17.3.2023 Ajoneuvot Tätä kaikkea alle 25000 euron Volkswagen ID.2all kertoo tulevasta – ja yhtiöstä auton takana Teksti Aake Kinnunen Kuva Aake Kinnunen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Volkswagen ID.2all on konseptimuotoon puettu kurkistus tulevaan Polo-luokan sähköautoon. Samalla se kertoo VW:n linjamuutoksesta, jossa paluu juurille alkaa ihmisistä. Hampurilaisen konferenssikeskuksen auditoriossa on käynnissä melkoinen näytös. Volkswagenin tärkeimmät mallit ja malliston tähtihetket kiertävät pyöreää lavaa tarkoin jäsennellyssä koreografiassa. Työpöydän ääressä lukulampun valossa kertoja lukee muistelua autoyhtiön juurista, jota rytmitetään ruuduilla näkyvillä nostalgiavärisillä kuvilla perheistä, retkistä, Kuplasta, Kleinbussista, menneiden vuosikymmenten vaatteista ja väreistä. Jos nostalgiaa voisi leikata ja viedä kotiin, olisi sitä riittänyt ruumalaukullinen jokaiselle vieraalle. Lopulta viestistä löytyy sen ydin, jonka tunnistaa sen toisteisuudesta. “Me teemme autoja, mutta Volkswagen on Volkswagen vasta, kun siinä on ihmisiä”. Jäätelötahrat penkeillä ja hiekka jalkamattojen alla mainitaan positiviisina piirteinä, merkkinä eletystä elämästä. VW tulisi varmasti toimeen hyvin erään pesuainevalmistajan ja heidän sloganinsa kanssa. Toinen useasti mainittu kohta on, että Volkswagen haluaa palata rakkauden brändiksi. Ihan totta. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Uudet tuulet Tuotteiden tasolla Volkswagen haluaa palata kansanautoihin ja sitä heijastavat henkilömuutokset yhtiön kärjessä. Teslaa fanittanut muutosmies Herbert Diess on lähtenyt ja konsernia luotsaa nyt Porschella kannuksensa ansainnut automies Oliver Blume. Volkswagenia kipparoi nuorekkaampi ja avoin Thomas Schäfer, hänen luotsatessa aiemmin Škodaa. Kansanautoja tavoitellaan tuomalla päivän uutuus tuotantoon alle 25 000 euron hintaluokkaan ja Schäferin mukaan työ jatkuu, haasteista huolimatta, alle 20 000 euron sähköauton parissa. Thomas Schäfer esiintyy vielä Diessiäkin rennommin saksalaiseksi autojohtajaksi. Myös muotoilupuolella ovi on käynyt, sillä Jozef Kabaňin ID.Life-konsepti on muisto vain. Volkswagenin muotokielen kolmesta teesistä puhuu nyt kuusi viikkoa sitten päämuotoilijana aloittanut Andreas Mindt. Volkswagenin tulee henkiä vakautta, tykättävyyttä ja innokkuutta. Vakaus esiintyy mittasuhteissa, kuten leveässä perässä. Sitä on myös suora ikkunalinja ja mielenkiintoista kyllä Golf 7:sta lainattu C-pilari. Mindt työskenteli Volkswagenilla myös ensimmäisen Tiguanin ja Golf 7:n parissa, joten viittaus omiin töihin tulee luontaisesti. Sukunäkö alkaa takaovien ja takalasin välistä. Tykättävyys esiintyy lempeässä keulailmeessä. Mindtin mukaan myös kultainen leikkaus tulkitaan miellyttäväksi ja siksi ID.2allin ikkunalinjan alapuolinen pokaus noudattaa tätä taiteen sääntöä. Innokkuus tai jännittävyys on Volkswagenin salainen ainesosa ja sitä on ripoteltu urheilullisen olemuksen, sisustamateriaalien ja konepellin toteutukseen. Erityisenä yksityiskohtana tästä jännittävyydestä päämuotoilija nostaa esiin sisustassa esiintyvän VW-logoisen ajotilarullan, jota luonnehditaan odottamattoman laadukkaaksi. Muuten sisustassa on keksitty äänenvoimakkuuden säätö rullalla ja painikkeita lämmityslaitteelle. Tietoviihdejärjestelmästä löytyy sinne tänne sijoiteltavia tarroja sekä häpeilemättömiä retroteemoja. Ylipäätään Volkswagen tuntuu etsivän tietä eteenpäin menneisyytensä kautta ja tekevän jo nyt pesäeroa ID.3:n ja ID.4:n kaltaisten autojen esittelemään aikakauteen. Vain ID. Buzz tuntuu selvinneen merkin omasta syynistä puhtain paperein. Iideetä kaikille Sininen Volkswagen ID.2all (lausutaan “ID to all”, iideetä kaikille) ilmestyy lavalle kuin toteuttamaan nämä visiot samantien. Polon näköinen ja kokoinen sähköauto on selkeä uusi alku futurististen muumikeulojen joukossa. Polo on ollut tavoitteena myös hinnassa, mutta sähköauton kerrotaan olevan sisätiloiltaan Golfin tasoa. Golf on läsnä myös C-pilarin, eli takaovien ja takalasin välisessä muodossa, mutta tätä >>-taitosta nähtäneen jatkossa myös muissa Volkswageneissa. Virallisesti ID.2allin mitat ovat 4 050 mm pituutta, 1 812 mm leveyttä, 1 530 mm korkeutta ja akseliväli on kompakti 2 600 mm. Tavaratilaa on VW:n mukaan 490 litrasta aina 1 330 litraan. Myös etumatkustajan selkänoja on käännettävissä tasaiseksi. Pinnan alta paljastuu MEB-perusrakenteen uusi MEB Entry -versio. Jako on tuttu polttomoottoripuolelta, jossa muun muassa Polo luottaa MQB-rakenteen kompaktiautojen A0-versioon. Käytännössä perusrakenteen mielenkiintoisin puoli on sen etuvetoisuus, sillä MEB-autot ovat tähän asti olleet takavetopohjaisia. Keulalla on 166 kW (226 hv) sähkömoottori, joka jaksaa liikuttaa auton alle 7 sekunnissa 0–100 km/h. Volkswagen ei ollut valmis puhumaan auton akkukoosta tässä vaiheessa, mutta WLTP-toimintamatkaksi on arvioitu 450 kilometriä yhdellä latauksella. Pikalatauksen huipputeho on 125 kW ja 10–80% lataus vie noin 20 minuuttia. Type 2 -latauksen huipputehoksi kerrotaan 11 kW. Kuudessa viikossa syntynyt konseptiauto rauhoitettiin kansainvälisen toimittajajoukon koskettelulta, eikä sen sisätiloja saanut kuvata ikkunankaan läpi. Kiire näkyy myös latausluukun puuttumisena. Luonnoskuvissa esiintyy laadukkaammalta vaikuttava tulkinta kahden näytön kojelaudasta. Kojelaudan näyttö on kooltaan 12,9 tuumaa ja mittaristonäyttö 10,9 tuumaa. Yksinkertaistettu ohjauspyörä ja kojelaudan lämmityspainikkeet äänenvoimakkuusrullalla kruunaavat ergonomian. Autossa on lisäksi yhteensä neljä langatonta latausalustaa älypuhelimille ja ne kaikki tarraavat puhelimeen magneeteilla. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Markkinoille 2025 Vuonna 2025 markkinoille saapuva Volkswagen ID.2 on hinnoiteltu alle 25 000 euron, joskin kysymysmerkkinä on vielä, esiintyvätkö kaikki mainitut lukuarvot samassa autossa, vai koostuuko mallisto alle 25 000 euron aloitusmallista ja esimerkiksi isompiakkuisesta mallista, jolla pääsee 450 kilometriä yhdellä latauksella. Volkswagen aikoo esitellä 2026 mennessä kymmenen sähköautomallia ja malliversiota. Yhtiö arvioi, että sen myynnistä 80% on täyssähkömalleja samana vuonna. Kyseessä on kymmenen prosenttiyksikön nosto aiempaan ennusteeseen verrattuna, joten luotto sähköistymiseen on vahva. Teksti: Aake Kinnunen Kuvat: Aake Kinnunen ja Volkswagen Muokattu 22.3.2023: poistettu maininta ovien lukumäärästä Lue lisää Kaikki artikkelit 21.7.2026 Uutinen Täällä rankkasateet aiheuttivat eniten vahinkoa teille – useita tulvia ja sortumia viikonlopun aikana 21.7.2026 Autoilu Kesän helteet vaikeuttavat auton pesua – tiesitkö nämä käytännön vinkit, joilla peset auton kuin ammattilainen? 18.7.2026 Esittely XPeng L03 tähtää ID.4:n paikalle kiinalaisella aggressiivisuudella 18.7.2026 Uutinen Kansainvälistymispalkinnon saanut Motonet laajenee ulkomailla – tänne aukeavat seuraavat liikkeet 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 15.7.2026 Liikenne Veneilemään menossa? – Viranomaisen vinkeillä takaat pääsyn takaisin rantaan 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat?