14.4.2026 Koeajo Sähkö Koeajo: Kia EV2 – alle 30 000 euron sähköautot ovat jo ihan oikeita autoja Teksti Eetu Kokkonen Kuva Eetu Kokkonen Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Kovempiinkin päivämatkoihin kykenevät kompaktit sähköautot kiristävät kilpailuaan. Kia EV2 on korealaisten vastaus Volkswagen-konsernin tuleville uutuuksille. Moottorin on päässyt jo aiemmin tutustumaan tulevaan Kia EV2 -sähköautoon staattisesti ja tarkemmat tekniset tiedot kannattaakin lukea tuosta artikkelista. Tällä kertaa olimme koeajamassa autoa Lissabonissa. Kian selvitysten mukaan tämän päivän sähköautoilijat käyttävät autojaan lähes identtiseen tapaan polttomoottoriautoilijoiden kanssa. Tämän vuoksi myös EV2:n tapaisissa, kompaktimman ja edullisemman pään sähköautoissa tulee olla tarjolla kohtuullisen hyvä toimintamatka. Kia uskookin EV2:n yltävän luokassaan parhaan toimintamatkan tuntumaan. Pieniakkuiselle (42 kilowattituntia) versiolle ilmoitetaan 317 kilometrin ja isompiakkuiselle (61 kWh) 453 kilometrin WLTP-toimintamatka. Esimerkiksi tulevan Škoda Epiqin versioiden uskotaan jäävän näistä lukemista parisenkymmentä kilometriä. Staattisen esittelyn aikaan Kia ei ilmoittanut vielä EV2:n pikalatauksen huipputehoa, vaan halusi viedä huomion keskilatausnopeuksiin varausvälillä 10–80 % (pienempiakkuisella 61 kilowattia, isommalla 85 kW). Nytkään valmistaja ei suostu antamaan näitä lukuja. Edellä mainittu 10–80 % varausväli latautuu optimitilanteessa noin puolessa tunnissa kummankin akun kohdalla. Ensimmäistä kertaa Kian sähköauton lisävarustelistalta löytyy myös 22 kW sisäinen laturi, mutta se ei ole näillä näkymin tulossa mukaan Suomeen tuotaviin autoyksilöihin. Kaikki autoyksilöt tukevat Plug & Charge ja V2L -ominaisuuksia. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Erilaisia tilaratkaisuja Kia itse kehuu EV2:sta löytyvän jopa C-segmenttiin, eli astetta kookkaampiin autoihin verrattavissa olevat sisätilat. Aivan näin asiat eivät ole, mutta takapenkille mahtuu 185-senttimetrinen ”itsensä taakse” jalat levällään yllättävän mukavasti niin 4-, kuin 5-paikkaisessa mallissa. Pään tilaakin on takaistuimilla vielä hyvin, kiitos korkealla auton takaosaan asti pysyttelevän kattolinjan. Leveyssuunnassa tilaa on kuitenkin sen verran niukasti, ettei sinne toivoisi joutuvan sulloutumaan kolmen aikuisen porukalla. Sisätilat ovat siis luokassaan hyvät. Joku saattaisi ihmetellä, että mitä etua nelipaikkaisessa versiossa on viisipaikkaiseen nähden. Kia EV2:n kohdalla yhden istumapaikan karsiminen tuo mukanaan takapenkkien pitkittäissuuntaisen säätömahdollisuuden. Eli se mahdollistaa hieman sopeutumiskykyä sen mukaan, tarvitaanko tavara- vai takajalkatilaa. Jopa istuimet etuasennossa takapenkille työntyy tarvittaessa aikuinenkin hetkellisesti. Tavaratilaa on viisipaikkaisessa versiossa 362 litraa, nelipaikkaisessa versiossa takaistuimet etuasentoon säädettyinä tilaa on parhaimmillaan 403 l. Tavaratilan litroissa EV2 jää siis hieman kilpailijoidensa taakse. Peräkontin lisäksi autosta löytyy myös pieni, 15 litran etutavaratila. Nelipaikkaisessa mallissa etuasentoon siirrettyjen takaistuimien taakse syntyy syvä kolo tavaratilaan. Välipohjan alta löytyy ihan hyvin lisätilaa, mutta välipohjalle ei ensikoeajolla löydetty mitään järkevää sijoituspaikkaa, eikä se oikein asettunut pystyyn takapenkkejä vastenkaan fiksusti. Erikoisia eristyksiä Kia puhuu itse useaan otteeseen, miten paljon EV2:n kohdalla on nähty töitä hyvien NVH-ominaisuuksien (noice, vibration and harshness – melu, tärinä ja karkeus) saavuttamiseksi. Esimerkiksi EV2:n tuulilasi on aina laminoitu ja GT-line-varustellussa mallissa myös sivulasitkin ovat ”akustiset”. Sisätilat Voimalinja Tavaratilan käytettävyys Muitakin äänieristyksen parantamiseen tähtääviä ratkaisuja esiteltiin: auton pohjamuovissa, sekä etutavaratilan pohjassa on pehmustetta. Ainakin ensikokemusten perusteella auton äänieristys myös tuntuu onnistuneelta. Auton sisälle kantautuu kyllä suhinoita, mutta ei juuri rengasmelua. Tarkempia havaintoja pääsemme tekemään vasta Suomen puolella, sillä lissabonilaisten teiden pinnat eroavat merkittävästi meikäläisistä. EV2:n ohjaus on valmistajalle tyypillinen, hieman etäinen ja kevyt, mutta suhteellisen hyvin palauttava. Alustan mukavuudesta jää ristiriitainen tunnelma. Ensimmäisenä koeajopäivänä 4-paikkaisen version ohjaksissa kyyti tuntuu montuissa ja mukulakivilläkin mukavalta. Seuraavana päivänä 5-paikkaisen ohjaksissa ainakin taajaman terävämmät töyssyt tuntuvat edellispäivää tärskäyttävämmiltä. Vaikka istuinmäärän ei pitäisi vaikuttaa autojen muihin teknisiin ratkaisuihin. Mutkaisemmilla teillä auto kallistelee hieman, mutta ei ajoa haittaavasti. Voimalinja ei tarjoa rakettimaista kiihtyvyyttä, mutta liikenteen mukana pysyy kaikissa olosuhteissa hyvin. Regeneroinnin tasoa voi säätää kolmiportaisesti ohjauspyörän läpysköistä. Lisäksi yhden polkimen ajon saa päälle kaikilla regeneroinnin tasoilla. Ensituntuma yhden polkimen ajoon on hyvä, töksähtäviä pysähdyksiä ei ilmene. Mainos (teksti jatkuu alla)Mainos päättyy Tiukkaa vääntöä luvassa Kia EV2 on laadukkaan lupaava sähköauto, joka tulee asettumaan Suomessa edullisimmillaan alle 30 000 euron hintaluokkaan. Edullisin Light-verustelu, jonka hinta alkaa esimerkiksi Saksassa alle 27 000 eurosta, ei tule tarjolle Suomeen. Suomeen ensimmäisten EV2-yksilöiden arvioidaan saapuvan toukokuussa. Puolen vuoden sisään kyseinen B-SUV-segmentti tulee tarjoamaan kovaa kilpailua, sillä EV2:n lisäksi markkinoille odotetaan myös MEB+ -perusrakenteen sähköautoja Volkswagen-konsernilta. Kia EV2 Earth Standard Range 4-paikkainen SÄHKÖAUTO, etuveto 108 kW (147 hv), 250 Nm Akku brutto 42,2 kWh Lataus Type 2: 22 kW (3 x 32 A) CCS: ei ilmoitettu kW WLTP-kulutus 15,1–15,5 kWh / 100 km toimintamatka 308–317 km Suorituskyky 0–100 km/h 8,7 s huippunopeus 161 km/h Mitat Pituus 4 065 mm Leveys 1 800 mm Korkeus 1 585 mm Akseliväli 2 565 mm Tavaratila 321-1 201 l, 15 l etutavaratila Omamassa 1 620 kg perävaunu 750 / 750 kg Euro NCAP ei testattu Takuu 7 v / 150 000 km, 3 v ilman kilometrirajaa ajoakku 7 v / 150 000 km, 3 v ilman kilometrirajaa Hinta alkaen ei tiedossa Lue lisää Kaikki artikkelit 3.8.2026 Koeajo Kia EV2 on vakuuttava budjettiluokan sähköauto, mutta onko se kuitenkin liian kallis? 29.6.2026 Sähköautot Maailman suurin sähköautotesti on jälleen ajettu – BMW ja Xpeng voitokkaina 25.5.2026 Sähköautot Kia EV2 on todellakin alle 30 000 euroa – kaivattu sähköauto kasvavaan kysyntään 30.4.2026 Koeajo Koeajo: Kia Stonic – arjen helppo valinta 25.3.2026 Uutinen Maistiainen: Kia EV2 ja miksi valita yksi istuinpaikka vähemmän? 18.3.2026 Koeajo Koeajo: Kia EV5 – puuttuva lenkki, joka voi nousta kärkeen 4.3.2026 Koeajo Maistiainen: Kia EV5 – alkoiko Vuoden auto -kisa nyt? 27.2.2026 Koeajo Koeajo: Kia K4 – ahdasmieliset haukkuvat dinosaurukseksi 12.2.2026 Koeajo Koeajo: Kia PV5 Cargo – pakettiautojen uusi aikakausi on täällä Kommentoi artikkelia Peruuta vastausVoit kommentoida artikkelia kirjautumalla sisään. Jaa artikkeli: Facebook Jaa facebookissa X Jaa X:ssä LinkedIn Jaa LinkedInissä Luetuimmat Vuorokausi Viikko Kuukausi 6.9.2026 Sähköautot Sähköautoilijan päiväkirja: rakastan sähköautoani, mutta valitsisin silti polttomoottorin 4.9.2026 Lentokoneet Air France luopuu oudosta "baby busista" nyt lopullisesti - näin vuonna 2003 käyttöönotetusta tyypistä tulee ensimmäinen matkustajakäytöstä kokonaan hävinnyt Airbus 5.9.2026 Moottoripyörät Miltä tuntuu Hondan ensimmäinen sähkömoottoripyörä WN7? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 5.9.2026 Huutokauppahelmet Sydänverellä tehty, 116 kilometriä ajettu Lexus LFA Nürburgring Package on varmastikin arvokkain japanilaisauto, jonka tällä hetkellä rahalla saa 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 31.8.2026 Päivän kuva Tunnistatko tämän kuorma-auton sivupeilin varressa olevan ”häkkyrän” käyttötarkoituksen? 4.9.2026 Uutinen Volkswagenin maahantuoja korjaa sähköautojen takuista antamaansa tietoa – pitkä akkutakuu on kerrottua suppeampi 1.9.2026 Laivat Helsingissä vuonna 1999 rakennettu Europa on Azipod-propulsion pioneerejä lajissaan - suomalaiskeksintö on säästänyt jo miljoona tonnia polttoainetta pelkästään risteilijöissä 28.8.2026 Automatkailu Paljonko asuntovaunun vetäminen maksaa? Vertailimme kahden käytetyn vetoauton kulutuksia 26.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi joissakin ”Rättisitikoissa” lämmitetään etupyöriä? 25.8.2026 Päivän kuva Tiedätkö, miksi vanhoissa kuorma-autoissa käytettiin ejektoripakoputkea? 31.8.2026 Käytetyt erikoisuudet Käytetyt erikoisuudet: Vain 34,000 km ajettu Volvo 244 Diesel 16.8.2026 Klassikko Muistatko Fiatin edustusauton, joka maksoi ison Mersun verran? Niille on Suomessa jopa oma kerhonsa 19.8.2026 Kuluttajat Ulkomaanmatka päättyi ennen aikojaan – yli 220 000 euron matkailuautossa ilmeni pitkä lista vikoja