toimintomme pysyvät kilpailukykyisinä".

Luksusautoja valmistava Aston Martin kehoitti Britannian hallitusta hankkimaan tullivapauden EU-markkinoille. Pääjohtaja Andy Palmer kertoi lausunnossaan, että yhtiö pyrkii nyt kohdistamaan toimintojaan muutosajan epävakaile markkinoille. Heikentyneen punnan pitäisi Palmerin mukaan auttaa lisääntyneessä epävakaudessa.

Britannian autoteollisuus on elpynyt voimakkaasti lähivuosina, mutta taustalla ovat enimmäkseen olleet ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset. Japanilaisista valmistajista Nissan, Toyota ja Honda valmistavat autoja Englannissa viedäkseen niistä suurimman osan EU-alueelle. Maassa valmistettavista autoista esimerkiksi Toyota vei EU:hun noin 75 prosenttia. Huolena ovatkin vientiautoille mahdollisesti langetettavat tullimaksut.
– Meillä ei ole muita vaihtoehtoja kuin olla jatkossa varovaisempia investointipäätöksissämme, mukaanlukien päätökset uusien ja merkittävästi uusittujen automallien tuotannosta Iso-Britanniassa, paljasti nimettömänä pysyttelevä aasialaisyhtiön johtaja Automotive Newsille.

Toisen nimettömän autoalan päättäjän mukaan suurin kysymys on se, millaiset kauppasopimukset maa saa neuvoteltua EU:n kanssa.

Britanniassa vuosittain 475 000 autoa valmistava Nissan kieltäytyi kommentoimasta vaalitulosta. Yhtiö on toiminut maassa kolme vuosikymmentä ja pitänyt tukikohtanaan Sunderlandin aluetta, joka äänesti yllättäen voimakkaasti eroamisen puolesta. Honda puolestaan kertoi lausunnossaan, että yhtiö tarkkailee tilanteen kehittymistä huolellisesti. Vaalitulos ei kuitenkaan vaikuta japanilaisvalmistajan uuden Civicin tuotantovalmisteluihin Swindonin tehtaalla.

Etelä-Korean autoteollisuusjärjestön apulaisjohtaja Kim Tae-nyen puolestaan huolehti, että korealaisautot saattavat joutua 10 prosentin tuontitullin kohteeksi, ellei Britannia neuvottele samanlaista sopimusta kuin EU:n ja Korean välillä on entuudestaan.
– Tämä saattaa viedä pohjan Etelä-Korean autovalmistajien hintaedulta verrattuna paikallisesti tuotettuihin japanilais- ja saksalaisautoihin, Tae-nyen kommentoi.

Volkswagen-ryhmä kommentoi, että on liian aikaista arvioida äänestystuloksen vaikutusta sen brittiläiselle luksusmerkille, Bentleylle. Ryhmä ei osaa arvioida myöskään äänestystuloksen vaikutusta eräälle sen suurimmista markkina-alueista.

Äänestystuloksella on merkittäviä vaikutuksia myös Saksan autoteollisuudelle. Saarivaltio on saksalaisten valmistajien suurin yksittäinen vientialue. Maan autoteollisuusliitto VDA:n johtaja Matthias Wissmann vaati, että eurooppalaisten poliitikkojen tulee tehdä voitavansa tullivapaan kaupan ylläpitämiseksi EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä. Noin puolet kuningaskunnassa vuosittain myytävistä ajoneuvoista tulee saksalaisten omistamilta yhtiöiltä. Vastaavasti Britanniassa sijaitsee noin 100 Saksan autoteollisuuden tarvitsemaa tuotantolaitosta.

Daimlerin pääjohtaja Dieter Zetsche kommentoi, että hän ei odota vaalituloksen vaikuttavan Mercedes-Benziin. Hän puhui kuitenkin voimakkaasti Euroopan yhtenäisyyden puolesta.
– Maantieteellisesti maa voi olla saari, mutta poliittisesti ja taloudellisesti se ei ole. On entistä tärkeämpää, että Eurooppa ei ajaudu enempää erilleen.

Analyysiyhtiö Evercore ISI arvioi, että Brexit-vaalitulos saattaa leikata autovalmistajien tuloja peräti 8 miljardilla eurolla, sillä Iso-Britannia on eräs EU:n vahvimmista ja kannattavimmista automarkkinoista.

Lähde: Automotive News Kuva: Mini

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos päättyy

Katso myös:

Luetuimmat