Koeajo: Volkswagen Up Cargo on markkinoidemme pienin pakettiauto
Volkswagen Up Cargo on hivenen yliampuva mallinimi torikassille. Hyvää: ajettavuus, näppäryys, kulutus. Huonoa: ajoasento, melutaso, suorituskyky.
Toimituspäällikkö tarjosi ajoon alle tuhatkiloista kaksipaikkaista saksalaista vapaastihengittävällä moottorilla. Nopein käsi ei voittanut, pihalla odotti Volkswagen Up Cargo. Pidempään tuumatessa olisi hoksannut Porsche 718 Boxsterinkin olevan painavampi ja ahdettu. Koeajo oli silti virkistävä paluu perusasioiden äärelle.
Tehoneliöt
Volkswagen Up Cargo on pakettiautoversiona uutuus, mutta muuten vanha tuttu henkilöautona. Viisiovinen nelipaikkainen Up täyttää kohta jo kymmenen vuotta. Valmistajan esitteessä ja takaluukussa mallinimi kirjoitetaan pienellä ja huutomerkin kera up! Myyntikäyrät eivät kuitenkaan ole totelleet ylös-käskyä, tosin koko tämä pienin A-segmentti on hiipunut vaurastuvassa maanosassamme.
Tarkoituksenmukainen koppimuoto ilman näyttäviä yksityiskohtia ei ole tarpeeksi houkutteleva. Kääntöpuolena sisätilat ovat runsaammat kuin ulkomitoista ikinä arvaisi ja aivan korin kulmiin sijoitetut pyörät tuovat luokkaa isomman auton ajettavuutta. Kevyt kori kulkee iloisesti ja taloudellisesti pienemmälläkin moottorilla.
Muutostyö Suomessa
Upin pakettiautomuunnos on tehty Suomessa lisäämällä tasainen tavaratilan pohja pystyllä etulaidalla. Irrotetun takapenkin saa mukaan, asennuksen voi tehdä pakun ostossa säästetyn arvonlisäveron maksettuaan.
Takaturvavyöt on jätetty paikoilleen, mutta tavaroiden kiinnitykseen niistä ei ole vastakappaleiden puuttuessa. Kiinnityskoukkuja ei ole, vaikka kantavuutta on yli 400 kg ja tilaa liki kuutio (930 l). Tilan etureunaan ei yletä takaluukusta, mutta takasivuovista pääsee tilaan käsiksi. Ehkä juuri tämän takia viisiovinen versio on valittu tarkoitukseen, kolmiovista koria ei taideta tuodun Suomeen koskaan. Pohjalevyn alle jäävä takajalkatila on ainut paikka piilottaa arvoesineet, kuten läppäri. Vaneripohjan alla on myös täykokoinen vararengas.
Vain bensiinimoottorilla
Henkilöautona tätä nykyä ainoa vaihtoehto on täyssähköinen e-Up, mutta pakettiauton voimanlähde puolestaan on litrainen kolmisylinterinen bensiinimoottori viisilovisella manuaalivaihteistolla. Ilman turboa tehoa ja varsinkin vääntömomenttia on niukasti. Taajamassa ahkera kepittäjä liikkuu ripeästi oivien välitysten ja helpon kytkimen ansiosta, kunhan ei noudata vaihto-opastimen neuvoja aina vain isommasta pykälästä. Toisaalta silloin kulutuskaan ei ihan pysy annetussa viidessä litrassa.
Joka tapauksessa moottoritiellä meno hyytyy eikä ohituskiihtyvyydestä voi puhua. Huudattamallakaan moottorin ääntä ei saa kuuluviin. Se ei johdu hyvästä äänieristyksestä vaan eristämättömän tavaratilan kautta sisään tunkevan nastojen ja sepelin rapinasta.
Nostalgiakaistalla
Up tuo tuulahduksen menneisyydestä. Rehellisessä pikkuautomaisuudessaan sen tuoma tuntuma tien pintaan on suora ja välitön, mutta ei suinkaan epämukava. Kevyt auto taittuu mutkiin innokkaasti, ohjaus on tarkka ja tunnokas. Liukkaus ja pidon vaihtelut välittyvät niin istuimen kuin ratinkin kautta. Olkoonkin hieman meluista, Upia ajaa mielikseen.
Lähetti- ja pizzafirmat tuskin kuitenkaan miettivät kuskiensa ajomieltymyksiä vaan rahaa. Up ei pienuudestaan huolimatta ole markkinoiden halvin pakettiauto, se kunnia kuuluu Fiat Fiorinolle ja vieläpä kolme kertaa suuremmalla tavaratilalla.
