28.4.2021 Ajoneuvot Volkswagen ID.3 – ohjelmisto päivitettiin, mutta lisää kaivataan Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Käyttötestimme Volkswagen ID.3 paranee hiljalleen ohjelmistopäivitysten muodossa. Tarkkaa tietoa päivitysten sisällöstä on vaikea saada, mutta viimeisimmän päivityksen lupaillaan korjanneen suurimman osan bugeista. Tammikuussa noudimme käyttötestiin Volkswagen ID.3:n, joka oli jo päässyt otsikoihin erilaisten ohjelmistovirheiden vuoksi. Alkujaan auton ohjelmisto nousi itseasiassa otsikoihin sen vuoksi, että sen valmiiksi saamisen viivästyminen lykkäsi koko automallin tulemista markkinoille. Viikon mittaisessa kotimaan koeajossamme auto oikutteli erinäisin tavoin ja toimituksen lähipiiristä korviin kantautui lisää ongelmia, aika ikäviäkin sellaisia. Auto oli laskettu markkinoille keskeneräisenä, jotta Volkswagen sai laskettua vuonna 2020 myytyjen autojen keskimääräisiä CO2-päästöjä alaspäin, jotta se välttyi pahimmilta Euroopan Unionin määräämiltä päästösanktioilta. Maksettavaa valmistajalle jäi muuten vieläkin yli sata miljoonaa euroa. Tammikuussa hakemassamme autossa alkoi välittömästi esiintyä erilaisia vikoja. Vikailmoituksia saatiin muun muassa moottorijärjestelmästä, turvatyynystä ja 12 voltin akkujärjestelmästä. Lisäksi tietoviihdejärjestelmän ja kuljettajan aktiivisten turvajärjestelmien käyttö takkuili. Mitään kriittisen vakavia virheitä autossa ei kuitenkaan enää tuntunut. Käyttöjärjestelmä ei tehnyt totaalisia jumittumisia, lukot eivät jumittaneet eivätkä peilit jääneet kertaakaan koria vasten kääntyneiksi. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lisää koodirivejä Volkswagenin työ oli kuitenkin vielä kesken. Uudelle autolle ei kerta kaikkiaan ole hyväksyttävää toimia jumisesti tai sytytellä vikavaloja niin usein, että niihin ei oikeastaan enää edes kiinnitä huomiota. Kuten käyttötestimme avausjutussa mainitsimme, ohjelmistoversio 2.1 oli jo matkalla. Muutamaa viikkoa takaperin saimme auton vihdoin maahantuojalle piuhan päähän imuroimaan päivitystä sisuksiinsa. Sitä miten päivitys tarkalleen tehtiin ja kauanko se vei emme tiedä, sillä tapahtumaa ei saanut mennä paikan päälle seuraamaan. Seuraavana päivänä saimme kuitenkin noutaa auton liikkeeltä. Yksi tärkeimpiä bugikorjauksia päivityksessä oli 12 voltin akkujärjestelmän vikavalon sytyttänyt ongelma, joka pahimmillaan on joissakin ID.3-yksilöissä estänyt matkanteon kokonaan. Maahantuojan mukaan vika aiheutui siitä, että jossain tilanteissa vielä autosta poistumisen jälkeen autoon saattoi jäädä joitain ohjainlaitteita päälle, jotka kuluttivat virtaa tavallisesta akusta. Käyttäjälle vika siis ilmeni tyhjänä tai lähes tyhjänä akkuna. Liian tyhjäksi päässyt perinteisempi akku tarkoittaa, ettei matkaan tarvitse lähteä vaikka korkeajänniteakussa olisi täysi varaus. Se 12 voltin akku nimittäin ohjaa muun muassa kontaktoreita, jotka ohjaavat korkeajänniteakun käyttöön kytkemistä. Satunnaisesti myös kuljettajaa avustavat järjestelmät saattoivat mennä yhtäkkiä vikatilaan. Tämä ei tietenkään estä matkantekoa, mutta lähtökohtaisesti kuluttaja haluaa varmasti jokaisen maksamansa varusteen toimivan. Tarkempaa kuvausta siitä millaisissa tilanteissa avustuskatras alkoi sekoilemaan on vaikea antaa, sillä käytössämme tällaista on tapahtunut vain muutamaan otteeseen, eikä valmistajaltakaan ole saatu tarkempia tietoja. Oireettomiinkin vikoihin puututtu Päivityksessä on korjattu myös vikoja, jotka eivät ole sinällään vaikuttaneet matkantekoon. Myös ihmisten valitukset itsekseen syttyneistä moottorijärjestelmän häiriövaloista oli kantautunut Wolfsburgiin saakka ja tähänkin oli löytynyt syypää ohjelmistopuolelta. Ennen päivitystä erilaiset vikailmoitukset eivät olleet kovin harvinainen näky. Volkswagen kertoo moottori häiriövalojen syttyneen usein pitkien, yli kahdeksan tuntia kestävien latausten jälkeen, eli lähinnä sukolatauksessa. Kuitenkin käyttötestiautomme herjasi moottorin vikatilasta myös kotilatausaseman jälkeen, joten aivan yksiselitteinen ei tämä(kään) vika ole. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vikailmoitusten poisto yleensä helppoa Välillä vikailmoitusten huomioimatta jättäminen on tuntunut väärältä, sillä mistä käyttäjä voi tietää onko kyse oikeasta viasta, vai pelkästään vinoon menneestä bitistä? Suurin osa aiheettomista vikakoodeista kuitenkin on kadonnut ennen seuraavaa ajokertaa. Volkswagenin maahantuojan mukaan isosta osaa bugeista on päässyt eroon noin vartin mittaisella tauolla. Auton väyläjärjestelmän pitäisi mennä alas kun auto on ollut sammutettuna noin kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen aiheettomista vikailmoituksista ei pitäisi olla enää merkintää mittaristossa. Uusi toiminto Päivityksen myötä ID.3:een saatiin vihdoin myös OTA (Over the air) -päivitystoiminto. Tämä tarkoittaa, että jatkossa osa päivityksistä voidaan ladata ja asentaa autoon ilman korjaamokäyntiä. Auto tulee kertomaan käyttäjälle, kun uusi päivitys on saatavilla, jonka jälkeen käyttäjä päättää milloin tulee päivityksen asentamaan. Päivittämisen pitäisi maahantuojan mukaan olla helppoa, sillä auton luvataan kertovan tarkkaan miten päivityksen lataamiseksi tulee toimia. Luultavasti pääsemme vielä testaamaan tätä itse käyttötestin aikana, sillä ensimmäiset OTA-päivitykset ovat alustavasti tulossa kesällä, tarkkaa ajankohtaa ei tosin ole tiedossa. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Vielä keskeneräinen Muutoksia työstetään yhä lisää isolla kädellä. Esimerkiksi käyttötestimme talviraportissa mainitsimme auton luistoneston toimivan erittäin holhoavasti, jonka takia liukkaalla pinnalla liikkeellelähdöt saattavat olla tuskaisen hitaita. Ilmeisesti samansuuntaista palautetta on tullut muualtakin, sillä tähän on luvattu ratkaisu. Vielä ei ole kuitenkaan varmaa ehtiikö muutos vielä ensi talven liukkaille. Myös ajoakun esilämmityksen lisäämisestä toimintoihin on huhuttu. Isoja muutoksia tulee saamaan myös We Connect ID. -sovellus, ei tosin toimivuuden, vaan toimintojen osalta. Tällä hetkellä sovelluksella voi käytännössä ainoastaan hallita ilmastointia ja seurata akun varaustilaa, mutta ei esimerkiksi ajastaa lataustapahtumaa, vaikka niin aiemmin virheellisesti väitimme. Lataustapahtuman ajastamisen uskotaan kuitenkin päivittyvän sovellukseen lähiaikoina, kuten myös ajastustietojen synkronoimisen autosta sovellukseen ja toisinpäin. Tällä hetkellä lähtöajat täytyy syöttää sekä sovellukseen, että itse autoon. Parempaan suuntaan Toistaiseksi päivityksen jälkeen ei vikakoodeja ole ilmennyt. Valmiiksi ID.3:a ei voi kuitenkaan vieläkään kutsua. Onneksi autoa voidaan kuitenkin muuttaa päivityksillä lennosta, sillä muuten valmiin auton saamiseksi joutuisi odottelemaan facelift-mallia, joka julkistetaan automallille tyypillisesti 3–5 vuoden iässä – toivomme ainakin ettei ohjelmistopäivityksillä aikaa menisi yhtä paljoa. Teksti: Eetu Kokkonen Kuvat: Aake Kinnunen Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 6.8.2026 Käyttötesti Uusin käyttötestiauto Kia K4 -bensafarkku tuo perinnettä nykyarkeen 6.8.2026 Ajoneuvot Auton käytettävyys: miten selviää Volvo ES90 tarkemmasta syynistä? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4×4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 2.8.2026 Klassikko Yksi maailman arvostetuimpia historiallisten autojen tapahtumia järjestettiin tänä vuonna Suomessa 1.8.2026 Käyttötesti Käyttötestin Honda GB350S on pyörä jolla voi, mutta ei halua ajaa täysiä 31.7.2026 Ajoneuvot Korvaamattomat Brasierilla hidastetöyssyyn -ilmeet ja muita muistettavia kuvia Suomen FIVA World Eventin reitin varrelta 24.7.2026 Ajoneuvot Mitsubishilta uusi Grandis sekä uudistettu ASX – mallit juhlistavat 50-vuotiasta matkaa Suomessa 24.7.2026 Ajoneuvot Range Rover GT tulee olemaan jotain aivan uutta Land Rover -maailmassa – ehkä järisyttävin maisema aukeaa kuitenkin vasta sisätiloissa 23.7.2026 Käyttötesti Onko valmistajan omassa latauskortissa järkeä? Vastaus voi vaihtua hetkessä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 9.8.2026 Kuluttajat Ladattavan hybridin ajoakun suojakotelon vauriot johtivat riitaan – olivatko ne olemassa jo kaupantekohetkellä? 9.8.2026 Laivat Klassisissa risteilyaluksissa on tunnelmaa - kuten tässä matkaan maailman ympäri valmistautuvassa vuoden 1988 turkulaisessa 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Koeajo Koeajo: Hyundai Tucson Hybrid N-Line on viisivuotiaanakin ajan hermolla 6.8.2026 Yleinen Miksi rivi-8 on pysynyt poissa autonvalmistajien pelikirjoista jo yli 70 vuoden ajan? 3.8.2026 Laivat Lähi-idän tilanne muutti suunnitelmia - TUI Cruises tuokin uunituoreen jättiristeilijänsä Mein Schiff Flow'n joulun alla Itämerelle, myös Helsinkiin 7.8.2026 Käyttötesti käytetyllä Kummastelimme BMW R 1200 RT:n kehnoa ajotuntumaa – syy piileksi mustissa ja pyöreissä 9.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, mikä on kuvan autossa olevan vihreän valaisimen tarkoitus? 5.8.2026 Koeajo Koeajo: Dacia Bigster Hybrid 150 4x4 – iso neliveto automaatti kaipaa asfalttiteiltä maastoon rämpimään 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 23.7.2026 Liikenne Tämä kuva todistaa miten hyvin Google Maps ja Android Auto ovat hereillä tien päällä 25.7.2026 Huutokauppahelmet Charlie Sheenin itselleen TV-tuotantoja varten räätälöimä hulppea Prevost Marathon XL -asuntobussi ei mennyt kaupaksi edes minimihinnalla