22.5.2021 Ajoneuvot Mitä kuuluu, 10-vuotias Fisker Karma, tuo äärimmäisyyksien auto? Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Yksi viime vuosikymmenen takuuvarmasti erikoisimmista automalleista oli Uudessakaupungissa vajaan kahden vuoden ajan valmistettu Fisker Karma. Uskomatonta kyllä, vuonna 2021 tämä lähes unholaan painunut auto on uudestisyntyneenä uransa huipulla. Kymmenen vuotta sitten ”ekoauton” käsite oli kovin erilainen kuin nykypäivänä. Hybridi- ja sähköautoja pidettiin monesti kummallisen näköisinä, hitaina ja epäkäytännöllisinä. Fisker Karma luotiin vastapainoksi näille käsityksille. Se oli suorastaan hulvattoman näköinen, suorituskykyinen ja polttomoottorin avustamana toimintamatkansakin puolesta täysin riittävä. Karma syntyi vuonna 2007 perustetun Fisker Automotiven ensimmäisenä tuotantomallina. Merkin perustaja, Henrik Fisker, on tanskalainen, ja yhtiön kotipaikka sijaitsi Yhdysvalloissa, mutta auton valmistuspaikaksi valittiin Valmet Automotiven Uudenkaupungin autotehdas. Sarjatuotanto pääsi käynnistymään kesällä 2011. Debyyttinsä aikaan Karma sai hyvin mediahuomiota erityislaatuisuutensa vuoksi. Lisää sitä tuli muun muassa elokuvatähti Leonardo DiCaprion, nuorisoidoli Justin Bieberin sekä ex-varapresidentti Al Goren hankittua Karman itselleen. Karmaa voisi luonnehtia ladattavaksi hybridiksi, vaikka valmistaja itse mainosti sitä ”sähköautoksi pidennetyllä toimintamatkalla”. Voimalinja rakentui pääasiallisesti kahden taka-akselille sijoitetun sähkömoottorin varaan. Parinkymmenen kilowattitunnin akkua pystyi lataamaan töpselistä, ja virtaa riitti tällöin noin viidenkymmenen kilometrin täyssähkö- eli ”stealth”-ajoon. Kantamaa sai kuitenkin huomattavasti kasvatettua eteen sijoitetun GM:n ahdetun 2-litraisen, 260 hevosvoiman Ecotec-bensiinimoottorin avustuksella. Koko paketin voimavarojen ynnääminen yhteen ei ole aivan yksinkertaista, mutta pyörille välittyi maksimissaan 408 hevosvoimaa ja huimat 1 300 newtonmetriä vääntöä. Hyvin matala ja leveä kori sekä keskikonsoliin matkustamon läpi sijoitettu akusto pitivät 2,5-tonnisen auton painopisteen erittäin alhaalla ja myös painojakauma oli lähes 50:50. Vaikka monimutkainen voimalinja keryttikin Karmaan melkoisesti kiloja, hoitui nollasta sataan -kiihdytys säädyllisesti kuudessa sekunnissa. Yhdessä moottorit riittivät 201 km/h huippunopeuteen asti. Auton lähes viisimetristä koria hallitsee pitkä, urheiluautomainen keula ja suuret renkaat peräti 22-tuumaisilla vanteilla. Neliovisuus on onnistuneesti häivytetty voimakkailla korimuodoilla. AC/DC-yhtyeen laulusolisti Brian Johnson koeajoi Karman Top Gearin 18. tuotantokaudella tokaisten osuvasti sen olevan ”ensimmäinen tuotantoauto, joka näyttää aivan konseptilta”. Erikoinenhan se todella onkin, ja myös ekoauto aivan tosissaan. Karmasta oli saatavilla kolmea eri versiota, joista kallein kantoi nimeä EcoChic. Tässä ei käytetty eläinten nahkaa verhoilussa, puusomisteet valmistettiin luonnollisilla tavoilla kaatuneista puista ja ulkovärien metallihohtosävy tuotettiin kierrätyslasista. Kaikissa versioissa katolla oli aurinkopaneeli ilmastointia varten. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Välikuolema Fisker Karman tuotanto lähti nihkeästi käyntiin, ja pysyikin nihkeänä koko ajan. Uudestakaupungista rullasi ulos noin puolentoistavuoden aikana parisentuhatta Karmaa, ennen kuin valmistus lopetettiin. Vertailun vuoksi vuoden 2019 aikana samainen tehdas valmisti Valmet Automotiven mukaan 114 000 Mercedestä. Suurin osa autoista laivattiin Yhdysvaltoihin, mutta myös Euroopan maihin meni yhteensä muutamia satoja yksilöitä. Syillä kehnoihin myyntilukuihin voi tietysti spekuloida paljonkin, mutta ehkä hinta oli vähän liian korkea ja ulkomitoiltaan suuren auton tilat siihen nähden pienet. Karman sisätilat vastasivat korkeintaan B-segmentin autoa ja matkustamo oli nelipaikkainen. Voisi myös jälkiviisaana todeta, että auto tuli markkinoille muutamaa vuotta liian aikaisin. Kaiken kukkuraksi myynnin kasvattamisessa eivät ainakaan auttaneet vuonna 2012 sattuneet tulipalotapaukset, jotka toivat autolle aivan vääränlaista julkisuutta. Välittömäksi syyksi muodostuivat akustojen toimitusten pysähtyminen A123 Systemsin mentyä konkurssiin. Joku voisi jopa sanoa Karmalla olleen huono karma, mutta kuten nyt tiedämme, huhut Karman kuolemasta olivat vahvasti ennenaikaisia. Karman uusi tuleminen Fisker Automotiven tarina sillä nimellä tuli päätökseensä lopulta vuonna 2014. Ainoaksi jääneen tuotantomallin ohella merkki oli esitellyt konseptien tasolla kaksi siihen perustunutta mallia, Surfin (farmariversio Karmasta) sekä Sunsetin (kaksiovinen avo) sekä suunnitteli tuovansa uuden pienemmän Atlantic-mallin kokoluokassa Karman alapuolelle. Fiskerin lakkauttamisen suorana jatkumona syntyi itse asiassa kaksi uutta automerkkiä. Henrik Fisker perusti uuden, edelleen omaa sukunimeään kantaneen Fisker Incin, jonka yritysilme vastaa hyvin pitkälti vanhaa. Uuden Fiskerin toistaiseksi tunnetuin tuote on Ocean-katumaasturi. Vanhan Fiskerin oikeudet ja fasiliteetit puolestaan osti hallintaansa kiinalainen Wanxiang-konserni, joka kuuluu maailman suurimpiin autonosien alihankkijoihin. Sen nykyisen tytäryhtiön tuottama oli myös alkuperäisen Karman sähköinen voimalinja. Uusi omistaja loi suunnittelun, tuotannon ja markkinoinnin käynnistämistä varten kokonaan uuden Karma Automotive -brändin. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Seuraava askel: Karma Revero ”Fisker Karman” myynnin kanssa onneaan lähti siis nyt koittamaan Karma Automotive. Auton nimen kanssa nähtiin erikoinen liike, kun vanha mallinimi nousi brändinimeksi ja uudeksi mallinimeksi otettiin Revero. Karma Reverolle perustettiin uusi oma tuotantopaikka Kalifornian Moreno Valleyssä. Tässä kohtaa on hyvä huomauttaa, että vaikka valmistaja on kiinalaisomistuksessa, on Reverossa kyse yhdysvaltalaisesta, ja nimenomaan yhtiön itse korostamana, kalifornialaisesta autosta. Mallin valmistus käynnistyi (uudelleen) syksyllä 2016, reilut viisi vuotta alkuperäisen tuotannon käynnistymisen- ja neljä vuotta sen päättymisen jälkeen. Ottaessaan alkuperäisen Karma-mallin hellään huomaansa, ei Karma Automotive lähtenyt sitä juuri nimeksikään muuttamaan. Valmistaja uskoi tuotteseen, ja sehän on yritystoiminnassa tärkeintä. Yhtiössä uskottiin myös siihen, että vankempi rahoituspohja ja parempi osien saatavuus korjaisivat vanhat ongelmat. Jos alkuperäisen mallin tuotantopaikka löytyi Uudestakaupungista, on myös Reverolla näkyvä Suomi-linkki. Nimittäin kuten Moottori vuonna 2016 uutisoi, mallin virtuaalimittaristo ja tietoviihdejärjestelmä luottavat suomalaisen Rightwaren Kanzi-ohjelmistoon. Ja niin kuin tämän auton kohdalla odottaa sopii, kyseessähän ei ole mikään tavanomainen auton mittaritaulu. Karma ei luovuta: Revero GT ja uusi GS-6 Koitti vuosi 2017, sitten 2018 ja sen jälkeen 2019. Vieläkään ei kunnolla lähtenyt. Moni autonvalmistaja olisi tämän automallin tilanteessa lopettanut suosiolla jo vuoteen 2012, mutta Karma ei tehnyt sitä edes yhdeksän vuoden jälkeen. Sen sijaan yhtiö lähti hakemaan uutta (tai ensimmäistä) pontta myyntilukuihin toteuttamalla mallin historian suurimman päivityksen. Siinä uusiksi meni koko voimalinja, johon lainattiin tällä kertaa BMW i8:ssa käytetty 1,5-litrainen kolmisylinterinen polttomoottori. Myös sähkömoottorit ja akusto (nyt 28 kWh) ovat menneet uusiksi, samalla kun omamassasta on kaikonnut lähes 200 kiloa. Revero GT:n voimalinja tuottaa 536 hevosvoimaa, mikä tarkoittaa noin 130 ponin lisäystä vanhaan verrattuna. Huippuvääntö sen sijaan on tullut roimasti alaspäin, ollen silti kuitenkin varsin riittävät 745 newtonmetriä. Suorituskyky on parantunut niin, että nollasta sataan päästään Sport-ajotilassa 4,5 sekunnissa. Huippunopeus on rajoitettu samaan 201:een kilometriin tunnissa. Toimintamatka sähköllä on kasvanut hienosti 130 kilometriin. Myös ulkokuorta lähdettiin muokkaamaan, kuitenkin vannomalla uskollisuutta Henrik Fiskerin luomille alkuperäisille linjoille. Ajo- ja takavalojen muoto ja olemus ovat muuttuneet. Korin uudistuneet muodot ovat kasvattaneet autoa aavistuksen verran, vaikka akseli- ja raidevälit ovat täysin entisellään. Keula on kokenut suurimman muutoksen, sillä esimerkiksi aiempi kaksiosainen maski on vaihdettu vähän alkuperäisen Tesla Model S:n kaltaiseksi tummanpuhuvaksi. Perän ja keulan timantit ovat muuttuneet pokkauksiksi ja takaluukun yläreuna on saanut terävän ilmanohjaimen. Muodoista on tehty monelta osin pehmeämpiä. Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että auto on tuotu vuodesta 2011 vuoteen 2021, mutta että paljon se ei vaatinut, koska tämä auto nyt vain on niin ajaton. Sisätiloihin muutoksia on tehty suunnilleen samalla otteella kuin uloskin, siis periaatteella vähän uutta sinne ja vähän tuonne. Kosmeettisista seikoista merkittävimpiä ovat raikkaammat materiaalit sekä uusi ohjauspyörä. Kojelauta tukeutuu tässäkin vahvasti suomalaiseen Kanzi-softaan. Ovet avataan, kuten ufossa kuuluukin, sähköisesti nappia painamalla. Tämä ominaisuus on kuulunut Karmaan aina. Autossa myös istutaan edelleen yhtä matalalla, keskikonsoli on yhtä hallitseva ja tavaratila yhtä pieni, 180 litraa. Se muuten häviää viidellä litralla Fiat 500:lle. GS-6 ja GSe-6 ovat kaikkein tuoreimmat versiot edustaen kuluvaa vuotta. Ne ovat hankintahinnaltaan huomattavasti muita malleja edullisempia. Kirjainyhdistelmistä jälkimmäinen on perin mielenkiintoinen uusi juttu, sillä se tarkoittaa täyssähköistä mallia. GSe-6:sta ei siis löydy lainkaan polttomoottoria, vaan pelkästään sähkömoottorit, joille virtaa syötetään asiakkaan valinnasta riippuen jopa 105 kilowattitunnin akustolta. GS-6:n voimalinja taas on aiemmin kuvailtu BMW-pohjainen. Täyssähkömallin alkaen-hinta on Yhdysvalloissa kilpailukykyinen, juuri ja juuri alle 80 000 dollaria, apumoottorin nostaessa hintaa noin neljällä tonnilla. Vastaavasti kalleimpien versioiden kohdalla, oli kyse sitten ostajan valinnan mukaan luksusta tai sporttia ilmentävästä Reverosta, liikutaan kirkkaasti 140 000 dollarin sillä puolen. Alkuperäisen Fisker Karman ideaa on nyt täsmennetty kokonaisen vuosikymmenen verran, ja tällä hetkellä tuntuu aidosti siltä, että ainekset menestykselle voivat olla vihdoin ja viimein Karmalla hyppysissään. Edullisempien mallien, samoin kuin täyssähköversion saapuminen mallistoon ovat elintärkeitä askelia, ja aikakin on nyt erittäin suotuisa tämänkaltaiselle autolle. Kilpailu tässä luokassa on kovaa, joten sopivasta erilaisuudesta saattaa hyvinkin olla hyötyä. Karman myyntiverkostoa kasvatetaan parhaillaan, ja jalka on jo oven välissä monessa Euroopan maassa, mukaan lukien Ruotsissa. Ja sieltähän ei ole pitkä matka Suomeen. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy VLF Destino – se toinen ääripää Kun Fisker Karman taru näytti olevan lopussa, lähti yhdysvaltalainen automaailman keltanokka VLF Automotive ostamaan tehtaalta kaksikymmentä moottoritonta Karman runkoa. Niiden varalle uudella yrityksellä oli suunnitteilla jotain shokeeraavaa. Sähköajon äänettömyyden ja Opel Insignian harmonisen nelisylinterisen vastapainoksi keulan alle upotettiin nimittäin Chevy Corvette ZR1:stä tuttu 6,2-litrainen mekaanisesti ahdettu V8. Erittäin mielenkiintoisen tästä kuviosta tekee se, että VLF Automotivea oli perustamassa kukapa muukaan, kuin Henrik Fisker. 638:lla hevosvoimalla ja 820:lla newtonmetrillä Destino oli Karmaa suorituskykyisempi, päästen nollasta sataan 3,9:ssä sekunnissa, ja huippunopeuden noustessa jopa 322:een kilometriin tunnissa. Akustoista vapaana Destino oli myös Karmaa lähes 600 kiloa kevyempi. Alkuperäiseen verrattuna VLF teki autojen keulaan näkyviä muutoksia ja aurinkopaneeli lähti katolta. Destinoja toimitettiin asiakkaille vuonna 2016, vielä Karmaakin suolaisempaan 229 000 dollarin hintaan. Talliinsa herkkupalan päätti hankkia muiden muassa kitaristilegenda Carlos Santana. Teksti: Benjamin Helander Kuvat: Fisker, Karma Automotive Lähteet: Autoevolution, Car and Driver, Karma Automotive Lisää aiheesta Karmasta valtamereen: Fisker Ocean on uuden ajan sähkökatumaasturi Käytetyt erikoisuudet – Fisker Karma Fisker harkitsee säästöjä Volkswagenin avulla: haluaa lainata MEB-rakennetta katumaasturiinsa Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 9.8.2026 Historia Keskiössä energia: matka Euroopan teolliseen ja fossiilisen energian historiaan 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 14.8.2026 Lentokoneet Käytännössä viimeinenkin iso länsieurooppalainen "täyden palvelun" lentoyhtiö luopuu ilmaisista aterioista lyhyillä ja keskipitkillä lennoillaan 14.8.2026 Koeajo Koeajo: Mercedes-Benz GLC 400 4Matic ei suotta ujostele, eikä ole kyllä syytäkään 14.8.2026 Käyttötesti Käyttötesti Toyota C-HR aiheuttaa harmaita hiuksia ajoavustinjärjestelmien osalta 15.8.2026 Koeajo Koeajo: Isuzu D-Max – vaivaton ja väkevä kuormajuhta 15.8.2026 Huutokauppahelmet Edellinen omistaja ajoi tällä megatähti Justin Bieberin stailaamalla Vespa Sprint 50:llä 2,4 kilometriä, ja laittoi sen sitten huutokaupattavaksi 11.8.2026 Lentokoneet Yritätkö tihrustaa keskiviikon auringonpimennystä? - Vuoden 1990 täydellisessä pimennyksessä Finnair järjesti kokonaiset 12 pimennyslentoa pilvien yläpuolelle 11.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Enää käytetyssä Saabissa ei tarvitse hikoilla – korjauskulut tasan nolla euroa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 11.8.2026 Huutokauppahelmet Maloo-avolavamalli on täydellinen tekosyy perustella BMW M4 Competition kotiväelle "hyötyajoneuvona" 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla