1.1.2020 Ajoneuvot Vuosi Sähköllä jälkinäytös: vielä toinenkin vuosi sähköllä Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Vuosi Sähköllä -testimme jälkeen oma täyssähköinen Hyundai Ioniq Electric on kerryttänyt mittariinsa 45 000 kilometriä ja kuljettajalleen kasan uusia kokemuksia sähköisen liikenteen maailmasta. Eniten on yllättänyt kaksijakoisuus ja asenteet. Syksystä 2017 kesään 2018 jatkunut toimituksemme Vuosi Sähköllä -testi nosti esiin hyvin kirjavan kuvan sähköautoilun alkutaipaleen haasteista, odotuksista ja epäilyksistä. Testin jälkeen oma polttomoottoriautoni vaihtui ja kotipihaani ilmestyi täsmälleen samanlainen Hyundai Ioniq Electric loppuvuodesta 2018. Tämän auton mittariin on kertynyt vuodessa 45 000 kilometriä. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Kahdenlaisia tarpeita Kun sähköauto oikeasti tuli osaksi omaa arkeani ja sillä oli pärjättävä tilanteessa kuin tilanteessa, korostui erityisesti vanha hokema siitä, että auto pitäisi valita käyttötarpeen mukaan. Pitkille matkoille ja kaupunkiajeluun omansa. Lapsiperheen mummolamatkoille ja yksittäisen ihmisen työmatkoille omansa ja niin edespäin. Sähköauto vain kääntää tuon hokeman uuteen asentoon. Keskeinen kysymys on auton lataus. Jos auton tarve liittyy nimenomaan kodin ja työpaikan välisiin matkoihin ja päivittäisiin asiointeihin lähiympäristössä, sähköautoilu on vaivatonta ja käyttökustannuksiltaan edullista, kun latausmahdollisuus löytyy kotoa ja työpaikalta. Muuta ei välttämättä kaipaakaan. Jos autolla ajetaan pidempiä matkoja vaihtelevilla reiteillä, silloin korostuu latausverkoston kattavuus ja toimintavarmuus. Ilmaisten latauspisteiden muuttuminen maksullisiksi on täyssähköisellä autolla ajavan näkökulmasta tervetullut muutos. Nyt latauspisteitä on vapaana ja ne, jotka virtaa todella tarvitsevat, myös maksavat siitä mielellään. Epäreilua hinnoittelua Oma Ioniq Electricini ilmoittaa ajotietokoneessaan kuluttaneensa sähköä koko vuoden sekalaisessa, mutta moottoritiepainotteisessa ajossa 15,2 kWh sadalla kilometrillä. Edullinen energiakustannus, jos lataukset pystytään tekemään kotona tai työpaikalla. Pikalatauspisteitä käyttäessä aikaan perustuva veloitus on kuluttajan kannalta arvaamaton ja epäreilu. Veloitusperuste olisi hyväksyttävä, jos latauspistokkeesta todella saisi energiaa niin paljon kuin latauspisteen nimellisteho on. Käytännössä tämä toteutuu harvoin. Lataus voi olla hyvinkin hidasta muun muassa erilaisista sähköverkon kuormitustilanteista johtuen, mutta silti lataajalta veloitetaan jokaisesta minuutista sama hinta. Eikä kuluttaja voi koskaan tietää etukäteen, millaisella vauhdilla lisävirtaa on tulossa. Tällä hetkellä ainakin valtaosa latauspisteistä perustuu aikaveloitukseen. Sähköautojen määrän lisääntyessä toivoisi kilpailun lisääntyvän myös latausasemien kesken. Se voisi tuoda tarjolle myös ladatun energian määrään perustuvan hinnoittelun. Määrästähän sitä polttomoottoriautojenkin tankkaajia veloitetaan. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Opasteita etsiessä Vuosi Sähköllä -käyttötestimme aikanakin hämmästelimme sitä, miten vaikea latauspisteille on löytää. Tilanne on vuoden aikana muuttunut hiukan parempaan suuntaan: isoimpiin pysäköintilaitoksiin on vähitellen alkanut tulla opasteita, jotka kertovat, missä sähköautojen latauspisteet sijaitsevat. Monesta paikasta opasteet puuttuvat edelleen. Eniten opastusta kaipaisi tien päällä. Bensapumpun kuvilla varustetut kilvet ovat vuosikausia kertoneet matkalaiselle, missä pääsee tankkaamaan polttomoottoriauton. Sähköauton latauspisteille ei vielä opasteta. Tässä suhteessa muutos on tapahtumassa jo kesäkuussa, uuden tieliikennelain voimaantullessa. Uudessa tieliikennelaissa on myös opastekilvet latausasemille. Nähtäväksi jää, kuinka rivakasti kilpiä alkaa tienvarsille ilmestyä – tarve olisi. Kilpiä odotellessa sähköautoilija suunnistaa edelleen erilaisten sovellusten ja latauskarttojen avulla. Tiellekin jäin Hyundai Ioniq Electricin ajotietokoneen luotettavuus toimintamatkan arvioinnissa teki vaikutuksen jo Vuosi Sähköllä -juttusarjan aikana. Samaan luotettavuuteen olen nojannut omat matkani koko vuoden ajan. Lopulta luottamus taisi kääntyä ylioptimismin tai ainakin huolimattomuuden puolelle. Matkaa perille oli enää 13 kilometriä, kun ajotietokone ilmoitti jäljellä olevaksi toimintamatkaksi 20 kilometriä. Tuttuun tapaan ilmoitukseen luottaen ohitin viimeisen hitaan latausaseman ja jatkoin matkaa. Tällä kertaa pikkupakkanen ja mikälie ennakoimaton virrankulutus yllätti. 1,3 kilometriä ennen määränpäätä matka hiipui, kun ajotietokone näytti akun olevan tyhjä. Edellisen neljän kilometrin aikana oli jo huolestunut ja miettinyt kuumeisesti jokaisen kilometrin eteenpäin: mitä teen, kun auto pysähtyy tyystin. Virta ei loppunut kuin seinään. Vielä senkin jälkeen, kun ajotietokone näytti akulle nollaa, Ioniq hiipi noin kilometrin matkan. Tuo matka riitti siirtämään meidät pois ajoradalta, läheisen maatalon pihaan. Tiesin, että sieltä saisin virtaa autooni. Naapuriapu siis kunniaan ja pieni viivähdys kuulumisia vaihtaen. Kokemus sähköauton virran loppumisesta toi mieleen nuoruusvuosien ajelun vanhalla pikkuautolla, jonka bensamittari ei toiminut. Silloin pihistely johti bensiinin loppumiseen kesken ajon muutaman kerran. Ero tuohon tilanteeseen oli kuitenkin selvä. Kun bensiini loppui, auto pysähtyi saman tien, korkeintaan hyvällä tuurilla pystyi valuttamaan autoa muutaman metrin. Hyundai Ioniq Electric varoitteli kuljettajaa vuolaasti tilanteen kehittymisestä. Vain kuljettajan omalla huolettomuudella ja ylioptimistisuudella se jätti matkan kesken. Tässäkin tilanteessa se antoi vielä kuljettajalle mahdollisuuden hiipiä pois muiden jaloista. Vauhdin väheneminen tapahtui vähitellen, joten edes takana tulevalle liikenteelle edessä etanan lailla ryömivä sähköautoilija ei ollut normaalista poikkeavaa varovaisuutta vaativa yllätys. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Yllätys tuli lähipiiristä Autona Hyundai Ioniq Electric ei enää yllättänyt, koska omiakin kilometrejä sen kanssa oli jo käyttötestin aikana kertynyt sievoinen määrä. Hämmentävintä omalla sähköautoilun saralla on ollut läheisten ja tuttavien suhtautuminen. Kun auto ilmestyi pihaani, naapuruston ja lähipiirin suhtautuminen yllätti kaksijakoisuudellaan. Osa heistä oli avoimen uteliaita ja yllättyneitä, että juuri minä valitsen auton, jonka toimintamatka täydellä akulla on alle 200 kilometriä. Uteliaisuus on jatkunut ja kysymyksiä tulee edelleen. Epäilijöitäkin riitti ja yllättäen jopa ivallisia ja vihamielisiä kommentteja. Ivaa sain osakseni tyyliin ”no siinähän sitten istut ja latailet, kai sinulla on hinauspalvelun kanssa vuosisopimus...”. Suoranainen vihamielisyys oli kaikkein mykistävintä. Sain osakseni arvostelua luonnonvarojen tuhlaajana, koska sähköauton akkujen valmistus on arvostelijoiden mukaan niin iso ympäristörikos. Arvostelua sain yllättäen myös siksi, että tuen valinnallani poliitikkojen turhanpäiväisiä visioita suomalaisen liikenteen sähköistämisestä. Nämä keskustelut kuitenkin muistuttivat hyvällä tavalla siitä, miten ison mullistuksen äärellä liikenteessä olemme. Ja erityisesti, miten valtava tiedontarve autoilun muutokseen liittyy. Kommenteista huolimatta matkaa jatkuu seuraavankin vuoden. Teksti: Eila Parviainen Kuvat: Jari Saarentaus, Moottorin arkisto Lue myös: Vuosi Sähköllä -juttusarja Kesä Kaasulla -juttusarja Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Lue lisää Kaikki artikkelit 18.7.2026 Ajoneuvot Aston Martin valmistautunee kyberhyökkäyksiin ja elektroniseen sodankäyntiin julkistamalla digitaalisen sotilasajoneuvon 17.7.2026 Ajoneuvot Kaikki eivät halua ajaa katumaastureilla – tämä on Dacian ratkaisu 16.7.2026 Ajoneuvot Nämä ovat kiinalaisen Denzan uutuudet – Z ja BAO 5 taistelevat aivan eri luokissa 13.7.2026 Ajoneuvot Euroopan myydyin Jeep kokee uudistumisen – Avenger saa enemmän varusteita ja seitsemän valoa 10.7.2026 Uutinen Sosiaali- ja terveysministeriö asetti suomalaisen pienmetsäkoneen luovutuskieltoon 9.7.2026 Uutinen Hyviä uutisia! Dacia Sandero tekee paluun Suomeen – Euroopan myydyin ja Suomen halvin 3.7.2026 Ajoneuvot Kia uudistaa Euroopassa poissaolollaan loistanutta Seltosta – sähköauton ominaisuuksia hybridissä? 3.7.2026 Uutinen 100 vuotta Mercedes-Benziä – ensimmäisestä autosta maailman teille 30.6.2026 Matkailu Matka sähkö-Twingolla Pariisista Helsinkiin jatkuu: sukutapaaminen, virtahaasteita ja luonnon helmaan Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! - Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 19.7.2026 Klassikko Tämän Škodan muodot luotiin tuulitunnelissa jo 1930-luvulla 20.7.2026 Lentokoneet Venäläisen Volga-Dneprin entisen tytäryhtiön entisen brittitytäryhtiön entinen rahti-Jumbo pyörähti vanhojen aikojen muistoksi Helsinki-Vantaalla 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 19.7.2026 Kuluttajat Dacian moottori hajosi 70 000 kilometrissä, mutta sitten katse kääntyi auton huoltohistoriaan 19.7.2026 Kotimaanmatkailu Ruuhinevalta löytyy yksi Suomen erikoisimmista nähtävyyksistä 13.7.2026 Koeajo Maistiainen: Firefly - tämä Teslan olisi pitänyt tehdä 19.7.2026 Laivat Veneilijä, muistathan tapin! - Silja Serenadellakin on sellaisia pahan päivän varalle olemassa 28.6.2026 Laivat Jos Silja Serenadella ja -Symphonylla on kummallakin ajettu yli 150 000 tuntia ja niiden koneiden vaihtoväli on 15 000 tuntia, monennetko koneet niillä ovat nyt menossa? 26.6.2026 Traktorit Juha Kankkunen ajoi tällä Valtralla ennätyksellisellä 130 km/h nopeudella – kaiken huipuksi vielä jäällä 29.6.2026 Lentokoneet Helsinki-Vantaalla vieraili juuri maailman suurin liikesuihkukone, joka on ottanut nimiinsä jopa 150 eri kaupunkien välistä nopeusennätystä 17.7.2026 Päivän kuva Tiedätkö mitä nämä numerosarjat vanhojen paketti- ja kuorma-autojen kyljessä tarkoittavat? 23.6.2026 Päivän kuva Muistatko miksi Renault 4:sta kutsuttiin ”Tipparelluksi”?